Avio-onnea Morganeiden tapaan valkokangas

Amerikkalainen romanttinen komedia on perin juurin nolostuttavassa tilassa. Vai mitä muuta voi sanoa sellaisista tekeleistä kuin Odottamaton ehdotus, Pelimiehen painajainen tai Jätä se! ? Avio-onnea Morganeiden tapaan jatkaa kyllästyttävää ja laahaavaa romcom-linjaa.

Newyorkilaiset asumuserossa elävät Meryl (Sarah Jessica Parker) ja Paul (Hugh Grant) todistavat vahingossa murhan ja joutuvat perähikiälle todistajansuojeluohjelmaan. Siellä maalais- ja urbaani kulttuuri kohtaavat hassujen konfliktien kautta, aviopari pääsee tutustumaan toisiinsa uudelleen ja muuta mukavaa.

Ohjaaja Marc Lawrence sai edellisessä Sävel ja sanat -elokuvassaan positiivista puhtia ja lämpöä Hugh Grantin ja Drew Barrymoren välille. Leffa ei ollut täysin läpimätä, lukuun ottamatta järkyttävää loppuhuipennusta. Samaa ei voi sanoa tästä uudesta hattaraisesta. Siinä on kaikki vähän väärin:

1. Kliseet: Kuka käsikirjoittaja oikeasti tänä päivänä kuvittelee, että siitä saisi jotain riemastuttavan hauskaa, kun kaupunkilaissnobit heitetään keskelle junttilaa? Aseiden kauhistelu ja karhujen kohtaaminen takapihalla eivät riitä herättämään minkäänlaista tunnetilaa. Ei myöskään se, että lopulta ollaan sen verran sopeuduttu maalaismaisemaan, että stetsonin voi laittaa päähän. Tässä elokuvassa ei ole edes yritetty hauskuuttaa, lajikonventiot on otettu mukaan ihan vain kaavan vuoksi.

2. Kliseet: Jos saisin päättää, kukaan tässä maailmankaikkeudessa ei enää ikinä tekisi yhtään elokuvaa siitä, miten ongelmainen pariskunta löytää toisensa jännän sattumuksen kautta uudelleen, ja palaa rakkauden roihuavalle tielle. Ei ainakaan tämän genren puitteissa.

3. Romanttinen komedia ilman romantiikkaa ja komediaa: Ei ole Parkerin ja Grantin välillä edes tulitikun liekin verran säpinää, ei, ja komedian käsitys muuttuu viimeistään tämän elokuvan myötä unettomuudesta kärsivien lääkkeeksi, tai hitaaksi eutanasiaksi, kuolettavaksi tylsyydeksi.

4. Maneeriensa ja rooliensa vangit: Ei naurata, kun Grant änkyttää ja kohottelee hysteerisesti kulmakarvojaan. Sitä on nyt katseltu parikymmentä vuotta. Grant on vain muuttunut ryppyisemmäksi. Ei sykähdytä, kun Parker toistaa Sinkkuelämää-sarjan Carrien hahmoa toitottamalla rakkauttaan New Yorkiin. Miksi Parkerille on vielä laitettu ankea tätikampaus?

5. Ällöttävä sovinnaisuus: Lopun perheonnen sulkeva kaneetti, jota en tässä viitsi paljastaa (jos joku jostain ihmeen syystä haluaa tämän elokuvan katsoa), varmistaa elokuvan löyhän näennäisestä avarakatseisuudesta huolimatta, että turvallisella ja perinteisellä polulla pysytään. Jotkut saavat kaiken ja vähän enemmänkin.