Freetime Machos valkokangas

Dokumenttiohjaaja Mika Ronkaisen uusin elokuva Freetime Machos (2009) kertoo oululaisesta rugbyjoukkueesta, joka on elokuvan mukaan maailman pohjoisin ja samalla kolmanneksi huonoin lajissaan. Ronkainen on tullut aiemmin tunnetuksi mieskuoro Huutajista kertovalla dokumentillaan Huutajat (2003), joka valittiin ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Sundance-elokuvajuhlien ohjelmistoon.

Freetime Machos ei ole niinkään elokuva urheilusta vaan kuvaus miehisestä ystävyydestä, jonka ero rakkauteen on loppujen lopuksi hämmästyttävän pieni. Joukkueesta nousi Ronkaisen mukaan nopeasti esiin kaksi kaverusta, Matti Keränen ja Mikko Koljonen, joiden seuraaminen dokumentin päähenkilöinä tuntui luontevalta. Vähän yli parikymppinen Matti kaipaisi vanhemman ystävänsä seuraa, mutta neljän lapsen isänä Mikolla ei ole aikaa heittäytyä bilekierteeseen, kun rugbyharjoituksiin ennättäminenkin jää usein pelkäksi haaveeksi. Elokuvan muita henkilöitä ovat esimerkiksi brittiläinen valmentaja Roger, jonka työpaikka Nokialla on uhattuna, ja kirjailija Jarmo, joka haluaa uudessa kirjassaan paljastaa työelämän ankaruuden. Heidän tarinansa jäävät kuitenkin vähäiselle huomiolle.

Freetime Machos hakee alussa muotoaan, eivätkä leikkaukset kuljeta tarinaa aivan ongelmattomasti. Lopulta dokumentin ydin muodostuu kuitenkin Matin ja Mikon välisen ystävyyden ympärille. Ronkainen on itse luonnehtinut Freetime Machosia komediaksi, mikä ei tunnu täysin perustellulta, sillä alun ankeat tunnelmat synkkine musiikkeineen saavat ennemminkin odottamaan kohtalon kolhuja, joita ei kuitenkaan missään vaiheessa tule. Komedian kannalta ongelmallista on myös se, että elokuva ei ole erityisen hauska.

Urheiludokumenttina Freetime Machosin voisi kuvitella muistuttavan Oskari Pastilan elokuvaa Täynnä Tarmoa. Machosin tapahtumat eivät kuitenkaan repeä yhtä hulluiksi eikä myötähäpeä nouse samalle tasolle kuin Tarmossa. Rugbyjoukkueen pelaajista lähinnä vain Matti näyttäytyy joissain kohtauksissa kyseenalaisessa valossa, sillä nuoren miehen puheet ovat isot, mutta ilmeet paljastavat tehokkaasti piilotetun todellisuuden. Mattiakaan kohtaan ei kuitenkaan joudu tuntemaan kohtuutonta myötähäpeää, sillä miehen typerät kommentit menevät humalaisen ja epävarman nuoren miehen kypsymättömyyden piikkiin.

Suurin ongelma elokuvassa on sen teemojen puutteellinen jäsentyminen. Vakava kertojaääni valittaa miesten elämän rankkuutta ristiriitaisten odotusten keskellä, mutta nämä väitteet eivät saa oikein tukea elokuvan tapahtumien tasolla. Miesstereotypiat nousevat esille lähinnä silloin, kun puhutaan homoista, vähätellään kivuliasta pikkurillivammaa epämiehekkääksi tai julistetaan talon rakentaminen jokaisen miehen velvollisuudeksi. Kaikki nämä stereotypiat tulevat kuitenkin miesten itsensä suusta, sillä naiset ovat dokumentissa ymmärrettävästi pelkkiä statisteja.

Freetime Machos olisi temaattisesti eheämpi, jos se rakentuisi vain miesten välisen ystävyyden ympärille ja jättäisi ainakin ilmitasolla miehisyyden ongelmien pohdinnan taka-alalle. Miesten oikeudet ja miehisyyden paineet ovat tärkeä aihe, mutta elokuva ei pääse sellaisten kysymysten ytimeen vaan kuvaa melko kepeää miehisyyttä, josta on vaikea löytää kertojaäänen valittelemaa suurta traagisuutta.