Coraline ja toinen todellisuus valkokangas

Coraline on fantasiakirjailija Neil Gaimanin kirjoista heikommasta päästä – mikä tarkoittaa sekin lukuisia loistavia ideoita ja hyytävänkiehtovaa tunnelmaa. Aiempi Gaiman-filmatisointi Tähtisumua (2007) toimi Hollywood-henkisenä fantasiana oikein miellyttävästi. Nämä kevyemmät kirjat ovat kiitollista filmattavaa, sillä ne antavat elokuvantekijöille enemmän vapauksia hyödyntää elokuvan kerrontakeinoja. BBC:lle tehty Neverwhere (1996) taas oli alunperinkin kuusiosainen sarja. Seuraavaksi voimme odotella kieli pitkällä ensimmäistä Sandman-sarjakuvamaailman filmatisointia, kun uutiset Death: The High Cost of Living -elokuvasta vähitellen varmistuvat.

3D-animaationa toteutettu Coraline ja toinen todellisuus kertoo pienestä tytöstä (äänenä Dakota Fanning), joka muuttaa vanhempiensa kanssa vanhaan taloon omituisten naapurien keskelle. Töihinsä uponneet vanhemmat ovat tylsiä, ja niinpä löytöretket sateisena päivänä – ah, niin perinteitä kunnioittavasti! – tuovat eteen suljetun oven. Topakka sankaritar pääsee sen kautta toiseen todellisuuteen, toisen äidin ja isän luo. Aluksi toinen koti vaikuttaa unelmien täyttymykseltä, mutta liiasta hattarastakin tulee huono olo. Ja tästä seikkailu vasta alkaa. Naapurin ällö poika (Robert Bailey Jr.) ja kaikentietävä snobi musta kissakin (Keith David) osoittautuvat lopulta hyviksi apureiksi.

Ohjaajana toimii Painajainen ennen joulua -elokuvasta (1993) muistettava Henry Selick, joka on erikoistunut perinteiseen stop motion -animaatioon. Käsityötä on ilo katsella, pikkuruiset vaatteetkin ovat käsinkudottuja. 3D sen sijaan on paikoin toimiva, mutta suurimmaksi osaksi se aiheuttaa lähinnä migreeniä näkökentän pyöriessä. Elokuva on ylenpalttisen täynnä kuvallisia ja ideallisia yksityiskohtia, jotka nostavat elokuvan harvinaisesti kirjan ohi viihdyttävyydessä. Myös elokuvan kotisivut kannattaa ehdottomasti katsastaa, ne ovat huolella ja innostuksella tehdyt.

Kekseliäät, uteliaat ja omatoimiset tytöt ovat viime aikoina valloittaneet animaatioelokuvat, erityisesti tulevat mieleen Hayao Miyazakin teokset. Gaimanin ja Selickin maailma on paljon synkempi, goottilaiseen kauhuun pohjaava ja esimerkiksi nappisilmät saavat elokuvassa aivan konkreettisen merkityksen. Värimaailma on tumma, hahmot kulmikkaita ja elokuva vilisee kummituksia, hyönteisiä ja koulutettuja hiiriä.

Meno on paikoin niin jännittävää aikuisellekin, että K7-ikäraja tuntuu kovin alhaiselta. Toisaalta pienillekin lapsille suo harvinaista iloa laadukkaasta elokuvasta. Elokuvaa ei ole kuitenkaan onneksi dubattu. Ääninäyttelijät ovat loistavia rooleissaan, erityispisteet aina hykerryttävälle tehoparille Jennifer Saundersille ja Dawn Frenchille (mm. Ab Fab) höyrähtäneinä näyttelijäsisaruksina. ”Täydellinen nainen” Teri Hatcherkin suoriutuu osistaan hyvänä ja pahana äitinä oikein tyydyttävästi.

Coraline ja toinen todellisuus on tummanpuhuva kauhufantasia, joka toimii yhtä hyvin niin aikuisille kuin lapsillekin. Siitä puuttuvat sekä väkisin ”aikuiseen makuun” väännetyt viittaukset että lapsille suunnattu lässytys. Tunnelma on mustan huumorin sävyttämä ja yksityiskohdat saavat mielikuvituksen lentoon. Jopa näytöstä katsomassa ollut koululuokka pysytteli hiljaa elokuvan ajan. Se kertoo jo paljon