Katsojan painajainen
Ei, otsikolla en tarkoita sitä, että Alexander Wittin ohjaama jatko-osa vuonna 2002 valmistuneelle videopelielokuvalle Resident Evil olisi erityisen pelottavaa katsottavaa. Kauhuelokuva Resident Evil: Apocalypse on vain siinä mielessä, että se on kauhistuttavaa ja täydellistä ajanhaaskausta puolin ja toisin. Siihen hassattua rahaa, aikaa ja vaivaa ei voida puolustaa millään – eikä sen katsottavaksi suosittelemiselle löydy edes vähäpätöisintä syytä.
Resident Evil: Apocalypse jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Umbrella-yhtiön maanalaisista tiloista paennut Alice (Milla Jovovich) herää sairaalasta vain huomatakseen, että koko kaupunki on muuttunut elävien kuolleiden nyyttikesteiksi. Hän lyöttäytyy yhteen muutaman muun eloonjääneen kanssa, joista yksi on myös samannimisistä videopeleistä tuttu hahmo Jill Valentine (Sienna Guillory). Yhdessä heidän on paettava Raccoon Citystä ennen kuin koko kaupunki lakaistaan maan tasalle täsmäydinohjuksella.
Kuvauksesta voisi päätellä, että elokuvasta löytyy ihan oikea juonikin. Tämä on kuitenkin vain harhaa. Tosiasiassa se koostuu kokonaisuutta kaihtavista tuokiokuvista, joiden olemassaolon ainoa peruste on päähenkilöiden päälleliimattu, älyvapaa kohkaaminen. Resident Evil: Apocalypse alittaa riman lähes täydellisesti, koska sen tarinan tyhjyyttä ei hetkellisesti pääse pakoon edes näyttäviin toiminta- ja erikoistehostekohtauksiin. Sellaisia nimittäin ei ole. Tekijät ovat ilmeisesti luulleet, että yleisön mielenkiinto pidetään yllä minihameen alta vilkkuvilla säärillä ja itsetarkoituksellisella, lähes päättömällä räiskinnällä. Ilmeisesti elokuva onkin suunnattu vain Raccoon Cityn kaikennälkäisille ja kuolaaville eläville kuolleille. Mutta näin elävien maailmassa tätä voi kutsua vain pöyristyttäväksi katsojien aliarvioimiseksi.
Kaiken päälle elokuva viljelee vielä niin paatunutta ja kliinistä välinpitämättömyyttä, että jopa estetisoidun videopeliväkivallan aikakauden kasvattia moinen asenteellisuus hirvittää. Ensimmäistä Resident Evil -elokuvaa arvostellessani annoin sille yhden tähden. Jatko-osaansa verrattuna se on kuitenkin todellinen mestariteos. Jos siihen olisi ollut mahdollisuus, olisin jättänyt antamatta Resident Evil: Apocalypselle edes tämän pakollisen yhden tähden.
Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 3 henkilöä
Seuraava:
Melancholian 3 huonetta
Arvostelu elokuvasta Melancholian 3 huonetta / The 3 Rooms of Melancholia.
Edellinen: Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
Arvostelu elokuvasta Popularmusik Från Vittula / Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä.