Pohjoismainen ja universaali lastenelokuva

Heinähattu ja Vilttitossu - © 2002 Kinotaurus © 2002 Kinotaurus

Vaviskaa erikoistehosteet ja tietokoneihmeet! Elokuvateattereihin on tulossa kotimainen lastenelokuva, jota tehtäessä istutettiin 10 000 tainta ja siementä, kylvettiin 50 neliömetrin perunapelto, kannettiin pääosan esittäjät kultatuolissa studioon 150 kertaa, pelattiin Afrikan tähteä (ainakin) sata kertaa, Liimattiin 3000 tarraa ja valokuvaa, näperrettiin 2000 askartelutyötä, täytettiin ja plätsäytettiin 1500 vesi-ilmapalloa ja valmistettiin 8000 litraa värillistä pullataikinaa! 18.10. ensi-iltansa saa Kaisa Rastimon ohjaama koko perheen elokuva Heinähattu ja Vilttitossu.

Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan ensimmäiset askeleet otettiin Kaisa Rastimon edellisen pitkän elokuvan, Säädyllisen murhenäytelmän (1998), valmistuttua. Elokuvan tuottaja ja toinen käsikirjoittaja Marko Rauhala luki tuolloin Sinikka ja Tiina Nopolan kirjan Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa ja ehdotti kirjasarjaan perustuvan elokuvan tekemistä puolisolleen Kaisa Rastimolle. Ensimmäinen kontakti Nopolan sisaruksiin otettiin Rauhalan mukaan lähes päivälleen neljä vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa.

Kaisa Rastimo lähti kehittelemään ideaa tavoitteenaan tehdä väkivallaton suomalainen lastenelokuva. Rastimo toteaa, että Heinähatulla ja Vilttitossulla on vahva yhteys hänen oman lapsuutensa merkittäviin elokuvakokemuksiin Peppi Pitkätossuun ja Eemeliin, ja sanoo kunnianhimoisena tavoitteenaan olleenkin juuri "Suomen Pepin" tekemisen.

Kaisa Rastimo - © 2002 KinotaurusPienen tytön äitinä Kaisa Rastimo on kiinnittänyt huomiota lasten elokuvien väkivaltaisuuteen. "Jopa Disneyn uusimmissa elokuvissa on pakolliset taistelukohtaukset, puhumattakaan Digimoneista ja muista", sanoo Rastimo, jonka omiin piirrossuosikkeihin kuuluvat Dumbon ja Bambin kaltaiset klassikkoanimaatiot. Suomalaisuuden ohella molemmat käsikirjoittajat Rastimo ja Rauhala korostavat myös yhteyksiä skandinaaviseen tarinankerronnan perinteeseen. "Hyvien" ja "pahojen" vastakkainasettelun sijaan korostetaan jokaisessa ihmisessä olevaa mahdollisuutta niin hyviin kuin pahoihin tekoihin ja ratkaisuihin.

Kaisa Rastimon mukaan lasten elokuvan tekeminen kuitenkin myös pelotti lasten konservatiivisuuden tähden. Mitä pienet katsojat sanoisivat, jos ja kun kaikki yksityiskohdat eivät olisikaan aivan samanlaisia kuin Nopoloiden teksteissä ja Markus Majaluoman kuvituksissa. Rastimo muistelee oman lapsuutensa traumaattista kokemusta, kun television muumisarjan toisessa osassa paljastui, että muumihahmojen sisällä olivatkin muiden muassa Lasse Pöysti ja Birgitta Ulfsson, ja sanoo toivovansa, että lapset hyväksyisivät elokuvan Heinähatun ja Vilttitossun.

Tuhansien tuntien työ

Ohjaajan yhtenä motiivina elokuvan tekoon oli myös halu ohjata ja kuvata lapsia fiktion puitteissa. Lapsinäyttelijöiden mukanaolo muutti kuitenkin elokuvantekoa melkoisesti. Marko Rauhala muistelee, miten pääosanesittäjiä haettiin lehti-ilmoituksella - johon vastaukseksi tuli 700 postikorttia. Koekuvauksiin ilmaantui 500 tyttöä, joista pitkien ja vaikeiden valintojen jälkeen päädyttiin mainiosti näytteleviin Katriina Taviin (Heinähattu) ja Tilda Kiianlehtoon (Vilttitossu). Koska niin monet ehdokkaista olivat hyviä, valinnan ratkaisi lopulta myös se, että tytöt sopivat hyvin toistensa sisariksi.

Kuvauksissa mukana oli "50 hengen perhe", johon kuului mm. oma opettaja koulunsa aloittanutta Katriinaa varten. Kaisa Rastimo kertoo tyttöjen merkityksen olleen kuvauspaikalla suuri. He toimivat ammattimaisesti, osasivat roolinsa ulkoa ja muistuttivat muuta ryhmää siitä, että elämää on elokuvanteon ulkopuolellakin.

Heinähattu ja Vilttitossu saattaa vedota kolmikymppisiin katsojiin myös 1970-luvusta ja sen tv-ohjelmista muistuttavan esinemaailmansa (punainen maito!) vuoksi. Rastimo ja Rauhala eivät suoraan myönnä etsineensä siitä innoitusta. Sen sijaan he toteavat elokuvan saaneen vaikutteita paitsi Nopoloiden kirjoista ja Ilona-tyttären oivalluksista myös heidän omasta lapsuudestaan.

Heinähattu ja Vilttitossu - © 2002 KinotaurusElokuvaa on kuvattu niin Kemiössä, Porkkalassa kuin Espoon Kauklahdessakin, koska sopivien rakennusten löytämiseen oltiin valmiita näkemään paljon vaivaa. Rauhala toteaa oman lapsuutensa Laitilan Katinhännässä olleen yhtenä esikuvana pohjoismaista lastenelokuvaa ja maisemaa kunnioittaville miljöille.

Heinähatun ja Vilttitossun tekemiseen on panostettu paljon. Esimerkiksi käsikirjoituksen ratkaisuista on neuvoteltu monien ulkomaalaisten asiantuntijoiden kanssa. Toisaalta aivan kaikki ohjeet eivät olisi sopineet suomalaiseen elokuvaan. Elokuvassa on kohtaus, jossa Heinähattu näkee painajaisunta isänsä muuttumisesta perunaksi. "Script doctor" ehdotti sen toteuttamista kuvana kymmenistä pomppivista ranskanperunoista, joilla olisi kaikilla isän pää. Tämä ei Kaisa Rastimolle kelvannut, sillä hän tahtoi painajaiseen suomalaiskansallisen perunan, joka uhattaisiin keittää tavallisessa kylpyammeessa.

Omasta perunahuumorista huolimatta Heinähatun ja Vilttitossun uskotaan leviävän hyvin myös ulkomaille. Marko Rauhala lähtee viikon kuluttua kotimaisesta ensi-illasta markkinoimaan elokuvaa Saksaan. Pohjoismaiden ohella juuri Saksa, Italia ja Espanja ovat tuottajan toivelistalla korkealla. Rauhala korostaa elokuvan sanoman lasten kasvamisesta ja perheen sisäisistä suhteista olevan niin universaalin, että se todennäköisesti vetoaa myös Suomen ulkopuolella.

Lapsena ja vanhempana olemisen taito

Elokuvan suuria teemoja on lapsuuden lopun (kouluunmeno) ohella sisarusten välinen suhde. Kun vanhemmat eivät osaa olla vanhempia, joutuu kiltti Heinähattu kantamaan vastuuta koko perheestä. Pikkusiskon epäreilu toiminta saa Heinähatun lopulta suuttumaan ja penäämään oikeuttaan olla lapsi. Moni katsoja tunnistaneekin sisarusten suhteille tyypilliset tilanteet, joissa vanhemmat eivät aina muista, että isosiskolla tai -veljelläkin on oikeus tulla kohdelluksi lapsena. Kaisa Rastimo myöntää yhteyden myös oman lapsuutensa. Kun pikkusisko ja -veli varastivat päiväkirjan ja lukivat sitä ääneen, oli vaikea säilyttää malttinsa ja alistua vanhempien peräänkuuluttamaan ymmärrykseen pienempiä sisaruksia kohtaan.

Heinähattu ja Vilttitossu - © 2002 KinotaurusElokuvan saama palaute on ennakkonäytöksissä ollut kiittävää. Kaisa Rastimon mukaan reaktioissa on ollut nähtävissä selvä kahtiajako: "Lapset nauravat ja vanhemmat itkevät." Elokuvan sanoman voisikin molempien käsikirjoittajien mukaan tiivistää siihen, että lapsiperheiden arki on rankkaa, mutta että lapset ovat pieniä vain hetken ja siitä ajasta on osattava nauttia. Elokuva onkin suunnattu nimenomaan koko perheelle. Tarkoituksena on ollut tarjota kylliksi katsottavaa myös vanhemmille lapsia unohtamatta. Vaikka Heinähattu ja Vilttitossu kertookin melko realistiseen sävyyn anarkistisista pikkutytöistä, ovat myös poikakatsojat ottaneet elokuvan innolla vastaan. Etenkin raisu Vilttitossu, joka Marko Rauhalan mukaan on "tiukka mimmi", on noussut pienten poikien suosikiksi.

Elokuvan aikana Kattilakosken perheen äiti ja isä löytävät oman vanhemmuutensa ja vastuunsa. Marko Rauhala korostaakin, että elokuvan ei ole tarkoitus syyllistää vanhempia näiden työnteosta vaan ennemminkin muistuttaa jo lähes kadonneesta kollektiivisesta vastuusta, joka lapsista on myös perheiden lähipiirillä.



Lue myös