Year One – Kaiken alku valkokangas

Ääliökomediassa Year One – Kaiken alku lähdetään liikkeelle kivikautisen heimon metsästysretkeltä ja päädytään vanhatestamentilliseen Sodoman kaupunkiin yleistä sekaannusta ja kapinaa lietsomaan.

Tässä välissä ja siinä sivussa on haisteltu ja maisteltu paskaa, oksennettu, kustu omaan suuhun, piereskelty ja loukattu lähes kaikkia vähemmistö- tai väestö- ja ihmisryhmiä alhaisella tyylillä. Eikä tässä mitään, jos se tehtäisiin hauskasti ja fiksusti – mutta kun ei! Jack Blackin ja Michael Ceran esittämän kahden tolvanan matka ”ei mistään ei minnekään” on katsojan kannalta ilotonta ja tylsääkin tylsempää seurattavaa; varsinainen tuskien taival, joka hakee vertaistaan kurjimpienkin komedioiden sarjassa.

Elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Harold Ramis tunnetaan kai parhaiten yhtenä alkuperäisistä ”Ghostbusterseista”. Tämä lienee edelleenkin miehen elokuvauran kohokohta. Uusin ohjaustyö on puolestaan Ramisin vaihtelevan tuotannon ehdottomasti typerin pohjanoteeraus. Tästä ei, luoja paratkoon, voi mennä kuin ylöspäin.

Year One – Kaiken alku kaatuu jo alkumetreillään huonoon dialogiin ja vielä huonompiin vitseihin. Käsikirjoitus vaikuttaa niin juosten kustulta, että sitä on varmaankin muuteltu kuvausten aikana sitä mukaa, kun joku tekijätiimissä on keksinyt mielestään jonkin nerokkaan idean. Parodioida saa ja pilkata pitääkin, mutta tämän elokuvan pilkalla ei ole kohdetta eikä pointtia. Se on ilkeämielistä pilkkaa vain pilkan itsensä vuoksi. Selkeästi teini-ikäiselle yleisölle suunnattuna alapäävitsifarssina elokuva menettää viimeisenkin osumatarkkuutensa valitessaan ponnistuspohjakseen nykynuorisolle vieraan aihepiirin, Raamatun.

Jos haluaa nähdä Raamatun kertomuksista ja historian tapahtumista ideansa ammentavaa hauskaa komediaa ja osuvaa parodiaa, kannattaa pitäytyä vaikkapa sellaisissa teoksissa kuin Mel Brooksin Mieletön maailmanhistoria (1981) tai Monty Pythonin Brianin elämä (1979), joita voi edelleen suositella kaikille toisin kuin Year Onea. Sen verran vastenmielistä ja varsinkin perusteetonta mukamas leikkisää huumoria revitään väkivallasta, seksismistä, homofobiasta ja uskonnosta.