Medusan isku valkokangas

Vuonna 2002 ilmestynyt Doug Limanin ohjaama Medusan verkko (The Bourne Identity) valoi uudelleen uskoa omiin maneereihinsa sotkeutuneen trillerielokuvan lajityyppiin. Kaikin puolin perustus oli edelleen tuttuun kaavan varassa, mutta elokuva onnistui päivittämään Robert Ludlumin alkuperäistekstiä viileän tyylikkäällä ja viimeisen päälle toimivalla ylöspanolla. Nyt Liman on siirtynyt tuottajan rooliin, mutta Medusan isku jatkaa Paul Greengrassin ohjaksissa pitkälti samoilla linjoilla.

Tutuiksi tulleet palaset, kuten intensiivinen toiminnan kuvaus, eri puolille maailmaa sijoittuvat tapahtumat ja kansainvälisen vakoilupelin pelit ja vehkeet, ovat myös Medusan iskussa hyvin edustettuina. Tunnelmaltaan jatko-osa on kuitenkin astetta tai paria tummempi ja tylympi. Samoin Jason Bournen hahmoa (Matt Damon) kuvataan aiempaa melankolisemmin. Perusluonteeltaan Greengrassin jännityselokuva on puhdas takaa-ajoelokuva, jonka nopeasti räjähtävää toimintaa ryyditetään vähintään yhtä rajulla kuvausestetiikalla. Kamera ei tahdo pysyä paikallaan edes elokuvan dialogikohtauksissa, mutta itse toiminta on jo kuvattu ylivilkkaasti ja rytmitetty äärimmäisen nopeilla leikkauksilla. Ratkaisu myös toimii – eikä vähiten siksi, että se ei pysähdy mässäilemään suoralla väkivallalla vaikka elokuvan painopiste onkin toiminnan kuvaamisessa.

Medusan isku jatkuu siitä, mihin Medusan verkko jäi. Bourne ja Marie (Franka Potente) viettävät hiljaiseloa Intiassa, kunnes Bourne lavastetaan syylliseksi CIA-agenttien surmaan ja hänen peräänsä lähetetään niin agentteja kuin palkkatappajiakin. Luullessaan CIA:n rikkoneen lupauksensa jättää hänet rauhaan Bourne kääntää asetelman päälaelleen ja lähteekin operaatiota johtavan Pamela Landyn (Joan Allen) perään. Matkan varrella hän myös saa kerättyä lisää palasia yhä kadoksissa olevasta menneisyydestään.

Ohjaajat Liman ja Greengrass onnistuvat molemmat osoittamaan elokuvillaan, miten hyvää jälkeä tutuistakin vakoilu- ja trilleriaineksista saadaan aikaan, kunhan osaset kasataan hyvällä maulla paikoilleen. Toinen Medusa-elokuvien valttikortti on tietysti Matt Damon, joka onnistuu Bournen roolissaan todella upeasti. Hän välttää viimeiseen asti kaikenlaisia suureellisia sankarin elkeitä onnistuen tuomaan kovaksi koulittuun entiseen ammattitappajaan elävyyttä ja syvyyttä. Näin hän onnistuu voittamaan yleisön sympatian puolelleen huolimatta siitä, minkälainen hänen esittämänsä hahmon menneisyys on ollut. Medusan isku häviää edeltäjälleen ainoastaan siinä, että se ei tarjoa tarpeeksi mahdollisuuksia elokuvan henkilöille kehittyä eteenpäin. Nyt painopiste on siirretty hieman liikaakin toimintaan – vaikka senkin kuvaamisesta suoriudutaan varsin mallikkaasti.