Täsmätuote faneille
Iron Sky on poikkeuksellisen kiinnostava elokuva maailmankin mittakaavassa. Se on kiinnostava ennen kaikkea ilmiönä ja kulttuurin tuotteena. Omassa taiteenlajissaan, elokuvana, se ei sen sijaan ole keskivertoa kummallisempi vaan nojaa näennäisestä erilaisuudestaan huolimatta elokuvakerronnan totuttuihin konventioihin.
Iron Skyn ainutlaatuisuus piilee sen synty- ja tuotantohistoriassa. Kansainvälisestikin ottaen harrastelijat pääsevät aniharvoin tekemään elokuvaa isona ammattituotantona. Suomen kaltaisessa maassa, jossa elokuvaa tehdään muutoinkin vähän, autotalliprojektista ponnistaminen maamme historian toistaiseksi kalleimman elokuvan tekijöiksi on kunnioitettava suoritus – kuin unelmatarina suoraan Hollywoodista.
Kaiken takana ovat Samuli Torssosen luomat ja amatöörivoimin tehdyt Star Wreck -elokuvat. Tunnetuimman näistä scifi-parodioista eli Star Wreck: In the Pirkinningin (2005) ohjasi Timo Vuorensola. Kyse oli ehdasta harrastelijaelokuvasta, jonka katsominen edellytti melkoista myötäymmärrystä. Elokuvan ympärille syntyi kuitenkin vankka nettiyhteisö ja pioneerimaisen nettijakelunsa ansiosta elokuvasta tuli hitti ja se sai miljoonia katselijoita, mikä herätti perinteiset elokuvatuottajat ja -levittäjät.
Torssosen ja Vuorensolan puuhiin suhtauduttiinkin jo eri vakavuudella, kun he alkoivat ystävänsä Jarmo Puskalan idean pohjalta kehitellä seuraavaa elokuvaansa natsien kuuprojektista. Salaliittoja siellä täällä näkevien mielikuvituksellisissa teorioissahan natsit onnistuivat aikanaan pääsemään Kuuhun ja villeimmissä visioissa jopa asuttaisivat sen pimeää puolta. Hullunkurisen idean pohjalta kirjailija Johanna Sinisalo kirjoitti käsikirjoituksen ja Tero Kaukomaa tuotantoyhtiö Blind Spot Picturesista ryhtyi elokuvan tuottajaksi. Suurellisen ja näyttävän scifi-tarinan toteuttaminen elokuvaksi pelkästään suomalaisvoimin tiedettiin ylivoimaiseksi hankkeeksi, joten elokuvalla tähdättiin kansainvälisille markkinoille ja se toteutettiin monikansallisena yhteistuotantona. Sekään ei ollut läpihuutojuttu.
Vaa’an kielen asemassa oli lopulta Star Wreckien myötä syntynyt nettiyhteisö, joka antoi suunnitellulle elokuvalle myös rahallista tukea miljoonan euron verran, mikä sinetöi Iron Skyn päätymisen tuotantoon. Yksityiset rahoittajat eivät ole elokuvan teossa mitenkään tuntematon ilmiö, mutta yksityishenkilöistä koostuva vapaa yhteisö ei tiettävästi koskaan aiemmin ole tässä mittakaavassa osallistunut elokuvan tekemiseen ja rahoitukseen. Liioittelematta voikin sanoa, että Iron Sky on kirjoittanut oman lukunsa elokuvanteon historiaan.
Faniyhteisön merkitys elokuvalle näkyy myös lopputuloksessa, sillä Iron Sky on hyvässä ja pahassa faneille tehty täsmätuote. Elokuvalle voi ilman suurempia ennustajanlahjoja povata varmaa kulttiasemaa scifi-harrastajien keskuudessa. Star Trekin ja muiden sarjojen synnyttämä viihteellinen scifi-kulttuuri on viime vuosisadan alkupuolen poikamaisten tieteistarinoiden luontevaa jatkumoa, jolla ei sanottavammin ole mitään tekemistä vakavan tieteiskirjallisuuden ja -elokuvan kanssa.
Iron Sky solahtaa sujuvasti tähän scifi-viihteen jatkumoon eikä elokuvassa ole pyritty edes vakavasti otettavaan tieteistarinaan. Star Wreckien sijaan kyse ei ole kuitenkaan enää selkeästä parodiasta, vaikka viittauksia sinne ja tänne niin scifiin kuin muuhunkin vallitsevaan mediakulttuuriin on ämpärikaupalla. Tarinana kyse on itsenäisestä ja omilla avuillaan etenevästä elokuvasta, jonka tyylilajiksi on valittu haasteellinen satiiri.
Kuussa majaansa pitävät natsit aikovat vallata Maan. Aikeensa toteuttamiseksi heidän tiedustelijansa soluttautuu Yhdysvaltojen presidentin lähipiiriin, jolle sota ja invaasio olisivat tuikitärkeä vaalitemppu takaamaan jatkokautta.
Ajassa kiinni olevia ja helposti tunnistettavia asioita ja ilmiöitä Iron Skyssa kommentoidaan satiirisin keinoin. Parhaimmillaan elokuva onkin yksittäisissä kohtauksissa, jotka ovat oivaltavuudessaan onnistuneita. Kokonaisuus ei kuitenkaan sinänsä johdonmukaisesta tarinasta huolimatta nivelly erityisen sujuvaksi. Rakenteeltaan kerronta on kuin mistä tahansa vastaavasta Hollywood-tuotannosta, jotka eivät tunnetusti ole kovin yllätyksellisiä ja joissa lopulta mekastava toiminta ja räjähdykset saavat luvattoman paljon tilaa tarinan kustannuksella. Rinnastukset vaikkapa Tohtori Outolempeen (1964) voikin jättää omaan arvoonsa.
Suomalaisittain Iron Skyta voisi ehkä parhaiten verrata Jalmari Helanderin ohjaamaan Rare Exportsiin (2010), joka syntyi netissä suosiota saaneiden lyhytelokuvien pohjalta. Rare Exportsissa oli riittävän äkkiväärää asennetta ja huumoria, jotta se onnistui olemaan aidosti persoonallinen elokuva. Samaa ei voi sanoa Iron Skysta, vaikka mistään huonosta tai ideattomasta elokuvasta ei senkään kohdalla ole kysymys. Se olisi voinut olla vain enemmän. Paljon enemmän, ja paljon rohkeampi. Nyt se on ikään kuin alisteinen faneilleen ja heidän odotuksilleen, jotka elokuva todennäköisimmin lunastaa aplodien kera. Ja kun faneja on tarpeeksi, sekin riittää.
Iron Skyn löylynlyömässä natsiskenaariossa olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin, jos tarinan käänteissä ja huumorissa olisi rohjettu räväkämmille poluille. Jos pöytään heitetään natsikortteja, miksi niillä ei reviteltäisi kunnolla kaikille sopivan sievistelyn sijaan? Vanhana roskaelokuvan harrastajana voi vain ihmetellä, että jos leikitellään populaarikulttuurin viitteillä, niin miksei esimerkiksi hemaisevan kauniin Julia Dietzen esittämästä arjalaisblondista oltu tehty ehtaa Ilsaa, joka kastroi miehiä ja iskee sähkösauvoja kanssasisariensa haarojen väliin. Voi tosin olla, että se olisi ollut scifi-nörteille ja aika monelle muullekin katsojalle liikaa. Aivan liikaa.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 7 henkilöä
Seuraava:
Humiseva harju
Klassikkoromaani Humisevan harjun koruton tulkinta on vavisuttava ja edelleen ajankohtainen eriarvoisuuden kuvaus.
Edellinen: American Pie: luokkakokous
Neljännessä American Piessa päähenkilöt ovat aikuistuneet ja vakiintuneet, mutta edelleen homma pyörii tutun turvallisesti alapääjuttujen ympärillä.