Suomalainen suurelokuva

Rahat loppui ja kiire tuli, vaikka kuinka paljon oli aikaa.

Seitsemän ja puolen miljoonan tuotantobudjetillaan Iron Sky on paitsi kallein Suomalainen elokuva niin epäilemättä yksi eniten kansainvälistä huomiota saaneista kotimaisista tuotannoista.

Turun ennakkonäytös yhdisti perinteisen pressitilaisuuden ja fanipoikalaumojen kokoontumisen. Teatteriin marssittiin pitkässä jonossa. Epäkorrektisti pukeutuneet kaunottaret jakoivat suklaata, t-paitoja ja julisteita. Näytöksen jälkeen ohjaaja Timo Vuorensola todisti ranteensa olevan rautaisessa kunnossa. Nimikirjoitus kelpasi sadoille katsojille.

Lauteilta Kuuhun

Natsit pystyttivät tukikohdan Kuun pimeälle puolelle ensin legendoissa ja sen jälkeen Jarmo Puskalan unessa. Kulttisuosioon nousseen Star Wreckin jälkimainingeissa Puskala esitti ideansa siellä kaikkein pyhimmässä, saunassa. Vuodesta 2006 alkaen välittömän seuraajakunnan taakseen saanutta elokuvaa on tehty kuin Iisakin kirkkoa.

Onneksi en tiennyt kuinka iso harppaus Star Wreckista Iron Skyhyn tulisi olemaan. Jos olisin tiennyt ne kaikki ongelmat ja haasteet, mitä tuli vastaan, niin en tiedä olisiko rohkeus riittänyt. Star Wreckissa rahaa ei ollut pätkääkään, mutta aikaa oli. Iron Skyssa aikaa ja rahaa oli paljon, mutta se ei koskaan riittänyt. Samanlaista ongelmien ratkomista se oli. Kun resurssit eivät riitä, niin pitää keksiä jotain tilalle, joka kuitenkin näyttää hyvältä.

Löylyjen heiton lomassa saatua alkuideaa työstettiin lukemattomiin eri suuntiin ennen punaisen langan löytymistä. Välillä valkokangaskuussa pomppi niin Joulupukki kuin Mikki Hiiri. Nämä ajatukset kuitenkin todettiin varsin nopeasti käyttökelvottomiksi. Tarinan pääkohdat ovat muun muassa Uutishuoneesta, Sydänjäästä ja Käenpesästä tutun Johanna Sinisalon käsialaa. Ammattitekijöiden lisäksi heti alusta alkaen prosessiin haluttiin ottaa mukaan Star Wreck -ilmiön luoneet fanilaumat.

Olimme avoimesti messissä ihmisten kanssa. ”Tässä on se mitä me tehdään, lähtekää jeesimään.” Yhteistyöajatus on ollut mukana alusta alkaen. Niille joille elokuvaa tehdään, halutaan tarjota myös mahdollisuus olla mukana sen tekemisessä. Sitä kautta saatiin luotua ydinryhmä elokuvan ympärillä.

Tehosteiden ehdoilla vai ei?

Käsikirjoitus oli kuvauspaikalla kuningas, mutta hieman eri merkityksessä kuin yleensä. Dialogin suhteen pientä säätämistä sallittiin – jo sen vuoksi että Vuorensola ei puhu äidinkielenään sen enempää englantia kuin saksaa. Ei ollut mitään järkeä pakottaa pääosatypykkä Julia Dietzea sanomaan repliikkiä tietyllä tavalla, jos siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään järkeä. Paperilla ollut sana painoi ennen muuta taustalla myllänneen efektikoneiston vuoksi.

Teimme todella isot ennakkosuunnitelmat elokuvasta. Käytimme paljon greenscreeniä ja lavasteista oli jo olemassa animaticit, joten hirveästi liikkumavaraa ei ollut.

Niin Star Wreckin kuin Iron Skyn kuvauspaikat olivat verhoiltuja lähinnä sinisillä ja vihreillä kankailla. Lavasteita rakennettiin juuri sen verran kuin oli pakko. Lopun hoiti Tampereella sijainnut kahdenkymmenenviiden hengen efektipaja. Harjoittelijoita koulutettiin ja palkattiin monen pöydän ääreen, mutta ryhmän vetäjät ovat tuttuja nimiä niin Battlestar Galacticasta kuin Star Trekista.

Efektipainotteinen ympäristö oli Vuorensolalle tuttua huttua jo edellisestä ohjauksesta. Kolaa ryystäviä ja kotiin kuljetettuja pizzoja mässyttäviä tehostevelhoja ei kuitenkaan sovi jättää toimistoon yksin väkertämään, vaan heidän työtään täytyy jatkuvasti seurata ja ohjeistaa. Leffan kipparilta vaaditaan niin kärsivällisyyttä, kokemusta kuin tarkkuutta. Omalla tavallaan prosessi on kuin äärimmäisen hidasta ja monivaiheista kuvaamista.

Ensimmäinen koevedos on aina todella rumaa jälkeä, mutta siitä pitää pystyä näkemään mihin suuntaan se tulee kehittymään. Jos siitä ei ole kokemusta, niin kaikki näyttää rumalta. Seuraavakin versio on edelleen ruma, mutta siinä kohtaa jo huomaa meneekö se metsään vai ei.

Näyttelijöille lavasteeton kuvausympäristö voi olla kohtuuttoman vaikea ympäristö, kuten vaikkapa George Lucasin uudempi Star Wars -trilogia kohtalaisen kivuliaasti osoitti. 2000-luvulla yksiväriset kankaat, nuo lavasteiden irvikuvat, ovat kovasti lisääntyneet. Iron Skyn mittakaavassa niitä käytetään kuitenkin edelleen kohtalaisen vähän.

Udo Kier sanoi, että ei tahdo tietää yhtään mitään ympäristöstä, vaan haluaa ajatella kaikki tilat omana olohuoneenaan. Näin hän ei hämmästele tai kummastele ympäristöä. Peta Sergeant puolestaan halusi rasteja seinille ja tietää hyvin tarkasti mitä missäkin tapahtuu.

Valtavista puitteista ja julmetuista teknisistä haasteista huolimatta eniten päänvaivaa ja tuskastumista aiheutti pienen pieni kohtaus Charlie Chaplinin Diktaattoria esittävän art house -teatterin edessä.

Se oli ensimmäinen kuvauspäivä Australiassa ja tulvavaroitus oli päällä. Tiimi oli uusi ja kaikki todella vaikeata. Vettä tuli kaiken aikaa lisää ja oli hirveä paine saada kohtaus kuvattua. Paikka oli kaksi tuntia meidän lähdön jälkeen veden vallassa. Yhtä pientä juttua kuvattiin pieni ikuisuus ja lopulta otin sen pois elokuvasta. Harmittaa, että siihen tuli käytettyä niin paljon aikaa.

Tämä pieni juttu ei suinkaan ollut ainoa delete-napille taistelun hävinnyt kohtaus. Ensimmäinen valmiin oloinen leikkaus oli peräti kaksi ja puoli tuntia pitkä. Teatterissa nähty painos oli kokonaisen tunnin lyhyempi. Vuorensola vaati, että jokaisen kohtauksen on vietävä tarinaa eteenpäin. Ennemmin haluttiin jättää liikaa pois kuin liian vähän. Hyvä näin, sillä nykyiselläänkin yleisin elokuvan kohtaama kritiikki on ollut sen keskittyminen silmänruokaan sisällön sijaan.

Lisää scifiä!

Tampereella majailevan tekijäpoppoo on vähemmän yllättäen miehitetty Star Trekiin ja muihin genre-tuotoksiin pysyvästi hurahtaneilla. Vuorensola on ylpeä veressään virtaavasta faniudesta, toteaa nörtin olevan kaunis nimitys ja hieman yllättäen paljastaa tutustuneensa ilmiöön nimeltä Star Trek vakavammin vasta vuosi takaperin – siis noin kuusi vuotta samaista sarjaa parodioineen Star Wreckin valmistumisen jälkeen.

Internetin kautta lukemattomien foorumien ykköspuheenaiheeksi noussut kotikutoinen avaruustaistelukomedia pääsi yllättämään ainakin suuret massat puun takaa. Iron Sky ei voi edes haaveilla samanlaisesta yllätysasemasta, vaan eritoten suomalainen media on pyörittänyt kuunatseja kiihtyvällä tahdilla aina projektin alkuajoista lähtien. Ulkoisilta avuiltaan kansainväliset raamit täyttävä toimintaelokuva on tämän valtion rajojen sisällä tehtynä jotain aidosti uutta ja ainutlaatuista. Paineita ei voinut väistää.

Tuotannon aikana tuli mietittyä, että tuleehan tästä jotain. Berliinissä saadun ensimmäisen palautteen jälkeen ei kannattanut olla enää sinällään huolissaan. Olen helvetin tyytyväinen elokuvaan ja yleisö tykkää. Toivottavasti jengi liikahtaa teattereihin. Pystyttäisiin näyttämään, että scifi ja genre-elokuva on sellaista, jota Suomi haluaa nähdä.

Ihmissuhdesotkuihin ihastuneelle kotimaiselle elokuvakentälle ei epäilemättä tekisi lainkaan pahaa pieni monipuolistuminen. Iron Sky osoittaa, että ilman tolkutontakin budjettia voi luoda katseenkestäviä tehosteita. Toisaalta kyseessä on maamme mittakaavassa yhtä kaikki erittäin kallis tuotanto, joten seuraajia ei varmastikaan ole jonoksi asti. On kohtalaisen todennäköistä, että seuraavan Vuorensolan ohjausta vastaavan elokuvan tulee ohjaamaan Vuorensola itse.

Ennakkonäytösyleisön jo selvästi haaveilema Iron Skyn jatko ei ole mahdoton ajatus. Myöskään toivetta puhtaasta Suomi-scifistä ei virallisesti tyrmätty. Vuorensalon vastauksen äänenpainosta oli kuitenkin kuultavissa, että kun kerran kansainvälinen alkupala on syöty, niin seuraavaksi samasta menusta tilataan leikepihvi.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat lievästä utuisuudestaan huolimatta yhdeltä osin selvät.

Seuraavaksi tehdään ehdottomasti lisää scifiä. Suuri haave on tehdä meidän Tampereen tehostetiimin kanssa täysimittaista scifi-sarjaa kansainväliselle yleisölle. Idea siihen on olemassa. Toivon mukaan löytyy kumppanit.

Lue myös