Kovaotteiset miehet

Kun kävi ilmi, että menestyskirjailija Lee Childin vuonna 1997 luomasta Jack Reacher -hahmosta tehtäisiin vihdoin elokuva ja että sen pääosaa esittäisi itsensä Tom Cruise, niin seuraus oli odotettu. Netin suhmuraisissa foorumeissa räjähti pienen mutta äänekkään marginaaliporukan kesken suuri poru ja itku, kuten fanipoikien keskuudessa aina.

Sillä ei ollut mitään väliä, että elokuva olisi A-luokan toteutuksella ja budjetilla tehty, eikä sillä ollut väliä, että sekä käsikirjoitus että pääosanesittäjä saivat kirjailijan itsensä lämpimän tuen. Sillä oli väliä, että Cruise oli heidän mielestään liian lyhyt.

Jack ReacherKirjojen Reacher on kaksimetrinen, 120-kiloinen köriläs. Cruise on keskimittainen ja hyväkuntoisen lihaksikas, muttei mikään jättiläinen. Elokuvanteko ei kuitenkaan ole senttipeliä eikä näyttelytaito ole elopainosta kiinni. Ei se ole myöskään hiusten väristä kiinni, kuten vaaleahiuksinen Daniel Craig on todistanut kirjoissa mustahiuksisena seikkailevan Bondin roolissa. Tässäkään tapauksessa koko ei merkitse vaan taito.

Autenttisemman tulkinnan perään hinkuvat voivat rauhassa itse filmata tai rahoittaa suoraan videolle päätyviä elokuvia, joiden pääosaan voi palkata heilumaan mitat täyttäviä mykkiä vapaapainijoita. Mutta mikäli elokuvan sisältö ja toteutus merkitsevät enemmän kuin senttipeli, silloin voi ottaa mukavan asennon ja katsoa, mitä Lee Childin yhdeksännestä Reacher-kirjasta Tappaja on saatu irti.

Jack Reacher – Tappajan jäljillä on suoraviivainen, intensiivinen ja otteessaan pitävä vanhan liiton toimintatrilleri. Tarina sijoittuu nykypäivään, mutta toteutustapa muistuttaa huomattavasti enemmän 70-lukulaisia toimintaelokuvia kuin 2000-luvun vastaavia. Teos on enemmän velkaa Likaiselle Harrylle kuin nykypäivän ADHD-rymistelyille.

Jack ReacherToimintaa sisältäviä kohtauksia on sopivasti, mutta ne eivät ole tarinan keskiössä vaan seurauksia juonen kulusta. Kohtaukset on tehty perinteiseen malliin, ja jopa lyhyt autotakaa-ajokohtaus on kuvattu klassiseen malliin ja klassisella vanhalla autolla. Hypi-pompi-vaijeribaletit ja pitkitetyt CGI-räiskinnät eivät elokuvan vakavampaan ja astetta maanläheisempään linjaan sopisikaan.

Tarinan alun tarkka-ampujakohtaus ja uhreja etsivä tähtäin tuo häiritseviä mielikuvia vastaavista nykypäivän massamurhatapauksista, joita Suomessakin on nähty ja koettu. Teoksessa tuodaan kuitenkin hyvin esille myös uhrien ja heidän omaistensa tuntemukset, joihin harvoin toiminnan tiimellyksessä keskitytään. Tappajan jäljillä on kenties kovaksikeitettyä tarinankerrontaa, mutta ei kovasydämistä.

Tom Cruise vakuutti viimeistään Collateralissa kykenevänsä esittämään hengenvaarallista, periksiantamatonta ja vakavasti otettavaa väkivallan ammattilaista. Jack Reacherin hahmo ei ole palkkatappaja vaan maavoimien ex-majuri ja ex-sotapoliisi, mutta Reacher ei myöskään ole lain kirjainta noudattava sankari vaan mies, joka noudattaa omaa koodistoaan yhteiskunnan rajamailla.

Jack ReacherCruisen Reacher huokuu itsevarman vakavaa uhkaa ja jämptin itsevarmaa kyvykkyyttä. Cruise on kuin viiksetön nuori Charles Bronson, joka ei väläyttele dollarihymyä tai heitä hassua läppää. Cruise vakuuttaa valkokankaalla täysin uskottavasti, että hänen roolihahmonsa pystyisi antamaan köniin puolelle tusinalle baarin rettelöitsijälle kerralla vaikka senttejä ei elokuva-Reacherillä olekaan yhtä monta kuin Childin kirjoissa.

Halutessaan Reacherin hahmosta voi löytää myös syvempiä heijastumia amerikkalaisesta individualismin haaveesta, jossa yksilön vapaus toteutuu, kun yhteiskunnan kahleet on karistettu. Samalla henkilökohtainen moraali ohittaa aina lain kirjaimen. Jack Reacher kun on maaton ja koditon kulkuri, jolla ei ole kännykkää, sähköpostia, luottokorttia eikä osoitetta, ja joka on hylännyt kaikki yhteiskunnalliset siteensä. Reacher ei omista maallista omaisuutta, eikä häntä voi omistaa. Mitäpä muutakaan Reacher on kuin moderni western-sankari, arkkityyppinen yksinäinen susi, joka katoaa auringonlaskuun kun hommat on hoidettu?

Jack ReacherElokuva on vahvasti Cruisen varassa, mutta ei suinkaan yksin tämän harteilla. Sivuosaroolitukset ovat kauttaaltaan onnistuneita Rosamund Pikesta mainioon Robert Duvalliin, ja myös uusi tulokas Jai Courtney tekee hyvää jälkeä. Mutta potin korjaa kuitenkin kotiin elokuvaohjaaja Werner Herzog, joka esittää fingerfood-ruokaan mieltynyttä Zeciä. Herzogin lähes nyrjähtäneeltä tuntunut valinta rooliin osuu napakymppiin. Vaikka repliikkejä ei ole monta, Zecin hahmo jää elämään.

Tappajan jäljillä tai sen taustalla oleva kirja ei yritäkään keksiä pyörää uudestaan tai teeskennellä olevansa muuta kuin mitä se on, eli viihdyttävä jännäri. Mutta valinnat aina toteutuksesta käsikirjoitukseen, näyttelijöihin ja sisällöllisiin valintoihin on tehty hyvällä maulla. Paketti pysyy kasassa alusta loppuun ja kokonaisuus on selkeä ja laadukas. Jason Bourne pitää 2000-luvun toimintatrillerisankarien ykköspaikkaa edelleen, mutta Jack Reacher tulee perässä vahvasti mitalitaistossa. Childin kirjoja on ilmestynyt jo 17, joten eiköhän niissä olisi aineksia uusiinkin Jack Reacher -elokuviin.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 6 henkilöä


Powered by Preview Networks