Terminator - Pelastus valkokangas

Scifin saralla on viime vuodet taaperrettu ideattomuuden aavikolla. Synkkien tulevaisuuden kuvien  vahvinta aikaa elettiin 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Tältä ajalta ovat lajityypin kuuluisimmat ja lainatuimmat merkkiteokset. Nykyisiä tulevaisuuden visioita katsoessa tuntuu kuin kukaan ei olisi keksinyt mitään uutta ja omaperäistä 30 vuoteen – Matrixia (1999) lukuun ottamatta. Tuhon jälkeiset kuvat ovat piinaavan samankaltaisia elokuvasta toiseen, eikä neljäs Terminator tee asiassa poikkeusta.

James Cameronin kuuden miljoonan taalan pikkubudjetilla ohjaama Terminator – tuhoaja (1984) on lajinsa toiminnallisia klassikoita. Omaperäisellä ideallaan alkuperäinen Terminator on lunastanut paikan aikakautensa muistettavimpien teosten joukossa, vaikka sisällön teemojen käsittelyssä se ei aivan Alienin (1979) tai Blade Runnerin (1982) tasolle ole yltänytkään.

Terminator oli myös Arnold Schwarzeneggerin lopullinen läpimurto sekä huikea taloudellinen menestys. Elokuva tuotti teatterikierroksellaan maailmanlaajuisesti 80 miljoonaa dollaria. Jatko-osan tekeminen ei siis ollut mikään yllätys. James Cameronin omissa käsissä Terminator 2 – Tuomion päivä (1991) muotoutui yhdeksi onnistuneimmista kakkososista vaikka mistään klassikosta ei sen kohdalla tohtisikaan puhua. Siihen maailmanaikaan ennätyksellisen suurella budjetilla tehty T2 on edelleen erittäin näyttävä toimintaelokuva, josta vakavammat teemat on kiltisti siivottu syrjään toimintaspektaakkelin tieltä.

Jos T2 oli jatko-osana poikkeuksellisen onnistunut, samaa ei voinut sanoa enää kolmannesta osasta Koneiden kapina (2003), joka oli jo pelkästään toimintaelokuvana olankohautuksella ohitettavaa huttua. Cameronilla ei ollut elokuvan kanssa enää mitään tekemistä, ja tekeleen ainoa tarkoitus lienee ollut ahneiden studiopomojen opein ratsastaa vielä kerran vanhalla menestystarinalla.

Neljännellä osalla, Salvation – Pelastus, oli jo lähtökohtaisesti kovat haasteet. Sen pitäisi peitota yksi kaikkien aikojen kovimmista toimintaspektaakkeleista, T2, ja onnistua tuomaan uutta sisältöä erinomaiseen alkuperäisideaan. Ja mikä ehkä tärkeintä, sen pitäisi välttää olemasta kolmannen elokuvan tavoin pelkkää rahastusta.

Siinä määrin vakavissaan tekijät ovat olleet liikkeellä, että pelkäksi rahastukseksi neljättä Terminatoria ei tohdi moittia. Toiminnassa ja asenteessa se ei yrityksistään huolimatta kuitenkaan pärjää T2:selle ja alkuperäiseen ideamaailmaan se ei myöskään kykene tuomaan mitään uutta. Kyse on hyvin tavanomaisesta viime vuosien scifi-toimintaelokuvasta, joka on tyystin alisteinen aiempien vuosikymmenten merkkiteoksille. Nyt Terminator-konseptiin on sekoitettu iloisesti niin Mad Maxia (1981) kuin Matrixia.

Tarinassa seurataan John Connorin (Christian Bale), hänen tulevan isänsä Kyle Reesen (Anton Yelchin) ja ensimmäisen kyborgin Marcus Wrightin (Sam Worthington) vaiheita tuomionpäivän jälkeisessä maailmassa ja sodassa koneita vastaan. Vastarintaliikkeen johto pitää majaansa sukellusveneessä ja yrittää murtaa koneiden ylivallan. Toiminnan miehet ajavat rekkaa (tai tarkalleen ottaen hinausautoa) autiomaatiellä ja sekaan on ujutettu jopa oma feral kidinsä.

Voihan nämä tulkita kunnioittaviksi lainauksiksi lajinsa merkkiteoksista, mutta eikö olisi hiljalleen aika keksiä jotain omaa. Scifi ei säilytä sisällöllistä kiinnostavuuttaan saati uskottavuuttaan, jos elokuvat perustuvat räikeisiin lainaideoihin ja lukemattomia kertoja toistettuihin kuvastoihin.

Neljännessä Terminatorissa olisi ollut kaikki mahdollisuudet jalostaa hienosta alkuperäisideasta selkeästi tulevaisuuteen suuntautuva ihmisen ja koneen välinen mittelö, mistä sinällään ajatuksia herättävästi rakennettu kyborgi-hahmo Marcus Wright on oivallinen esimerkki. Valitettavasti hahmoa ja ihmisen ja koneen välistä tematiikka ei syvennetä vaan kaikki ajatuksen idut tallautuvat toiminnan jalkoihin. Sääli, sillä australialaisen Sam Worthingtonin esittämä Wright on enemmän tarinan päähenkilö kuin John Connor, jonka tulkinnassa Christian Bale ei juurikaan vakuuta.

Terminator – Pelastus on malliesimerkki siitä, että valtava budjetti ja tuotantokoneisto eivät takaa hyvää ja ajatuksia herättävää elokuvaa vaan korkeintaan ajanvietteenä toimivaa viihdykettä. Toisaalta, voiko Charlien enkeleitä ohjanneelta kaverilta mitään syviä madonlukuja tuhon tulevaisuudesta odottaakaan.