Heinähattu ja Vilttitossu valkokangas

Olen myyty! Kattilakosken pöhkö perhe, Alibullenin pyylevät neidit sekä säheltävät konstaapelit Isonapa ja Rillirousku marssivat päättäväisinä ja elämäniloa tulvien valkokankaalle ja valloittavat sydämen! Kaisa Rastimon elokuva Heinähattu ja Vilttitossu on herkullisen hauska, lämpöinen ja haikeakin elokuva. Ja miten osuvasti se kuvaakaan nykyperheen aivan tavallisia arkiongelmia.

Kattilakosken perheessä alkaa kiehua. Perheen varsinainen äitihahmo, 7-vuotias Heinähattu, on aloittamassa koulun. Pari vuotta nuorempi, rasavilli pikkusisko Vilttitossu pelkää jäävänsä ilman leikkikaveria ja hoivaajaa, kun äiti ja isä eivät ehdi tarpeeksi huomioida. Isä tutkii iänikuisia perunoitaan, äidillä on kädet täynnä kotitöitä ja omia huolia.

Vaikka elävätkin pumpulisen idyllisessä satukylässä, kärsivät hahmot varsin tunnistettavista ongelmista. Äiti potee huonoa omaatuntoa kun ei tuoksu pullalta, vaan haluaisi päteä työelämässä. Isä ei auta kotitöissä eikä leiki lasten kanssa, hän vain hautautuu työhönsä. Avioliittokin on miehen työn vuoksi väljähtänyt. Rastimo käsittelee raikkaasti aina ajankohtaisia peruskysymyksiä; äitiyden, isyyden ja tietenkin myös lapseuden probleemia, anteeksiantoa ja yksilön kasvun mahdollisuutta perheen sisällä. Tärkein kysymys toistuu yhä uudestaan: miksei isällä ja äidillä ole lapsille aikaa? Perunasta kypsyy taantumuksen ja spagetista muutoksen symboli.

Herkulliset henkilöhahmot ovat selvästi innostaneet tulkitsijoitaan. Näyttelijät hehkuvat innosta. Ilmeikäs Tilda Kiianlehto puhkuu rämäpäistä energiaa suorasukaisena Vilttitossuna. Katriina Tavin on kiiltokuvamaisen kiltin Heinähatun roolissaan vaikeampi valloittaa ja hänen suorituksessaan on varsinkin alussa suomalaiselle elokuvalle niin tuttua puheen kankeutta. Hänen hahmollaan on kuitenkin eniten kasvunvaraa. Kiltteyden säröillessä Tavi rentoutuu ja tuntuu ottavan roolin lopullisesti omakseen. Hänessä on keijukaismaista viehkeyttä, jota ihastellaan usvaisiin iltahetkiin sijoitetuissa monologeissa.

Minna Suuronen Kattilakosken äitinä on liikuttavan epävarma. Hänestä on varmasti monen nykyäidin helppo tunnistaa itsensä. Antti Virmavirta on mainio tutkimuksiinsa hautautuvana isänä, jonka on vähän vaikea löytää keino lähestyä tyttäriään. Tämänkin ongelman hän elokuvan herkimpiin kuuluvassa kohtauksessa ratkoo perunan avulla. Mutta höpsöt Alibullenin neidit ne vasta jotain ovatkin! Merja Larivaara äidillisenä Helgana ja Päivi Akonpelto romanttisuuteen antautuvana Halisena ovat todellakin lyömättömiä. Heillä on ratkaisu kaikkeen ja avara ja ymmärtävä sydän. Itsenäisinä ja aktiivisina naisina he myös osaltaan hehkuttavat elokuvan vahvaa naiskuvaa.

Rastimon värimaailma on tuttuun tapaan karamellinmakea. Tähän satumaailmaan se myös istuu saumattomasti. Lavasteet ovat pikkutarkkoja piiperryksiä myöten huolella vaalittuja toteutuksia.

Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamia Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja on ilmestynyt kahdeksan. Elokuvan käsikirjoituksen ovat Kaisa Rastimo ja Marko Rauhala tehneet näiden tarinoiden pohjalta.