Pelon ilmapiiri valkokangas

Joulun jälkeisen elokuva-aallon jälkeen tammikuun uutuustarjonta on tuntunut paljon kuivakkaammalta. Harold Beckerin ohjaama Pelon ilmapiiri on tässä niukassa tarjonnassa hieman edukseen, vaikka mistään kovin loistokkaasta filmistä ei olekaan kysymys. Elokuva nojaa melko pitkälti yksinkertaiseen mutta toimivaan tarinaan. Pienessä rannikkokaupungissa elävät Frank (John Travolta) ja Susan Morrison (Teri Polo) ovat juuri eronneet sulassa sovussa. Ongelmia tosin tuottaa heidän poikansa Danny, joka elää juuri pahinta murrosikäänsä. Susan on löytänyt itselleen sopivan uuden sulhasen Rick Barnesin (Vince Vaughn), jonka kanssa on päättänyt mennä naimisiin. Häihin ilmestyy kuitenkin odottamaton vieras Ray Coleman (Steve Buscemi), joka tietääkin yhtä ja toista Rickin rikollisesta menneisyydestä. Rick houkuttelee Rayn autoonsa, vie syrjäiseen paikkaan ja tappaa hänet. Auton takaosaan kätkeytynyt ja yllättäen syntynyttä riitaa pakoileva Danny näkee tapon ja sitä seuranneen ruumiin polton. Hän pakenee ja kertoo tapahtuneesta isälleen. Pojan tarinaa ei tietenkään usko kukaan ja mehevä trilleri pääsee kehittymään.

Pelon ilmapiiri käyttää jännitysfilmien peruspiirteitä aivan mallikkaasti, mutta liika tuttuuden tunne vie elokuvasta pohjaa pois. Näyttelijätyöskentely on paikoin vähän yllätyksetöntä ja hieman hymy huulilla joutuu seuraamaan, kun Travolta esittää lujiin perusarvoihin luottavaa jäyhää konservatiivia. Vince Vaughn (The Cell) on tosin pahan isäpuolen roolissaan ihan mies paikallaan ja Steve Buscemin takuuvarmasta, mutta lyhyestä roolisuorituksesta tulee ihan elävästi Fargo mieleen. Rayn tappokohtaus on myös ihan näyttävästi kehitetty ja sitä voikin pitää elokuvan huippuhetkenä. Siitä eteenpäin elokuva lässähtää hieman värittömäksi ja paikoitellen mukana on suorastaan surkuhupaisia kohtauksia. Yksi parhaista on, kun Frank etsii MSN:n hakukoneella internetistä tietoa Rickin menneisyydestä ja löytää tietenkin heti salaiset kansiot kuvineen kaikkineen.

Lopun kaksintaistelukohtaus ja ihmepelastukset ovat ennalta arvattavia ja laskelmoituja. Onneksi sentään ylimakealta kaikki-taas-kunnossa-käänteeltä vältytään, vaikka Frankin auton kiitäessä ambulanssin perässä synkkään yöhön katsoja jää ihmettelemään hieman lässähtänyttä päätösosuutta. Pelon ilmapiiri sopii kuitenkin erinomaisesti kuvaamaan amerikkalaisen parisuhdemaailman pimeää puolta huoltajuuskiistoineen ja lakimiehineen. Pelon ilmapiiri olisi soveltunut hyvin aivan laatuluokan tv-elokuvaksi, mutta valkokankaalla siitä jää vähän haalistunut vaikutelma.