Hyvällä asialla
Pitkä animaatioelokuva on Suomessa edelleen harvinainen ilmiö. Tällä vuosituhannella valkokankaillamme on nähty kolme kotimaista kokoillan animaatiota: Keisarin salaisuus (2006), Röllin sydän (2007) ja Niko – lentäjän poika (2008). Näistä Niko on ollut ainoa menestystarina, joka on saanut myös laajan kansainvälisen levityksen.
Niko oli monikansallisena yhteistuotantona tehty tietokoneanimaatio, joka yli kuuden miljoonan euron budjetillaan oli suomalaisittain poikkeuksellisen kallis elokuva. Tuorein suomalaisanimaatio, Eetu ja Konna, ponnistaa Nikoon suhteutettuna tyystin eri lähtöasetelmista. Pienellä budjetilla ja perinteisellä tekniikalla tehty animaatio on toteutettu puhtaasti kotimaisin voimin. Itse asiassa elokuva on pitkälti yhden miehen käsialaa. Ylen TV2:lle lastenanimaatioita jo vuosia tehnyt Kari Häkkinen on käsikirjoittanut, animoinut ja ohjannut omaan ideaansa pohjaavan Eetun ja Konnan.
Sympaattinen perustarina kertoo 11-vuotiaan Eetu-pojan ja Konna-sammakon ystävyydestä. Eletään 1970-lukua ja Eetun perhe muuttaa maalta rakenteilla olevaan kaupunkilähiöön. Kerrostalon vieressä oleva lampi aiotaan täyttää parkkipaikoiksi. Lampi on toiminut tuhansia vuosia sammakoiden kotina ja sammakot ovat rakentaneet lammen pohjalle pitkälle kehittyneen yhteiskunnan. Ulkomaailmaan tutustumaan lähtenyt Konna ystävystyy Eetun kanssa ja kaksikko ajautuu ympäri maailmaa johtaviin seikkailuihin, kun suurvaltojen agentit kiinnostuvat Konnan kehittyneistä teknisistä välineistä.
Sympaattisen tarinasta tekee siihen ladattu humaani sanoma toisista välittämisestä, eikä ekologinenkaan sanoma jää epäselväksi. Perinteisemmällä tekniikalla toteutetuissa hahmoissa ja staattisissa taustoissa on tunnelmansa, mutta miten tällainen tyyli puhuttelee 3d-animaatioihin tottuneita lapsikatsojia, jää nähtäväksi. Kokonaisuutena elokuvassa onkin ongelmansa, sillä rönsyilevässä tarinassa ja animaatiotyylissä piilee ristiriitaisuuksia kohderyhmää ajatellen.
Eetun ja Konnan hieman vanhahtava animaatiotyyli ei välttämättä innosta vanhempia lapsia, ja tarinassa on taas liikaa sivupolkuja sekä pituutta perheen pienimpiä ajatellen. Tässä mielessä agenttijuonne on elokuvassa ylimääräistä painolastia, vaikka aikuiskatsojalle se tarjoaakin muutaman osuvan vitsin. Nuoremmille katsojille kylmän sodan agenttisekoilu ei avaudu, ja siihen liitetty Eetun ja Konnan seikkailu tuntuu vain elokuvan pitkittämiseltä. Kenties pitäytyminen lammen rannoilla ystävyyden ja ekologisen perussanoman parissa olisi toiminut paremmin ja pitänyt elokuvan pikkuväelle luontevamman keston puitteissa. Tietty yksinkertaisuus on lastenelokuvien tarinoissa usein hyödyksi, mistä animoinniltaan vastaavan tyyliset ruotsalaiset Viiru ja Pesonen -animaatiot ovat hyvä esimerkki.
Eetu ja Konna kompasteleekin eniten käsikirjoituksessa. Niin kunnioitettava kuin Häkkisen kokonaispanos elokuvassa onkin, toinen käsikirjoittaja olisi saattanut olla hyödyksi ylimääräisten tarinarönsyjen perkaamisessa. Kohderyhmäajattelua ei varsinkaan lasten ja kokoperheen elokuvissa pitäisi kammoksua pelkkänä markkinointihaihatteluna, vaan kyse on myös elokuvakerronnan ja -ilmaisun toimivuudesta potentiaalisinta katsojaryhmää ajatellen.
Seuraava:
Rabbit Hole - takaisin elämään
Elokuvan vahvuus on siinä, että se kiinnittää itse surua enemmän huomiota surun negatiivisiin vaikutuksiin.
Edellinen: Gulliverin matkat
Vain paikoitellen hauska komedia juhlii amerikkalaisuutta.