Pyörryksissä (Arvostelu)
Yhtä helvettiä
Vihtahousu on vilahdellut valkokankailla varsin viljalti viime aikoina. Tällä kertaa Se Vanha Vainoaja ilmaantuu kiusauksiin houkuttelevan naispaholaisen hahmossa, mutta tuomiopäivän meininkiä manaavan kauhujutun sijaan kyse on ihan kiltistä ja harmittomasta teinikomediasta. Elizabeth Hurleyhin retkahtaneille (onko sellaisia Suomessa?) luvassa on mukavia hetkiä, muille käteen jää aika kiusaannuttava puolitoistatuntinen. Jälleen herää kysymys, miksi tällaista höttöä tuodaan elokuvateattereihin?
Pyörryksissä on uusintaversio Stanley Donenin 1960-luvulla ohjaamasta komediasta. Tässä uudelleenlämmitetyssä pannukakussa naamaansa vääntelee Brendan Fraser, joka näytteli vähäjärkistä tumpeloa jo Philip Ridleyn upeassa Passion of Darkly Noonissa. Sen jälkeen ura on kulkenut kohti
rahakkaampia, mutta matalaotsaisempia rooleja. Nyt Fraser on honottava ja hohottava nörtti, joka ei saa naista eikä ystäviä. Apuun tulee hemaiseva paholainen (Hurley), joka haluaa ostaa luuserin sielun lupaamalla täyttää seitsemän toivomusta. Niinpä nörtti pääsee maistamaan rikkauden ja menestyksen maailmaa sydämensä kyllyydestä. Kuitenkaan elämä ökyrikkaana mahtimiehenä, ihailtuna koripalloilijana tai älykkökirjailijana ei maita, kun suurin toive, unelmien naisen rakkaus, jää vain tavoitteeksi. Siedettävimmillään elokuva on esitellessään näitä erilaisia roolipelejä. Kokonaisuuden onnetonta tasoa ne eivät silti heivaa yhtään ylöspäin.
Pyörryksissä on huono elokuva, mutta ei sentään niin huono kuin Arskan ja Saatanan ilmeisesti vakavasti otettavaksi tarkoitettu kilpajuoksu End of Days. Pyörryksissä sisältää sentään noin kolme hyvää vitsiä. Teinikomediaksi se lukema ei ole edes lähellä pohjanoteerausta. Sitä paitsi onhan se kiva, että helvetissä piiskaa antaa pyllylle Hurleyn ulkomuodolla varustettu Lady Domina. Olisihan se yhtä helvettiä, jos siellä joutuisi vehtaamaan jonkun punakarvaisen uroksen kanssa.
Kimmo Ahonen
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta

- Bedazzled (2000)
- Pyörryksissä
- Ohjaus: Harold Ramis
- Pääosissa: Brendan Fraser, Elizabeth Hurley, Frances O'Connor
- Ensi-ilta: 02.02.2001
- Ikäraja: K-11
- Kesto: 94 min
- Kopiot: -
- Tuotanto: 20th Century Fox, Regency Enterprises
- Tuotantomaat:
Ohjaajaan liittyviä artikkeleita
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))... - Leijat Helsingin yllä
Elokuva oli loistava, tykkäsin kyllä! Kirjaa en ole lukenut, joten vertaami... - Kanuunakuularalli
1970-80 lukujen taiteessa ilmestyi myös autoleffa autohuijarit.... - Espoo Ciné 2010 -esittely
Itse asiassa lyhytelokuvien sarjassa kilpailee NELJÄ kotimaista ehdokasta. ...
