Bagger Vance - viheriön legenda valkokangas

Urheilulaji nimeltä golf on perinteisesti opittu tuntemaan Yhdysvaltain entisten presidenttien ja pöhöttyneiden suosikkilaulajien ikiomana puuhailuna, olkoonkin, että käsittämättömän lahjakkaan Tiger Woodsin myötä laji elää parhaillaan historiansa kovinta buumia. Yhä enemmän kameroiden taakse siirtyneen Robert Redfordin uusi elokuva on kuitenkin suurenmoinen kuvaus kadonneesta ajasta, joka ei enää palaa, sekä jo pysyväksi epäonnistujaksi leimatun miehen epävarmasta paluusta takaisin valokeilaan.

Eletään pahinta lamakautta Georgian Savannah’ssa, jossa ollaan järjestämässä suurta golfin kutsuturnausta kahden aikansa suurmiehen Walter Hagenin (uransa tähän asti vaativimmassa roolissa hienosti onnistunut Bruce McGill) ja Bobby Jonesin (Joel Gretsch) välillä. Mukaan tarvitaan kassamagneetiksi myös oman kylän poika, jolloin vanhasta muistista kaivetaan Rannulph Junuhin (Matt Damon) nimi. Junuh oli 1910-luvulla kovaa vauhtia lähestymässä golfin terävintä kärkeä, mutta menetti sittemmin hermonsa Euroopan suursodassa. Siviiliin päässyt Junuh oli palannut vähin äänin takaisin Savannah’iin kertomatta sitä edes kihlatulleen Adelelle (Charlize Theron). Viinasta tuli urheilun korvike. Kun kutsu saapuu takaisin golfin pariin, Junuhin luo vaeltaa myös musta kulkuri Bagger Vance (huikea Will Smith), joka tuntuu tietävän keinot saada Junuh takaisin jaloilleen.

Redfordin elokuva etenee hallitusti kohti hienoa loppuaan kuvaten aikaa, jolloin urheilijat herättivät kansassa oikeaa ihailua, jota spontaaniudessaan ei enää mistään löydä. Junuhin, Hagenin ja Jonesin kamppailu on kuin Paavo Suuren viimeinen juoksu Helsingin kisoissa 1952, innostava, suoraselkäinen ja elämää suurempi. Kilpailu on kovaa, mutta herrasmiehet säilyttävät välinsä kaikissa tilanteissa. Ihmisen kuvaaminen loassa ei ole Bagger Vance - viheriön legendassa itsetarkoitus vaan hänen taistelunsa oman nousunsa puolesta.

Erityisesti Will Smith todella ylittää itsensä Redfordin käsittelyssä. Elokuva Bagger Vancesta on huomattavasti selkeämpi ja tiiviimpi kuin esimerkiksi ohjaajan edellinen Hevoskuiskaaja (The Horse Whisperer, 1997), jossa jylhät maisemat varastivat pääosan henkilöiltä hajottaen elokuvan. Nyt kokevat ja puhuvat ihmiset parhaiden aikuisten kasvukertomusten tavoin. Bagger Vancessa on jotain samaa kuin Kevin Costnerin 1980-luvulla tähdittämässä Unelmien kentissä (Field of Dreams, 1989), mutta kerronta on tasaisempaa eikä yhtä maailmoja syleilevää. Silti Bagger Vancen finaali on todella kaunis.

Redfordin kuvaama ja ilmiselvästi haluama aika ei enää palaa, mutta onneksi hän jaksaa muistuttaa meitä elämän todella perimmäisistä arvoista tällaisella hienolla tavalla.