Kilimanjaron lumet valkokangas

Ranskalaiselokuva Kilimanjaron lumet ei nimestään huolimatta liity Ernest Hemingwayn novelliin vaan sen pohjana on toiminut Victor Hugon runo Les Pauvres gens. Työttömyys ja rahanpuute voivat ajaa ihmiset äärimmäisiin tekoihin, eivätkä nopeat ratkaisut aina kanna kovin pitkälle. Kuten Hugon Kurjissa, myös Kilimanjaron lumissa anteeksianto ja solidaarisuus nousevat kantaviksi teemoiksi.

Michel (Jean-Pierre Darroussin) on vakaumuksellinen ammattiyhdistysaktivisti, joka on valmis uhraamaan oman työpaikkansa ja eläkkeensä solidaarisuuden nimissä. Vaikka työpaikka menee alta, on Michelilla kuitenkin tukena onnellinen avioliitto ja perhe. Kun perheen säästöt sitten varastaa toinen irtisanottu työtekijä, rupeaa Michel kyseenalaistamaan omien vakauksiensa tärkeyden. Vuosien ahkeran uurastuksen jälkeen Michel on saanut koottua itselleen mukavan kodin ja elintason hyvällä omallatunnolla. Siksipä Michelin on vaikea ymmärtää, miksi entinen työtoveri kääntyy juuri häntä vastaan, eikä esimerkiksi suuntaa vihaansa työnantajiin. Hänen päähänsä jää pyörimään kysymys siitä, mitä hän tai ammattiyhdistys olisi voinut tehdä, jotta tragedia olisi vältetty.

Kilimanjaron lumet käsittelee ammattiyhdistyksen roolia nykypäivänä eri näkökulmista. Onko liikkeestä tullut vanhojen aikojen jäännös, joka ei enää pysty vastustamaan markkinavoimien päätöksiä? Elokuva nostaa ongelmaksi liiton sisäisen ikäkuilun. Aktiiviset toimijat ovat tehneet pitkän uran ja muistavat ajat, jolloin työläistenoikeuksia ei ollut edes nimellisestikään olemassa. Nuorille perusoikeudet ovat itsestään selviä ja turvallisuutta tai pysyvyyttä ei liitto pysty heille tarjoamaan. Liitto ei uudistu, kun sen toimijakunta ei nuorene. Vanhojen aikojen kaiut näkyvät elokuvassa esimerkiksi seinille kirjoitetuissa iskulauseissa, joissa vielä vaaditaan frangimääräistä minimipalkkaa.

Toisin kuin Norma Rean (1979) tai North Contryn (2005) kohdalla Kilimanjaron lumet ei ole täynnä ammattiliittojen ja työläisten oikeutuksen puolesta puhkuvaan intoa. Ranskalaisessa yhteiskunnassa ammattiliitto on toki vahvoissa asemissa toisin kuin Yhdysvalloissa ja siksi niiden sisäisiä rakenteita ja toimintatapoja on mahdollista tarkastella kriittiselläkin silmällä. Mitään suuria valaistuksia eivät elokuvan hahmot saa kokea ja kritiikkikin jää loppujen lopuksi hyvin lauhkeaksi.

Michelin esikuvallinen käyttäytyminen on miltei pyhimysmäistä. Hänen syyllisyydentunteensa on voimakkaampi kuin kostonhalunsa. Kenties juuri tämä ylenpalttinen kiltteys tekee elokuvasta hieman liian sadunomaisen. Pohjalla vaikuttava Hugo näkyy juuri eettisissä pohdinnoissa ja tyypitellyissä henkilöhahmoissa. Lopputulos on sekoitus nykyistä yhteiskuntaa ja vanhoillisia arvoja. Silti suhteellisen harvinainen aihe jaksaa pitää yllä kiinnostuksen loppuun asti.