Kung Fu Panda 2 valkokangas

DreamWorksin digianimaatioiden laatu on viime vuosina parantunut huikeasti. Mukaan mahtuu edelleen vähemmän inspiroituneita jatko-osia, mutta vastapainoksi firma on tuottanut Kung Fu Pandan, Näin koulutat lohikäärmeesi ja Megamindin tapaisia laadukkaita tarinoita, joista alkaa olla jo vastusta Pixarillekin.

Vuoden 2008 Kung Fu Panda oli pitkään aikaan ensimmäinen DreamWorksin animaatio, joka paini samassa sarjassa Pixarin elokuvien kanssa. Se ei ollut kavalkaadi popkulttuuriviittauksia, kuten firman tuotokset yleensä, vaan animaation keinoin toteutettu kungfu- ja wuxia-elokuva, jonka teemana oli itseensä luottaminen ja joka otti itsensä vakavasti juuri oikeilla alueilla. Komedialla oli toki iso osa, mutta samaa voi sanoa vaikkapa useista Jackie Chanin elokuvista.

Elokuva kertoi Po-pandasta, jonka unelma kungfu-soturiudesta kävi toteen, kun hänet valittiin ennustusten lohikäärmesoturiksi. Toistuva vitsi elokuvassa oli Pon isä, joka ei suinkaan ollut panda vaan hanhi. Jatko-osassa tämä asia on tarinan ydin, kun Po alkaa ihmetellä menneisyyttään. Kakkososa laajentaa hienosti edellistä osaa olematta kuitenkaan kopio siitä. Siinä missä ensimmäisessä osassa opittiin luottamaan itseensä, kakkososassa opitaan hyväksymään itsensä.

Tarinaltaan elokuva on jopa toimivampi kuin edeltäjänsä. Ykkösen tapaan tämäkin on vain 90 minuuttia pitkä, mikä tarkoittaa, että elokuvassa ei ole mitään ylimääräistä ja se etenee ilman tyhjäkäyntiä. Paikoitellen mennään yllättävänkin synkille urille, mikä voi johtua siitä, että ohjaaja Guillermo del Toro on toiminut konsulttina elokuvassa. Komediaa on tasapainotettu tragedialla.

Pon surullinen menneisyys valkenee takautumien kautta, ja nykyhetkessä yritetään estää Shen-keisaria valtaamasta Kiinaa helvetinkoneillaan. Nämä asiat tietysti liittyvät toisiinsa ja antavat hahmolle uskottavan ja vahvan motivaation. Kaikki johtaa massiiviseen loppukohtaukseen, joka on visuaalisesti erittäin komea, tiivistää elokuvan teeman sekä tuo eri tarinanpätkät yhteen. Ihailtavaa tarinankerrontaa. Animaatioelokuvia väheksytään turhaan, sillä harva Hollywood-elokuva yleensä yltää näin eheään ja sisällöltään rikkaaseen lopputulokseen. Tällä hetkellä hyvää tarinankerrontaa löytääkin yhdysvaltalaisten tv-sarjojen lisäksi juuri digianimaatioista, siinä missä liian monet ison budjetin elokuvat räpiköivät efektien ja ekonomien armoilla.

Kung Fu Panda 2 on myös visuaalisesti toimiva. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja animaation suomien vapauksien ansiosta äärimmilleen vedettyjä ja liioiteltuja – jos jo ”oikeissa” wuxia-elokuvissa taistellaan fysiikan laeista välittämättä, laitetaan tässä vielä isompi vaihde silmään. Nopeatempoisissa kohtauksissa 3D valitettavasti sumensi liikettä, joten ehkäpä 2D-versio on parempi valinta.

DreamWorks aikoo tehdä vielä neljä Kung Fu Panda -elokuvaa, ja seuraavasta osasta annetaankin sekä suoria että vähemmän suoria vihjeitä. Shrekien taso laski jyrkästi jatko-osien myötä. Nyt voi olla kuitenkin varovaisen optimistinen siitä, että kerrottavaa tosiaan riittää yhteensä kuuden elokuvan tarpeiksi.

Jostain syystä pressinäytöksessä näytettiin suomenkielinen versio, joten jotain oleellista elokuvasta ja hahmoista jäi kokematta. Epäilemättä elokuva on vielä hauskempi alkuperäiskielellä. Jack Black oli erinomainen Po-pandana ensimmäisessä osassa, joten sinänsä laadukkaan suomenkielisen dubbauksen sijasta olisin paljon mieluummin kuunnellut häntä, Dustin Hoffmania sekä muita edellisestä osasta tuttuja ääniä.