Colette valkokangas

Elokuvien ystävät tietävät, mitä odottaa historiaan sijoittuvalta elämäkertadraamalta, jossa puvustus ja miljöö ovat viimeisen päälle ja faktat ainakin melkein kohdillaan. Ongelma tämän kaltaisissa henkilökuvissa on usein liian kiltti ja sovinnainen lähestymistapa. Tietyt tapahtumat elämästä poimitaan näytille ja odotetaan kädet ristissä, että yleisö löytäisi teatteriin ja kritiikit olisivat suopeita.

Jos kuvattavan kohteen elämä on ollut erityisen poikkeuksellinen tai nivoutunut historian suuriin käänteisiin, kuten vaikkapa Sir Winston Churchillin kohdalla, on epäonnistuminen vaikeaa. Mutta entäpä suurelle yleisölle ainakin Suomessa tuntematon ranskalainen naiskirjailija? Vaikeaksi menee, elokuvan täytyisi tarjota jo jotain uutta varsin geneeriseen genreen kohotakseen keskiverron yläpuolelle.

Muun muassa hienon muistisairauden kuvauksen Edelleen Alice (Still Alice, 2014) ohjanneen Wash Westmorelandin uusin ohjaus Colette kuvaa Sidonie-Gabrielle Coletten (Keira Knightley) elämää teinitytöstä hieman yli kaksikymppiseksi nuoreksi naiseksi. Ajanjakso kattaa Coletten avioliiton tämän ensimmäisen aviomiehen Henri Gauthier-Villarsin eli Willyn (Dominic West) kanssa sekä Coletten kirjailijanuran alun.

Aiemmin Coletten tarina on filmattu nimellä Becoming Colette (1991). Myös tämä elokuva keskittyi Coletten nuoruusvuosiin. Huomattavaa on myös, että molemmat elokuvat ranskalaisesta kirjailijasta ovat englanninkielisiä. Omituista, ettei ranskalaisia itseään kiinnostanut tehdä Colettesta elokuvaa.

Lapsuus Ranskan maaseudulla vaihtuu Pariisin seurapiirien humuun, kun Colette nai Willyn. Willy on seurapiirien juhlittu sankari, miehinen kulttuuriheeros ja salonkileijona vailla vertaa. Hän on myös pahamaineinen libertiini. Muut ihmiset ovat olemassa Willyä varten, myös hänen pikku vaimonsa, jota Willy rakastaa omalla tavallaan. Willy käyttää haamukirjoittajia ja julkaisee tekstit omalla nimellään, sillä se myy. Ketä kiinnostaisi jonkun tuntemattoman nobodyn teksti tai näytelmät, kun tarjolla on loistelias Willy?

Tämän saa huomata myös hänen vaimonsa Colette, jonka osittain omasta elämästään kirjoittamat Claudine-tarinat saavuttavat suuren suosion Willyn nimellä julkaistuina. Colette ymmärtää ainakin aluksi Willyn järkeenkäyvät perustelut sille, miksi kirjat kannattaa julkaista Willyn nimissä, sillä Colettekin haluaa toki rahaa ja makeaa elämää. Myöhemmin hän alkaa vaatia omaa nimeään Claudine-kirjoihin, todeten että Willy omistaa niihin kaikki oikeudet.

Colette ja Willy ovat yhdessä seurapiirien juhlittu sankaripari, mutta Colette alkaa yhä selkeämmin tiedostaa miehen ja naisen välisten mahdollisuuksien epätasa-arvon. Colette huomaa myös, että Willyn arvostama ja kuuluttama seksuaalinen vapaus koskeekin vain toista sukupuolta, paitsi jos kyseessä on sappholainen rakkaus, joka sopii Willyn viihdykkeeksi. Willy saa naida kaikkea mikä liikkuu, mutta ei suo samaa oikeutta vaimolleen. Kaikessa vapautuneisuudessaan Willy on todellisuudessa vain itseään palvova hedonisti.

Elokuvassa tuodaan kyllä esiin teemoja kuten naisten ja miesten epätasa-arvo, seksuaalinen vapautuminen ja naisten asema yhteiskunnassa ylipäätään, mutta teemojen käsittely jää pahasti kesken typistyen pintapuoliseksi toteamiseksi, aivan kuten Coletten elämäntarinan alkupuoli, jota elokuvassa seurataan. Vaille selitystä jää, miksi Coletten myöhempi elämä Willyn jälkeen jätetään kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Colette oli sentään ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi 1948.

Elokuvan lavastus ja puvustus ovat tietenkin aivan huippulaatua, mutta muuten tuuli vinkuu nurkissa ja lavasteet kolisevat tyhjyyttään. Jos 1900-luvun alun Pariisista libertiineineen ei saa aikaiseksi tämän lihallisempaa elokuvaa, on kyseessä jo suoranainen epäonnistuminen.