W.E. kotikatsomo

Näyttelemisen jo aikaa sitten hylännyt popin kuningatar on viime vuosina intoutunut testaamaan taitojaan elokuvaohjaajana. Madonnan esikoisohjaus Filth and Wisdom (2008) sai melko tylyn vastaanoton niin meillä kuin muuallakin. Viime vuonna valmistunut W.E. oli pääsemässä Suomessa teatterilevitykseen, mutta maahantuoja hyllytti sen viime metreillä. Syyksi ilmoitettiin elokuvan huono menestys muissa Pohjoismaissa.

Madonnan ja In Bed with Madonna -dokumentin ohjanneen Alek Keshishianin käsikirjoittamassa elokuvassa kuljetetaan rinnakkain kahden eri naisen tarinaa. Toinen heistä on Windsorin herttuattarenakin tunnettu Wallis Simpson (Andrea Riseborough), jonka vuoksi Englannin kuningas Edvard VIII luopui kruunustaan. Toinen on onnettomassa avioliitossa kituva Wally Winthrop (Abbey Cornish), joka suhtautuu pakkomielteisesti ihailemaansa herttuattareen ja tämän elämäntarinaan.

Wallis elää 1930-luvun Englannissa, Wally 1990-luvun lopun Manhattanilla. Ajallisella erolla ei ole juuri merkitystä, sillä nykyaikaiseksi naiseksi ällistyttävän epäitsenäisen Wallyn elämä on joutilaan yläluokkaista ja hänen täydellinen riippuvuutensa psykiatrimiehestään tuo mieleen 1800-luvun avioliittokuvaukset. Molemmilla naisilla on kokemusta parisuhdeväkivallasta ja lapsettomuudesta, mutta luonteiltaan he ovat kuin yö ja päivä. Haavoitettu Wallis on määrätietoinen pyrkyri, nukkemainen Wally alistettu reppana.

Wallyn pelastava ritari on huutokauppakamarin venäläissyntyinen vartija Evgeni (Oscar Isaac), joka majoittaa mukiloidun naisen. Kovin suuresta elintason notkahduksesta Wally ei kuitenkaan joudu kärsimään, sillä mies asustaa tilavassa, flyygelillä varustetussa loft-asunnossa. Brooklynin kaduilla Wally näkee ihan tavallista elämää, mikä saa hänet liikuttumaan kyyneliin.

Wallis Simpsonin suhdetta kuninkaalliseen rakastettuunsa tarkastellaan hänen tekemiensä uhrausten kautta. Madonna rinnastaa Simpsonin jopa prinsessa Dianaan, jonka edesmenneen miesystävän isä, Mohamed Al-Fayed, esiintyy elokuvassa omana itsenään. Omia tuntojaan Madonna taitaa tarkastella tavassa, jolla amerikkalaiseen Wallikseen suhtaudutaan luokkatietoisessa Britanniassa.

Madonnalla on selvästi ollut visio siitä, miltä elokuvan pitäisi näyttää ja kuulostaa. En ihmettelisi, jos Wong Kar-wain In the Mood for Love (2000) olisi välkkynyt ohjaajan mielessä joko tietoisena tai tiedostamattomana esikuvana. Hongkongilaisohjaajan tapaan Madonna suosii sensuellia kuvakerrontaa, toistoa ja hidastettuja kuvia kävelevistä naisista. Jopa Abel Korzeniowskin sinänsä hieno musiikki tuo hetkittäin mieleen Wong Kar-wain mestariteoksen.

Harmi vain, että Madonnan taidot loppuvat kesken. Visuaalinen kikkailu tuo liian usein mieleen erotiikalla leikittelevät jäätelömainokset ja tähden omat musiikkivideot. Etenkin parisuhdeväkivaltaa kuvaavissa kohtauksissa hidastukset tuntuvat suorastaan mauttomilta. Luotaantyöntävää on myös elokuvan joka huokosesta tihkuva materialismi. Cartierin korut ja Sothebysin huutokauppakamari ovat niin näyttävästi esillä, että mainonta ei mene enää minkään hienovaraisen tuotesijoittelun piikkiin.

Sofia Coppolan Marie Antoinettesta (2006) Madonna lainaa epookkiin kuulumattoman musiikin käytön. Hämmentävä kohtaus, jossa Wallis tanssii charlestonia Sex Pistolsin Pretty Vacant -kappaleen tahtiin, on pohjustettu cinefiilin sydäntä särkevällä tavalla: tylsistynyt juhlaväki nuokkuu Chaplinin elokuvan näytöksessä ja piristyy vasta kun raikuliprinssi ripottelee amfetamiinia porukan laseihin. Bileet alkavat ja Chaplin unohtuu taustalle.

Vaikka Madonnan historiantaju tuntuu välillä olevan kadoksissa, parasta elokuvassa on silti Wallis Simpsoniin keskittyvä tarinalinja. Andrea Riseborough näyttelee kovaa ja katkeroitunutta naista sävykkäästi. Ei ole näyttelijän vika, että hänelle on kirjoitettu sellaisia repliikkejä kuin ”Sinua voidaan satuttaa vain, jos itse sallit sen”.

Elokuvassa esitetty tulkinta Simpsonin ja Edvard VIII:n rakkaussuhteen dynamiikasta on kiinnostava. Kyse ei välttämättä ollutkaan järjettömästä hullaantumisesta, vaan tasaveroisesta kumppanuudesta. Emansipoitunut divorcée pystyi tarjoamaan prinssille aitoa toveruutta, minkä lisäksi hän oli hauskaa seuraa. Keskittymällä Wallikseen ja jättämällä kikkailun vähemmälle Madonna olisi voinut saada aikaiseksi varsin kelvollisen historiallisen draaman.