Lintu vai kala?

Montako elokuvaa näitä on tehty? Hajamielinen professori askartelee tieteellisten ongelmien parissa ja yrittää valloittaa mielitiettynsä sydämen ja lopussa pelastaa päivän, vaikkei näytä selviävän jokapäiväisen elämän tavallisimmistakaan askareista. No, nyt on tilaisuus nähdä yksi sellainen lisää, kun Suomen ensi-iltansa saa Les Mayfieldin ohjaama koko perheen Disney-elokuva Flubber - Maailman mahtavin mönjä.

Verbaali-ihme Robin Williams esittää hajamielistä professoria Phillip Brainardia, joka on jo kahdesti unohtanut omat häänsä. Varsin tumpelo kaveri siis. Brainardin epäonnekkaan siipan roolissa on Marcia Gay Harden pienen yliopiston rehtori Sara Jean Reynoldsina. Kolmantena hääpäivänään Brainard onnistuu sattumalta keksimään kumimaisen aineen, joka pystyy uhmaamaan painovoimaa ja tekemään mitä korkeimpia pomppuja. Elokuvan nimi Flubber tuleekin aineen erikoisesta olomuodosta (sanoista "lentävä kumi", englanniksi flying rubber eli Flubber).

Keksintönsä seurauksena Brainard luonnollisesti unohtaa jälleen häänsä ja nuoren parin onni rakoilee pahemman kerran. Flubber-ihmeaine herättää myös kierojen liikemiesten mielenkiinnon ja taistelu aineen omistuksesta alkaa…

Flubber (Gay Harden & Williams) - (c) Walt Disney Pictures (c) Walt Disney Pictures

Mönjän keskellä on tilaa myös rakkaustarinalle. Rakastavaisia elokuvassa Flubber näyttelevät Marcia Gay Harden ja Robin Williams.

Mönjää kaiken ikäisille

Mayfieldin elokuva pohjautuu löyhästi vuoden 1961 suurmenestykseen Hajamielinen professori (The Absent-Minded Professor), sekin Disney-yhtiön tuotantoa. Alkuperäisen elokuvan niin persoonaton Flubber on kokenut täydellisen muodonmuutoksen kuuluisan efektipajan Industrial Light and Magicin käsissä. Aine on sympaattisen pyöreää ja notkeaa kuin muovailuvaha. ILM:n neropatit ovatkin saaneet aikaan elokuvan ainoan hauskan kohtauksen, kun vapaaksi päässeet Flubberit tanssivat oman musiikkiteemansa tahtiin (Danny Elfmanin mukava "The Flubber Mambo Song") 1930-luvun suurten Hollywood-musikaalien tyyliin.

Tämän tyyppisten Disney-elokuvien suurin ongelma kautta vuosien on ollut niiden tietoinen suuntaaminen mahdollisimman laajalle yleisölle. Kun koko perhe on yritetty saada sisälle teatteriin, produktioista ei ole voitu tehdä pelkästään lastenelokuvia, vaan mukaan on liitetty jotain vanhemmillekin sopivaa. Flubberissa tämä näkyy professori Brainardin ja rehtori Reynoldsin rakkaussuhteen liiallisena korostumisena. Näytöstä seuranneilta pikkulapsilta tämä näytti menevän täysin ohi, samoin kuin professorin löpinät kemian ja fysiikan ihmeellisestä maailmasta.

Me vanhemmat katsojat taas emme liiemmin nauraneet ihmemönjää varastamaan tulleiden roistojen kovalle kohtelulle. Aku Ankkaa ja Nakke Nakuttajaa lukeneille siinä ei ollut mitään uutta.

Flubberia markkinoidaan Suomessa kuitenkin nimenomaan lastenelokuvana, sillä se on dubattu suomeksi. Näyttelijät Eero Saarisen (Brainard) ja Mari Vainion (Brainardin apuri, ilmassa leijuva tietokoneruutu Weebo) johdolla onnistuvat hyvin tehtävässään ja ovat ilmeisesti saaneet äänirooleihinsa amerikkalaisversiosta puuttunutta räväkkyyttä.

Mikään ei kuitenkaan pelasta katsojaa puuduttavalta elokuvakokemukselta. Kaikenkarvaiselle yleisölle suunnattuna Flubber - Maailman mahtavin mönjä ei ole hauska eikä jännittävä. Aika harvoin puolitoista tuntia elokuvateatterissa tuntuu kaksinkertaiselta. Arvatkaapa muuten, saiko nuori pari toisensa elokuvan lopussa? Väärä vastaus vaatisi jo tosielämän Brainardin sielunelämän.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä