8 Mile valkokangas

Maaperää, josta aito ja konstailematon populaarimusiikki on monisäikeisillä juurillaan ammentanut syntyvoimansa, ei ole elokuvamaailmassa pahemmin hyödynnetty. Populaarimusiikin vivahteikkaasta hedelmällisyydestä eivät elokuvanikkarit ole saaneet juuri muuta aikaiseksi kuin raflaavia elämänkertoja tai nostalgisia hattaroita, joissa aikuiset ihmiset ovat kritiikittömällä kaiholla muistelleet nuoruutensa vallattomuutta. Melkein julkkiksen kaltaiset halpahintaiset humpuukit ovat popin tuoteteollisuuden rinnalla leimanneet populaarimusiikin kevytmieliseksi mekastukseksi vailla todellista sanottavaa. Todellisuudessa musiikkiliikkeiden hyllyt notkuvat tilityksiä ja julistuksia, jotka kertovat yhteiskunnasta ja kollektiivisesta tajunnasta monin verroin enemmän kuin elokuvien tarjoamat kiiltokuvat tai laskelmoidut listahitit.

Ilman suurten teollisuuskaupunkien lähiöitä populaarimusiikki olisi monta bluesin sankaria ja rockin legendaa köyhempi. Samasta miljööstä kummunnut rap ei ole mikään uuden sukupolven kummajainen, vaan omaa samat kulttuuriset juuret vaikuttimineen kuin edeltävät musiikkisuuntauksetkin. Musiikin maailma toimii vaikuttamisen ja vapautumisen väylänä, jolla tuntojensa antaumuksellisimmat tulkitsijat ovat menestyneet ja niin useat myös kohdanneet tiensä pään. Lukuisista juurevista tarinoista olisi luullut luontuvan sanottavaa selluloidillekin, mutta elokuvamaailma on lähinnä kupannut menestyksellä ja haalinut kassamagneeteikseen popin idoleita löylynlyömien höynäytystensä tähdiksi.

Curtis Hansonin ohjaama 8 Mile paikkaa julmettua aukkoa. Se ei ole mikään hiphop-sukupolven discokrumiluuvista kertova potpuri, vaan koruton kouraisu maailmaan, josta musiikin alkuvoima on lähtöisin. Kysymys on ilmaisun väkevyydestä ja sen sosiaalisesta merkityksestä. Välttämällä likilaskuisimmat kliseet ja karikot on Hanson piirtänyt valkokankaalle uskottavan tarinan detroitilaisessa autotehtaassa työskentelevästä juipista, joka yrittää määritellä paikkaansa maailmassa ja omaa terävän taidon tilittää rap-lyriikalla. Vaikka pääosaa esittääkin jo koko läntisen sivistyksen tuntema Eminem, ei kyseessä ole mikään tähtikuvaus tai elämäkerta, vaan pitkään työstetty vakava draama. Todellisuudessa elokuvan Detroit on lähellä rap-tähden menneisyyttä, ja siksipä mies sopiikin osaansa jopa ennakoitua uskottavammin.

Vihaiselle valkoiselle rapparille elokuvarooli oli ensimmäinen. Ohjaaja istuttikin nuorukaisen Hollywoodin kahden arvostetuimman näyttelijän oppiin katseluttamalla elokuvat Kuin raivo härkä ja Romper Stomper. Itse elokuvantekoon on liittynyt huhuja, joiden mukaan Hanson on ojentanut kuvauksista myöhästellyttä rap-tähteä. Luovien tekijöiden yhteisissä projekteissa konfliktit ovat tavallisia, mutta se mihin huomio luonnollisesti pitäisi kiinnittää on aina vasta lopputulos - ja se on tällä kertaa kestävä, myös visuaalisesti, mistä kiitosta on annettava Amores Perrosin kuvanneelle Rodrigo Prietolle.

Kaikki elokuvan ratkaisut eivät ole onnistuneita, mutta typerryttävät alleviivaukset ja kompromissit on kuitenkin vältetty valittua tyyliä ja asennetta kunnioittaen. Yleisön kannalta pitäytyminen tietyissä nuorisodraaman konventioissa tekee katsomisesta ja samastumisesta helpompaa. Aina on toki muistettava, että tällaisten elokuvien vaikutusta kohderyhmäänsä ei pidä aliarvioida ja tarinan konkretisoimasta arvomaailmasta toivoisi monen ottavan oppia.

Elokuvissa suomennoksia soimataan usein, mutta 8 Milen käännöstyön tehneelle Palefacelle on nostettava hattua, sillä tehtävä on taatusti ollut haastava ja lopullinen tekstitys sujuvaa suhteutettuna siihen, miten suomi on saatu soljumaan detroitilaisen rap-lyriikan merkityksiä ja käänteitä. Tässä elokuvassa käännöksellä on suuri merkitys, sillä kielitaitoinenkin taatusti takeltelee rapin nopeita koukeroita. Elokuvasta on erikseen liikkeellä ruotsiksi tekstitettyjä kopioita, sillä kaksikieliseen tekstitykseen ei levittäjän mukaan ole ollut tilaa.

8 Mile ei ole elokuva pelkästään rapista tai hip hopin sukupolvesta. Se on ennen kaikkea kulttuurisesti mielenkiintoinen ja kestävä taideteos todellisen populaarimusiikin lähtökohdista, jossa kimmeltävällä tuotesuunnittelulla ei ole sanansijaa.