The Cove – meren salaisuus (Arvostelu)
Verta vedessä
Elokuva voi olla tehokas vaikuttamisen keino, ja hyvä niin. Amerikkalaisen Louie Psihoyosin paljastava kuvaus delfiinien salametsästyksestä Japanissa on kerännyt huomiota ulkomaisilla elokuvajuhlilla ja se kisaa myös viime vuoden parhaan dokumentin Oscarista. Suomessa alun perin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla nähty teos tulee nyt viimein ilahduttavasti maassamme teatterilevitykseen myös Helsingin ulkopuolella.
Tavanomaisten tusinaleffojen sijaan on mukava katsoa isolta kankaalta vaihteeksi The Coven kaltaista ajatuksia herättävää, tärkeää ja todellista ongelmaa käsittelevää elokuvaa. Delfiinien puolestapuhujien kanssa on toki helppo olla jo valmiiksi samaa mieltä. Psihoyosin eduksi täytyy kuitenkin heti aluksi todeta, ettei hän teoksellaan sorru liialliseen saarnaamiseen tai aiheella revittelyyn. Kamppailunsa henkilöitymäksi hän on sitä vastoin taidokkaasti valinnut surumielisen oloisen Ric O’Barryn, entisen delfiinikouluttajan ja Flipper -televisiosarjan tähden, joka nyt haluaa hyvittää pahat tekonsa koko bisneksen käynnistäjänä.
The Coven menestyksen salaisuus on siis sopiva yhdistelmä asiaa ja viihdettä. Elokuva kertoo tutut faktat delfiinien älykkyydestä, vierailee kansainvälisen valaidensuojelukomitean kokouksessa ja paljastaa tutkimustuloksia delfiininlihan elohopeapitoisuuksista. Toisaalta se myös sisältää katsojan seuraamismotivaation kannalta sopivan annoksen tunteisiin vetoavaa delfiinien kaltoin kohtelua, kauniita merenalaisia otoksia hempeine musiikkeineen sekä pyyntipoukaman salaisen kameroidenasennusoperaation humoristiseen agenttityyliin kuvattuna. Tärkeintä on saada katsoja temmattua mukaan ja siinä teos myös onnistuu.
Elokuvasta puuttuu ilahduttavasti myös kaikki michaelmooremainen provosointi ja vastustajan mustamaalaaminen tämän ”omilla aseilla” lausunnot kontekstistaan irrottamalla. Päinvastoin The Coven teho perustuu ennen kaikkea kuvamateriaaliin: dokumentti säästää viisaasti kuvausryhmän vaivalla hankkimat kuvat japanilaiskalastajien vastenmielisistä pyyntimenetelmistä sen loppuun. Näin aitoa uutisarvoa sisältävä dokumentti saa oikeutuksensa, sillä mikäpä olisi tehokkaampi keino vaikuttaa eläinten kohteluun kuin teurastusvideoiden saattaminen mahdollisimman monen katsojan nähtäväksi? Kukin voi elokuvan itse nähtyään päättää, ryhtyykö sanoista tekoihin.
Toimituskunnan keskiarvo:
3,8 / 6 henkilöä
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta

- The Cove (2009)
- The Cove – meren salaisuus
- Ohjaus: Louie Psihoyos
- Pääosissa: Richard O’Barry, Louie Psihoyos, Simon Hutchins, Mandy-Rae Cruickshank, Kirk Crack, David Rastovich, Scott Baker
- Ensi-ilta: 09.10.2009
- Ikäraja: K11
- Kesto: 93 min
- Kopiot: 1
- Tuotanto: Diamond Docs, Fish Films, Oceanic Preservation Society, Quickfire Films
- Tuotantomaat: Yhdysvallat
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))... - Leijat Helsingin yllä
Elokuva oli loistava, tykkäsin kyllä! Kirjaa en ole lukenut, joten vertaami... - Kanuunakuularalli
1970-80 lukujen taiteessa ilmestyi myös autoleffa autohuijarit.... - Espoo Ciné 2010 -esittely
Itse asiassa lyhytelokuvien sarjassa kilpailee NELJÄ kotimaista ehdokasta. ...
