Bad Company valkokangas

Terroristit ovat jo kauan sitten ottaneet Neuvostoliiton paikan Hollywoodin päävihollisena. Epäilemättä myös World Trade Centerin tapahtumat ovat tarjonneet käsikirjoittajille mahdollisuuden entistä kärjistetympiin näkökulmiin. Tällaiseen kansainvälisen terrorismin maailmaan sijoittuu Joel Schumacherin ohjaama Bad Company. Karvaiset ja rumat itäeurooppalaiset yrittävät horjuttaa länsimaista elämänmenoa. Onneksi vastassa on aina horjumaton CIA.

Tarina alkaa Prahasta, jonka keskustaa tulva ei ole vielä tuhonnut. CIA yrittää ostaa venäläiseltä mafiajohtajalta (Peter Stårmare) matkalaukkumallisen ydinpommin. Kilpailevat ostajat kuitenkin tappavat neuvotteluja johtavan Kevin Popen (Chris Rock). Operaatiossa mukana oleva veteraani agentti Gaylord Oakes (Anthony Hopkins) saa tehtäväkseen kouluttaa Popen kaksoisveljen Jake Hayesin (Chris Rock jälleen) korvaamaan veljensä neuvotteluissa. Tehtävä ei ole helppo, aikaakin on vain yhdeksän päivää, eikä rääväsuinen ghettokundi Jake ole välttämättä kaikkein sopivin valinta uskottavaksi agentiksi.

Uskottavan agenttiseikkailun tyyliin Bad Companyn kuva on harmaasävyinen ja uuteen paikkaan siirryttäessä ruutuun kirjoitetaan sijainti printterin raksuttavan äänen säestyksellä. Yleensä uskottavaksi pyrkivässä jännärissä ei pääosassa kuitenkaan ole naamansa vääntelevä koomikko. Bad Companyssa on. Chris Rock on Amerikan suosituimpia koomikoita ja kyllä hän suunpieksännän osaakin. Huumorin ja agenttiseikkailun yhdistäminen ei vain voi oikein onnistua. Kysyä sopiikin miksi tällaista on edes yritetty. Ehkä siksi, että huumorillakin höystettynä Bad Company on lähinnä tylsä ja ylipitkä. Hauskinta elokuvassa onkin seitsemänkymppisen Hopkinsin ryntäily pyssy kädessä. Tämä komiikka tosin taitaa olla tahatonta.

Jerry Bruckheimerin tuottamasta tekeleestä jää tilaustyön maku. Jopa Bruckheimerin liukuhihnalta tulleeksi tuotteeksi Bad Company on vaisu. Juoni on epäuskottava ja tylsän kaavamainen. Jälleen kerran maailmaa ollaan pelastamasta, mutta eipä hahmojen puolesta oikein jaksa jännittää. Tämä elokuva sopii oikein hyvin presidentti Bushin politiikan tueksi. Nykyisessä maailmassa kukaan ei ole turvassa, mutta amerikkalaista yhteishenkeä osoittamalla pahan akselin terroristit saadaan torjutuksi. Jonkun ulkopuolisen silmissä toiminta saattaisi vaikuttaa propagandalta.