Modernin perheen tutkielma

Cannesin elokuvafestivaalin pääpalkinnon, Kultaisen palmun, keväällä voittanut Shoplifters – perhesalaisuuksia on päällisin puolin tarina hieman eriskummallisesta perheestä, joka tarjoaa kodin ja yhteisön lämpöä köyhyydestä huolimatta.

Manbiki kazokuNiukasta arjesta selviydytään astumalla lain nurjalle puolelle. Herttainen isoäiti (Kirin Kiki) huijaa sosiaalitukia. Satunnaisten raksatöiden ohella isä (Lily Frank) opettaa perheen nuorimmalle näpistämisen jaloa taitoa. Äiti (Sakura Andō) putsaa pesulan vaatteista arvotavaroita omiin taskuihinsa. Aikuisikää lähentelevä tytär (Mayu Matsuoka) strippaa. Iltaisin kokoonnutaan pieneen, sotkuiseen taloon, jossa nuudeleita ryystetään kovaäänisesti.

Yhtenä iltana mukaan tarttuu ohikulkumatkalla kotinsa parvekkeella paleleva pikkutyttö Juri (Miyu Sasaki). Tytön kotiinpaluu ei olosuhteiden valossa vaikuta enää hyvälle idealle ja kun vikkelille pienille sormille löytyy kauppamatkalla käyttöä, löytyy uusi koti ahtaasta asunnosta.

Manbiki kazoku

Ja sitten lähdetäänkin kerimään askel askeleelta auki perheen anatomiaa ja pitkin matkaa paljastuvia salaisuuksia.

Elokuvan ohjannut Hirokazu Kore-eda on kertonut käsikirjoituksen perustuvan löyhästi todellisuuteen. Se tuo nivoo yhteen useita tavalla tai toisella rikoksiin päätyneiden ihmisten tarinoita mutta on kokonaisuutena fiktiivinen.

Huolimatta yli kaksivuosikymmentä kestäneestä urasta, kriitikoiden palkinnoista ja tunnistettavasta kädenjäljestä, ohjaaja Hirokatzu Kore-eda ei ole noussut kansainvälisesti sellaiseen asemaan, jota häneltä ehkä odottaisi. Palkittua ohjaajaa sukunimen perusteella tuskin tunnistaa, ellei kyseessä ole elokuvaa tai Japania intohimoisesti seuraava harrastaja.

Manbiki kazokuKore-eda on sanonut Indiewire-lehden haastattelussa, että yksi elämänsä suurimpia oivalluksia on ollut, ettei lapsen saaminen tee ihmisestä vanhempaa. Vanhemmuus on valittava joka päivä uudelleen. Tätä oivallusta ja hajoavaa ydinperheen ideaalia, pieniä ihmiselämän tragedioita sekä rajankäyntiä biologisen ja sosiaalisesti rakentuneen perheen välillä hän on purkanut myös aiemmissa elokuvissaan, esimerkiksi teatterilevityksessä Suomessa olleessa elokuvassa Isänsä poika 2013.

Kore-edan vahvuus ja elokuvien omaleimaisuus rakentuu herkkyyden ja pienieleisyyden varaan. Elokuvat kietovat katsojan lämpimään syleilyynsä pikkuhiljaa, lähes huomaamatta. Kore-eda ei sorru imelyyteen, köyhyyden romantisointiin tai julistamiseen, vaan viipyilevä kamera ja verkkainen tahti nostavat pikkuhiljaa, kuin varkain, hymyn huulille ja aiheuttavat pienen pakahduksen rintalastan taakse ja oivalluksen takaraivoon.

Manbiki kazokuHuolimatta siitä, että loppua tuskin voi kutsua onnelliseksi, ohjaajan katse palauttaa uskon ihmisen hyvyyteen, elokuva toisensa jälkeen. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä ollaksemme hyviä ja rakastettavia.

Tämä elokuva jää mielen päälle ja lämmittää sydäntä vielä pitkään.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 3 henkilöä