Ei saastaa eikä viisautta

Takavuosina pop-ikoni Madonnan ensisijainen tavoite tuntui olevan mahdollisimman kyseenalaisen huomion sekä närkästyksen herättäminen. Madonnan ulkomusiikillisista ansioista muistetaan kenties parhaiten 1990-luvun alussa julkaistu kirja Sex, joka sisälsi tähdestä ja tämän julkkisystävistä fetissiaiheista, provokatiivista kuvamateriaalia. Nyttemmin keski-ikäistynyt Madonna on päättänyt siirtyä kameran paremmalle puolelle ja debytoida romanttisella, komediallisella sotkulla nimeltä Filth and Wisdom.

Filth and Wisdomin päähenkilönä, suoraan kameralle puhuvana oraakkelina nähdään mustalaispunkorkesteri Gogol Bordellon charmantti nokkamies Eugene Hutz. Hutzin roolihahmo A.K. on rocktähteyttä tavoitteleva nuorimies, joka bändinsä promotoimisen ohessa joutuu elättämään itsensä hieman kyseenalaisella tavalla. A.K. nimittäin toteuttaa keski-iän ylittäneiden miesten eroottisia päiväunia myymällä kaiken maailman friikeille ponileikkejä ja sadomasokistista kuritusta. Kohtausten välillä A.K. toistelee vanhoja venäläisiä sananlaskuja ja filosofoi, ettei viisautta voi tavoittaa muuten kuin rypemällä ensin loassa. Ohjaaja viittaa elokuvan kuluessa useasti omaan historiaansa ja muistuttaa, ettei hänkään ole saavuttanut menestystä vaatteet päällä.

A.K:n bändiprojektille annetaan elokuvassa runsaasti esitysaikaa. Tosielämän Gogol Bordellon jorailusessiot ovat kontekstista irrallaan olevia herkkupaloja, jotka toki kuulostavat ja näyttävät hyvältä, mutta eivät sellaisenaan ainakaan tue jo hajanaista kerrontaa. Antoisampi elokuvakokemus lienee niinikään tuore tekele, yhtyeen tarinaan rehellisesti keskittyvä rockumentaari Gogol Bordello Non Stop.

Elokuvan muut keskeiset roolit kuuluvat A.K:n kämppäkavereille Hollylle (Holly Weston) ja Juliettelle (Vicky McClure) sekä alakerran sokeutuneelle runoilijamestarille, professori Flynnille (tökerösti maskeerattu Richard E. Grant). Ballerina Holly nöyrtyy strippariksi rahapussiaan lihottaakseen. Altruistinen, työpaikaltaan lääkkeitä näpistelevä Juliette haaveilee afrikkalaisten aids-orpojen auttamisesta, muttei saamattomana uskalla tehdä tarpeellista irtiottoa. Professori Flynn itkeskelee, piehtaroi itsesäälissä ja haistelee kirjahyllynsä aarteita, koska ei näkökykynsä menettäneenä pysty enää kirjoittamaan. A.K:n tehtävänä on muistuttaa kaikille, että voittoon on mahdollista päätyä vain vaikeuksien ja menetysten kautta.

Hahmot, mukaan lukien A.K, ovat kiusallisen ohuita, heikosti motivoituja tyyppejä, joiden sielunelämää ei juuri valoteta. Elokuva on epäilyttävä myös tekstuuriltaan. Ahtaiden lähikuvien, paikoin hyvin ärsyttävän kameratekniikan sekä yhdentekevien kohtausten yhdistelmä tuonee Madonnan debyytille korkeintaan Golden Raspberry -ehdokkuuksia. Mikäli elokuvalla olisi hieman tuntemattomampi ohjaaja, olisi Filth and Wisdomin kohtalo todennäköisesti päätyä suoraan videolevitykseen.

Filth and Wisdom on olevinaan puolisyvällinen, osin omaelämäkerrallinen pohdiskelu moraalista, kunniasta ja onnen tavoittelusta. Pääosa-Hutzin vetovoimaa ei käy kieltäminen, mutta yhden miehen karisma ei riitä kannattelemaan koko elokuvaa. Pahimmillaan Filth and Wisdom kirjaimellisesti nostaa ihokarvat pystyyn ja saa selkäpiin karmimaan. Yrityksestä huolimatta elokuva ei sisällä elämää suurempaa viisautta, eikä itsensä myyminen välttämättä johda valaistumiseen.

* *
Arvostelukäytännöt