Missä kuljimme kerran valkokangas

Tietyt matkat toistuvat läpi elämän. Kysymyksessä voi olla vanha mökkitie, tuttu latu tai rakastetun kotikatu. Toisaalta matkat voivat olla henkisiä, kuten poliittinen herätys, jonka isä ja poika jakavat. 1900-luvun alkua valottava Missä kuljimme kerran kertoo suomalaisen yhteiskunnan ensimmäisistä vuosista juuri erilaisten polkujen kautta. Valinnat tekevät jokaisesta matkasta erilaisen.

Yläluokan etuoikeutetusta elämästä nauttiva nuori sukupolvi elää maailmassa, johon yhteiskunnalliset kuohut eivät yllä. Kun sitten Venäjän vallankumous saa työväen marssimaan kaduille myös Suomessa, on herätys nopea ja pelottava valta-asemaan tottuneelle eliitille. Yhteiskunnallisten mullistusten jälkeinen maailma on erilainen kuin se, mihin nuoret ovat tottuneet ja jokaisen on valittava oma polkunsa elämässä.

Eksentrinen Lucy janoaa elämää ja vapautta, mutta ei pysty nauttimaan siitä. Häneen tulisesti rakastunut Eccu ei pysty elämään tekemiensä päätösten kanssa ja heittäytyy boheemin taiteilijan elämään täysin rinnoin. Vastapainoksi rikkaille helsinkiläisille elokuvassa muodostuu Allan, josta tulee jalkapallokenttien tähti, mutta joka punakaartilaisen lapsena on nähnyt elämästä myös toisen puolen.

Kjell Westön samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin pohjautuva Missä kuljimme kerran nostaa kiitettävästi esille syttymisherkän ilmapiirin, joka Suomessa vallitsi ennen ja jälkeen itsenäistymisen. Viha, joka sikiää väkivallasta ja huonosta kohtelusta, on sokaisevaa. Siltä ei välttynyt kukaan ja kahtiajako jätti jälkensä koko yhteiskuntaan. Vastakkainasettelun aika alkaa todella vasta sisällissodan jälkeen, vaikka pintapuolisesti kaikki erimielisyydet on sovitettu. Tukahdutetut tunteet pulppuavat kuitenkin esiin ääriliikkeinä, eikä edes jalkapallokentillä päästä pakoon politiikkaa. Useasta näkökulmasta kerrottu elokuva haluaa päästä mahdollisimman tasapuoliseen lopputulokseen ja nostaa esiin mahdollisimman laajasti eri henkilöiden tarinoita.

Vaikka tarina ja henkilögalleria ovatkin erittäin kiinnostavia, ei kokonaisuus asetu täysin uomiinsa. Elokuvan päähenkilö tuntuu vaihtuvan useaan otteeseen ja samalla toiset hahmot unohdetaan pitkiksikin ajoiksi. Tasapainoa päähenkilöiden välillä ei ole, eikä se siksi asetu esimerkiksi ensemble-draamankaan rajojen sisään. Tarinan rikkonaisuus johtuu kenties siitä, että elokuva on kuvattu myös televisiosarjaksi, joka tullaan näkemään FST:llä vielä tämän vuoden lopussa. Se paistaa elokuvasta läpi ja tiivistelmän tunnusta jää surullinen jälkimaku.

Missä kuljimme kerran on puitteiltaan suuri elokuva, mutta se ei pysty pitämään kasassa tarinaansa. Vaikka elokuvassa on hienoja kohtauksia, ne jäävät irtonaisiksi, eikä osa niistä vie juonta eteenpäin laisinkaan. Elokuvaan, joka jo kulkee monella vuosikymmenellä ja laajan henkilökaartin saattamana, olisi pitänyt löytää kiintopiste. Toivottavasti tuleva televisiosarja siihen pystyy, sillä tarinallisesti elokuvalla on siihen kaikki edellytykset. Rytmitys ja aika eivät vain ole sen puolella