Paul valkokangas

Brittikoomikot Simon Pegg ja Nick Frost ovat todistaneet nörttiytensä moneen otteeseen. Aluksi tv-sarjassa Spaced, sitten elokuvissa Shaun of the Dead ja Hot Fuzz, joissa kaikissa populaarikulttuuri oli elämää suurempi asia.

Edellä mainituissa mukana oli myös ohjaaja Edgar Wright, mutta Pauliin pojat ovat tehneet käsikirjoituksen kaksistaan ja ohjaajana on toiminut yhdysvaltalainen Greg Mottola (Superbad). Tälläkin kertaa elokuva on marinoitu populaarikulttuurissa – avainsanoja ovat scifi ja ufot – mutta se on silti sävyltään erilainen kuin heidän aiemmat elokuvansa. Aiemmissa elokuvissa oli parodinen ote, nyt lähestulkoon kaikki popkulttuuriviittaukset tapahtuvat elokuvan sisällä ja hahmojen tajutessa sen, siinä missä aiemmissa viitteet tapahtuivat eri tasolla. Oman klanginsa aikaan saa myös se, että elokuva on yhdysvaltalais-englantilainen yhteistuotanto.

Pegg ja Frost näyttelevät nörttejä, jotka ovat Yhdysvalloissa vierailemassa Comic-Conissa ja aikovat kiertää tunnetuimmat ufonähtävyydet sen jälkeen. Alkuperäiset suunnitelmat unohtuvat, kun miehet törmäävät Pauliin, ehtaan avaruusolioon, joka on ollut 60 vuotta hallituksen hoivissa ja aikoo nyt lähteä pois planeetalta. Seth Rogenin ääninäyttelemä Paul on tietokoneella tehty, mutta tähän asiaan ei alun jälkeen kiinnitä huomiota. Sen verran luontevasti hahmo sujahtaa mukaan kohtauksiin, mistä kiitos sekä Rogenille että erikoistehosteiden tekijöille.

Elokuvassa on runsaasti äärimmäisen nörttejä viittauksia scifi-sarjoihin ja -elokuviin, joten asiaan vihkiytyneet saavat elokuvasta varmasti enemmän irti. Luojan lykky näitä asioita ei aleta selitellä kesken elokuvan, joten jos Star Trekin Gorn sanoo jotain, kohtaus naurattaa, muuten ei.

Paul ei kuitenkaan ole parodiaa scifi- ja ufo-elokuvista vaan buddy-komedia scifin viitekehyksessä. Peggin ja Frostin hahmot ovat ujoja nörttejä, Paul on itsevarma, pilveä poltteleva röyhkimys. Paulin stereotyyppinen ulkoasu harmaana isopäisenä humanoidina selitetään nokkelasti, kuten myös E.T:n ja Kolmannen asteen yhteyden tapaisten elokuvien yhteys Pauliin. Yhdessä kohtauksessa vierailee itse Steven Spielberg, tosin vain äänenä. Scifi-viitteiden ulkopuolella huumori voisi olla nokkelampaakin, mutta kokonaisuutena elokuva hahmoineen on sympaattinen ja tarina kantaa loppuun asti.

Suurin harha-askel tapahtuu uskonnon kanssa. Yleensä Hollywood-elokuvissa vältellään uskonnon kritisointia kuin ruttoa, mutta nyt käsikirjoitus onkin brittien käsialaa. Fundamentalisteille näytetään keskisormea yllättävän rajusti. Yksi sivuhahmoista (Kristen Wiig) on kiihkokristitty, jonka pasmat menevät täysin sekaisin avaruusolennosta. Herkullisesta skenaariosta ei kuitenkaan saada alun jälkeen paljoakaan irti, kun hahmo antaa kovin helposti piut paut vakaumukselleen ja huumoria revitään vain siitä, miten sopimattomasti ja taitamattomasti kyseinen neito kiroilee, kun vihdoinkin voi.