Vaikeuksien kautta voittoon

imo Vuorensolan ohjaama Iron Sky The Coming Race jatkaa ensimmäisen Iron Sky -elokuvan tarinaa. Uudella elokuvalla on tarkoitus laajentaa Iron Sky -franchisea, johon liittyy myös tuleva The Ark – An Iron Sky Story (2019), jolla ollaan suuntaamassa Kiinan markkinoille. Iron Sky The Coming Racelle suunnitellaan myös jatko-osaa, mutta varsinaisesta suljetusta trilogiasta on vaikea puhua, sillä tulevienkin elokuvien tapahtumat lomittuvat toisiinsa. Iron Sky -universumi siis laajenee koko ajan.

Ensimmäisestä Iron Sky -universumin osasta on vierähtänyt jo peräti seitsemän vuotta. Vuorensolan mukaan uutta osaa suunnitellessa alku näytti lupaavalta. Suomalaisittain valtava noin 20 miljoonan budjetti saatiin kasaan ja kuvaukset tehtyä, ja ensimmäiset versiotkin leikattua, kunnes ongelmat alkoivat. Asiat viivästyivät ja eräs rahoittajista jätti leikin kesken. Vaikeudet alkoivat saada absurdeja mittasuhteita. Vuorensola toteaakin, että vaikeimman kautta on menty.

Timo Vuorensola

Eräs meillä työharjoittelijana aloittanut tyyppi väitti, että hän omistaa Iron Skyn oikeudet, ja jouduimme oikeudessa taistelemaan tällaista hullua vastaan. Koko tuotanto on ollut hyvin vaiherikas. Katselin pitkään puolivalmista elokuvaa työpöydälläni ja mietin, miten saamme tämän ikinä valmiiksi.

Tuottaja Tero Kaukomaa ja faniyhteisö saavat Vuorensolalta ansaitsemansa kiitokset, että elokuva ylipäätään saatiin valmiiksi.

Projekti lähti liikkeelle käsikirjoituksesta, jota Iron Sky -yhteisö sai kommentoida. Fanit pääsivät myös osallisiksi kuvauksiin taustanäyttelijöinä – dinosauruksen ruuaksi, kuten Vuorensola toteaa – ja eri versioita elokuvasta näytettiin pienille faniryhmille matkan varrella. Elokuvan koko budjetissa fanirahan osuus ei ollut iso prosentuaalisesti, mutta ohjaajan mukaan sillä oli iso merkitys henkisesti.

Seikkailuelokuvan hengessä

Vuorensola kertoo, että hänen lähtöajatuksensa uuden Iron Sky -elokuvan kohdalla oli paluu niihin tuntemuksiin, kun hän itse katsoi ensimmäistä kertaa Spielbergin Indiana Jones -elokuvia. Niistä ensimmäisen eli Raiders of the Lost Arkin (1981) tarinan takaa löytyvät herrat nimeltä George Lucas ja Lawrence Kasdan, joiden aivot askartelivat samoihin aikoihin Tähtien Sota -elokuvien parissa. Klassinen seikkailuelokuva, oli se sitten ulkoavaruuteen tai Tellukselle sijoittuva, on Vuorensolalla verissä.

Timo VuorensolaHalusin tehdä elokuvan, jonka hahmot tai miljöö eivät tule kadulla vastaan. Halusin myös ottaa askeleen eri suuntaan ensimmäisestä Iron Sky -elokuvasta vain sen takia, että se oli oma maailmansa ja tämä omansa. Iron Sky ykkönen oli ehkä enemmän Star Warsia, kakkonen on ehkä enemmän Indiana Jonesin ja Jurassic Parkin maailmaa, jos haluaa jotain verrokkeja löytää.

Vuorensolan omat fanituksen kohteet, kuten David Lynchin elokuvat, eivät näy ohjaajan itsensä mukaan hänen elokuvissaan, mutta Vuorensolaa viehättää ajatus tietystä vapaudesta tehdä elokuvalla mitä haluaa.

Natseissakin on eroa

Kun kuunatsien parissa kerran liikutaan, on pakko kysyä Vuorensolalta tämän elokuvissa esiintyvien natsien alkuperästä ja esikuvista. Kaikkihan muistavat Spielbergin Indiana Jones -elokuvien pökkelöt mutta viihdyttävät sarjakuvanatsit, joita ei ole tarkoitettukaan tosissaan otettaviksi. Vuorensola muistuttaa, että natseista on tehty pulp-viihdettä jo 1950- ja 1960-luvulla. Hänen mukaansa natsi-estetiikkaa on käytetty paljon ilmentämään äärimmäistä pahaa. Iron Sky -elokuvissa natseja käsitellään äkkiväärän huumorin kautta, ja kaikki tietävät missä mennään.

Timo Vuorensola

Natseja pitää kohdella kahdella tavalla, historiaa ei saa unohtaa missään vaiheessa. Natsit perustivat koko uskontonsa sille, että he nostivat itsensä korokkeelle ja väittivät olevansa yli-ihmisiä. Minun mielestäni meidän taiteentekijöiden tehtävä on töniä heidät alas sieltä. Natsiaatteelle ei ole tilaa siinä maailmassa, missä me elämme. Etenkin nykyään pitää muistaa, ettei natsiaate ole kadonnut keskuudestamme minnekään.

Iron Sky The Coming Race -elokuvassa vilahtaa myös punaisen planeetan pinta. Koska ohjaaja Timo Vuorensolalla on päällään NASA-paita, kysynkin häneltä mennäänkö Marsiin lähitulevaisuudessa?

Jos sinne mennään, niin siinä pitää olla jokin tosi hyvä poliittinen syy. Kiinahan on laskeutunut Kuun pimeälle puolelle ensimmäisenä. Kiina, Intia ja muut haluavat vahvistaa osuuttaan avaruuskansana. Sanoisin, että meidän elinaikanamme kyllä, mutta en odottaisi, että viiden tai kymmenenkään vuoden päästä vielä. Uskon kyllä, että tulemme näkemään ensimmäinen Mars-laskeutumisen. Meidän jälkeläisemme aivan ehdottomasti. Se, mitä sieltä löytyy tai mitä siellä tehdään, on jo toinen kysymys.


.

Lue myös