Final Destination - Viimeinen määränpää valkokangas

Paska leffa. Ei kannata ostaa lippua. Jos ostaa, ei kannata mennä katsomaan. Jos menee, kannattaa lähteä kesken pois.

Tv-heppi James Wongin ohjaama Final Destination - viimeinen määränpää kuuluu samaan haukotuttavaan "pimeyden tyyny" -kategoriaan kuin vaikkapa Elmstreetin jatkopäkistykset. Viimeisten mustapäiden sijasta elokuvan nuorisoa stressaa "viimeinen määränpää", kuolema. Alex Browningille (Devon Sawa) paukahtaa etiäinen ennen luokkaretkeä Pariisiin, ja muutaman muun nöösin kera hän pelastuu räjähtävästä lentokoneesta viime hetkellä. Mutta kun eloonjääneidenkin keskuudessa alkaa nalli napsua, Alexin on ruvettava dekoodaamaan Viikatemiehen pöytäkalenteria.

Elokuvan juonen aukot ovat isompia kuin mustaleima-Emmentalissa. Jos herra Thanatos aikoi posauttaa lentsikan tuhannen päreiksi, miksi hän olisi vaivautunut laatimaan matkustajille istuma- (ja kuolema-)järjestyksen? Miksi herra Thanatos olisi ryhtynyt armeliaasti skippaamaan selviytyjiä leffan loppupuolella, kun hän alunperin jahtasi nimenomaan heitä? Muotopuoli käsikirjoitus ei kuitenkaan tule tavoittaneeksi tahattoman komiikan tehokkuutta, joka on usein koitunut pelastukseksi huonolle elokuvalle.

Final Destination kuuluu vainoharhateeman falskeimpiin versiointeihin. Kuoleman läheisyyden kakarat ymmärtävät esimerkillisesti, vaikka buddhalainen viisaus sokaisee poissaolollaan. Final Destinationissa sählätään ja riekutaan yli kaiken kohtuuden - yksi skideistä hästää kirjaimellisesti päänsä irti. Kirkuvat tyttölapset kuuluvat toki (sisä)elimellisesti teinikauhun genreen, mutta loppua kohti elokuvan kohkaus kehkeytyy niin tyhjäksi ja typeräksi, että viimeinenkin jännityselementti eliminoituu.

Mikä masentavinta, Final Destination tuputtaa epäimartelevia kunnianosoituksia kauhuelokuvan klassikoille ristiessään henkilönsä Browningiksi, Hitchcockiksi, Murnauksi, Chaneyksi ja niin edelleen. Kyseessä on niin törkeä hautarauhan rikkominen, että kuoleman voimien toivoisi oikeastikin puuttuvan asiaan. Elokuvan nimi Final Destination lienee katteeton lupaus siitä, että häväistys tosiaan jäisi lajissaan viimeiseksi.

Jos Final Destination olisi syventänyt esimerkiksi ajatusta teknologioiden välittämästä kuolemasta, moderniteetin alttarille uhratusta verestä, palamistuotteena olisi voitu saada jotain aidosti kiinnostavaa. Mutta ei. Kuolema sen kun vain puhaltelee roskia sisään ja ulos ikkunoista. Mitätön käsikirjoitus ja tympeä ohjaus eivät pääse loistamaan edes näljäisten näyttelijäsuoritusten rinnalla.

Ihmisuhreilta olisi varmasti vältytty, jos teinit olisivat tajunneet vetää pään täyteen. Juopontuuri on edelleen paras ase kuolemaa vastaan. Runsasta alkoholinkäyttöä voi suositella myös elokuvayleisölle ennen Final Destinationin esityksen alkua.