Koira kohnottaa itsensä kaikkien sydämiin

Onko niin, että nykyään sisällöltään yhdentekeviin draamakomedioihin yritetään pituudessa lisätä se, mikä laadussa ja merkityksessä jää puuttumaan? Siltä ainakin tuntuu, kun katsoo parituntista Marley and Me -elokuvaa. Samaan puuduttavaan jumitukseen syyllistyivät tuoreet, ja myös kurjat, elokuvat Seitsemän elämää ja Naiset. Näiden elokuvien tapahtumat voisi helposti tiivistää puoleentoista tuntiin ja säästää yleisön hermoja.

Perusamerikkalainen toimittajapariskunta Jenny (Jennifer Aniston) ja John (Owen Wilson) ovat ihania ja hauskoja ja rakastuneita. He asustavat ja työskentelevät Floridassa, Jenny menestyneemmin kuin miehensä, ja ennen suurta muutosta, lastenhankintaa, he päättävät pehmentää tietä koiralla. Labradorinnoutaja Marley osoittautuu kaikkea muuta kuin helpoksi perhekoiraksi, kun se riehuu kaistapäisenä vuodesta toiseen. Vanhetessaan ja lastentulonkin jälkeen se vain ottaa tilaa haltuun entisestään.

Marley and MeJennyn ja Johnin elämä etenee perinteisesti lasten ja töiden takia niin, että Jenny lopulta luopuu urastaan. Kuinkas muuten. John ei osaa päättää, ollako uutisreportteri vai kolumnisti. Neljänkympin kriisikin jo kolkuttaa. Löytyykö onni lopulta haastavalta työtantereelta vai lämpöisen vaimon, lasten ja kuolaavan karvakasan luota?

Marley and Me perustuu John Groganin samannimiseen kirjaan. Lienee sitten osittain omaelämäkerrallinen. Elokuva yrittää jotenkin inhimillisesti kertoa lemmikinomistajuuden filosofialla elämästä. Marley on vallitseva hahmo, hetkittäin täysin pääroolissa. Tuntuu, että ihmishenkilöt jäävät välillä kokonaan sivuun. Tällä on varmaan haluttu humoristisesti korostaa koiran persoonaa ja voimakasta asemaa perheessä. Lopputulos on viuhtova ja epämääräinen, eikä sitä katsoessa oikein tohdi ymmärtää, mistä kaikessa on kyse.

Marley and MeAniston ja Wilson ovat ihan sympaattisia ja näyttävät jopa ikäisiltään, lähes nelikymppisiltä. Entisenä labradorinnoutajan omistajana ihmisen ja koiran suhteen tiivis kuvaus koskettaa hetkittäin, mutta se on jatkuvassa liioittelussaan tylsistyttävää. Koiran muuttuminen perheenjäseneksi ja ihmisen ja koiran molemminpuolinen rakkaus ja kiintymys on kyllä tunnistettavan kokonaisvaltaista.

Elokuva jää sekavaksi komedian ja draaman sekasikiöksi, jossa ei tunnu olevan ajatusta kuin valkoisen ydinperheen vakiinnuttajan ja yhden koiranjätöksen vitsin verran. Tätä sentimentaaliseksi tylsistyttäjäksi kääntyvää, turvallisen maun omaavan yleisön haalijaa ei muista enää huomenna.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 4 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com