Epätavallista elämää valkokangas

Epätavallista elämää on Shallow Grave ja Trainspotting -elokuvien tekijätiimin uusin tuotos. Se on värikylläinen enkelikomedia, jota on höystetty epätoivoisella romanssilla, mustalla huumorilla, Coen-tyylisellä absurdilla väkivallalla, fantastisilla ylilyönneillä ja visuaalisella tyylittelyllä. Kaikista sinänsä nokkelista kikoista huolimatta Epätavallista elämää ei kuitenkaan jaksa sen erikoisemmin sytyttää. Keitto on yksinkertaisesti paisunut yli äyräittensä eikä elokuva pysy kokonaisuutena kasassa.

Robert (Ewan McGregor) on tavanomainen nuori luuseri, joka työskentelee talonmiessiivoojana suuryrityksessä. Hän haaveilee epätavallisista asioista ja kirjoittaa suurin odotuksin roskaromaaniaan. Seksikäs ja teräväkielinen, mutta pitkästynyt Celine (Cameron Diaz) on toisaalla kyseisen suuryrityksen johtajan, Navillen (Ian Holm) mammonalla hemmoteltu tytär, jolle luottokelpoisuuden menettäminen merkitsee vakavinta elämän järkkymistä. Kuten Robert, myös Celine on pettynyt elämäänsä kaikesta koreudesta huolimatta. Normaalisti näiden kahden nuoren ihmisen polut eivät kohtaisi, mutta yläkerran poliisiyksikkö on päättänyt kuitenkin toisin. Arkkienkeli Gabriel (Dan Hadaya) on saanut "esimieheltään" vakavia nuhteita siitä, että mies ja nainen -jutut eivät tuolla alhaalla oikein ota toimiakseen. Niinpä hän antaa enkelikytille O’Reillylle (Holly Hunter) ja Jacksonille (Delroy Lindo) kovan tehtävän saada Robert ja Celine rakastumaan toisiinsa hinnalla millä hyvänsä. Enkelikyttien on onnistuttava tai muuten on seurauksena porttikielto taivaaseen.

Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta, mutta Robert saa potkut, menettää naisensa aerobic-ohjaajalle sekä menettää myös talonsa ja autonsa. Tästä syystäkin pimahtaneena Robert menee purkamaan vihaansa johtaja Navillen työhuoneeseen, jossa hän samalla törmää myös Celineen. Robertin yritykset saada työpaikkansa takaisin eivät onnistu, mutta hän kidnappaa Celinen. Ikävä kyllä Robert ei kuitenkaan ole mikään rikollinen lahjakkuus, vaan keskiverto torvi, jota Celine alkaa itse auttamaan kidnappaustouhuissa yksityiskohtia myöden. Celinen tarkoituksena on nyhdätä ahneen tympeältä isäpapaltaan muutama milli pesämunaksi. No, jos ei nuorenparin elämä olisi jo muutenkin epätoivoista tohinaa, niin tohelot enkelit O’Reilly ja Jackson tuovat soppaan omat kauhansa teeskennellen olevansa parkkiintuneita palkkionmetsästäjiä.

Ristiriitainen katsomiskokemus

Kyllä tekijätriolla - Danny Boyle, John Hodge, Andrew MacDonald - olisi varmaan riittänyt paukkuja iskevämmänkin kokonaisuuden toteuttamiseksi. Perusvirheenä on ollut liiallinen yrittäminen tai oikeastaan liiallinen näyttämisen halu, jolloin mainio tarina on kärsinyt turhassakin pikkunäppärien visuaalisten kikkojen ilotulituksessa. Homma uhkaa koko ajan sortua itsetietoiseksi näpertelyksi dramaturgian ja kerronnan kustannuksella. Elokuvassa heitetään monia teräviä piikkejä, mutta ne tylsistyvät siihen, että kun kaikki on mahdollista, niin mikään ei oikeastaan jaksa enää hämmästyttää tai välttämättä edes kiinnostaa.

Hollywood on edelleenkin monelle eurooppalaiselle elokuvantekijälle kantona kaskessa. Paras terä katoaa kaupallisuuden syövereihin tai jonnekin ja latistuu turhaksikin pelleilyksi. Näinhän tapahtui viimeksi Jean-Pierre Jeunet’n kohdalla Alien - ylösnousemuksessa. Ironista kyllä Boyle oli ennen ranskalaista ehdolla Alienin nelososan ohjaajan pallille.

Epätavallista elämää on kummallisen ristiriitainen katsomiskokemus. Eriskummallisen tarinan ja tiukan kerronnan imuun eläytymisen sijasta elokuvaa tuntee katsovansa melkoisen ulkopuolisena ellei jopa ulkokohtaisesti, hyvänä teknisenä suorituksena. Draivia on kunnon soundtrackia myöden, mutta se jokin puuttuu jatkuvasti. Vitsit ja juonenkäänteet tuntuvat kahteenkertaan nauretuilta ja koetuilta, vaikka niiden alkuperää ei pystykään aina kohdentamaan. Joka tapauksessa tavaraa on liikaa: kaiken enkelihöpinän poisjättäminen ja keskittyminen roisiin rakkaustarinaan olisi voinut tehdä tästäkin rainasta paljon jäntevämmän, tehokkaamman ja rankemman pikkuelokuvan, jollaista varovasti jopa odotti.

Satiirin yritys

Rakkaustarinan nuorta paria näyttelevät Ewan McGregor ja Cameron Diaz selviävät rooleistaan hienosti ja kemia heidän välillään toimii mainiosti. Sen sijaan Holly Hunter ja Delroy Lindo taivaallisena tutkaparina vetävät pahasti yli. Etenkin Hunter on välillä tuskallistakin katsottavaa yrittäen raivoisasti todistaa jotain, mistä en päässyt selville. Mutta satiirihan paljastaa todelliset elokuvataiteen ammattilaiset ja satiiria tämän elokuvan teossa on koko ajan kuumeisesti yritetty saada aikaiseksi, välillä onnistuen ja välillä taas senkin edestä epäonnistuen - kyllä Joel ja Ethan Coen ovat Boylea ja kumppaneita monen monituista askelta pidemmällä. Jyvät erottuvat aina akanoista, ennen pitkää.

Joka tapauksessa Skotlannissa syntynyt pirullisen veijarimainen Ewan McGregor on keräämässä Amerikan raittiilla todellista jättipottia näyttelemällä nuorta Obi-Wan Kenobia George Lucasin uudessa Tähtien Sota -trilogiassa, jonka ensimmäisen osan kuvaukset ovat jo päättyneet. Tie tähtiin lienee taattu, sillä uutta trilogiaa tuskin tarvitsee edes mainostaa - ei silloin, kun puhutaan modernin amerikkalaisen populaarimytologian suurimmista virstanpylväistä.