Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä valkokangas

Mikael Niemen samannimisestä huippusuositusta romaanista tehty filmatisointi kertoo ystävysten Niilan ja Matin lapsuudesta ja nuoruudesta Pajalan kylässä Tornionjokilaaksossa. Heidän elämäänsä muokkaavat lestadiolaisuus, väkivalta, viina, rokki ja seksi, joten tarinaa tuntemattomatkin voivat aavistella, että kehityskertomusta ja kasvukipujen kuvaustahan sieltä on tulossa.

Elokuva seuraa suhteellisen uskollisesti kirjaa, mikä on eräänlainen kompromissiratkaisu, sillä se toisaalta antaa kuvituksen kirjaan ihastuneille, mutta toisaalta rajaa elokuvan autonomista vapautta antaa oma erityinen ilmiasunsa kerrottavalle tarinalle. Ja elokuvana Vittulajänkästä onkin sitten tullut yhtä suurta kompromissia.

Iranilaissyntyinen ohjaaja Reza Bagher kuljettaa tarinaa kuin kolmannen luokan art house -väkivaltarainaa, eikä esimerkiksi kykene syventämään henkilöhahmojaan mitenkään heidän näkyvän käytöksensä taakse. Samoin kirjassa esitetystä tarinasta elokuva torsoaa näkyviin vain murto-osan, tehden elokuvasta onnettoman pienen heijasteen siitä maailmasta, joka kirjassa syntyi. Ja tämä ei kerro mitään sinänsä elokuvallisen ja kirjallisen esitystapojen erilaisuudesta vaan ainoastaan niistä ratkaisuista, joihin filmatisoinnissa ja sen tarinankertomistavassa on tällä kertaa epäonnisesti päädytty.

Ajankuvaan on panostettu pintapuolisen onnistuneesti lavastuksessa, vaatetuksessa, autoissa ja paikoissa, mutta mitään erityisempää aikakautta tai miljöötä ei Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kykene tavoittamaan. Näissä puitteissa ovat näyttelijät kuitenkin onnistuneet, varsinkin vanhat konkarit Kati Outisen ja Sten Ljunggrenin johdolla ovat rooliensa mittaisia, samoin teini-ikäisiä Mattia ja Niilaa esittävät Max Enderfors ja Andreas af Enehjelm. Sen sijaan Matin ja Niilan lapsinäyttelijät ovat hieman poissa rytmistä lähes joka kohtauksessa, minkä usein lapsille antaa anteeksi, sillä olennaisempaa on toki heidän olemuksensa valkokankaalla kuin kyvykkyys näytellä jotain roolia.

Kaikkinensa elokuva ärsyttänee sekä kirjansa lukeneita että lukemattomia muita. Elokuvana se hukkaa loistavia mahdollisuuksia pyrkiessään taiteilemaan draaman ja komedian välimaastossa uskaltamatta olla kuitenkaan kumpaakaan. Muutamien hienojen kohtausten ansiosta elokuva on kuitenkin yhden katsomisen arvoinen kirjansa lukeneille. Muille suosittelen vain kirjan lukemista.