The Secret Reading Club of Kabul valkokangas

”Taliban rikkoi minut. He varastivat nuoruuteni.”

Näin sanoo The Secret Reading Club of Kabulin (2026) afganistanilaissuomalainen dokumentaristi ja dokumentin toinen ohjaaja Shakiba Adil. Hän eli nuoruutensa talibanin ensimmäisen valtakauden alla ja joutui pakenemaan Afganistanista Suomeen liikkeen vallattua Kabulin uudestaan vuonna 2021. Talibanin hallinnon alaisuudessa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Adil mietti aikoinaan, mahtaako kukaan tietää, mitä Afganistanissa tapahtui naisille ja tytöille. Kokemus toimi motivaationa dokumentille, joka näyttää juuri sen: millaista on arki talibanin hallitsemassa Afganistanissa.

Adilin ja Elina Hirvosen ohjaama dokumentti seuraa Adilin ystävän perustaman salaisen kirjapiirin jäseniä Rakhshanaa, Duaa ja Mahtabia, joiden elämä kutistuu piilopaikoiksi, salaisiksi tapaamisiksi ja jatkuvaksi peloksi talibanin noustessa valtaan. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoituu Nuoren tytön päiväkirja, joka kertoo nuoren naisen, Anne Frankin, piileskelystä natseilta vuosina 1942–1944. Elokuva voitti keväällä 2026 Kööpenhaminan CPH:DOX-festivaalin NORDIC:DOX-pääpalkinnon.

Dokumentti on kuvattu kirjapiirin jäsenten omilla puhelimilla. Naisten itse kuvaama aineisto ja heiluva kuvaus tuo arjen lähelle tavalla, johon ulkopuolinen kuvausryhmä ei välttämättä olisi edes pystynyt. Videopäiväkirjamerkintöjen lisäksi dokumentissa nähdään arkistomateriaalia naisiin kohdistetusta väkivallasta ja julkisista teloituksista talibanin ensimmäiseltä valtakaudelta, joka päättyi vuonna 2001.

Eurooppalaisessa pakolaiskeskustelussa ihmiset muuttuvat helposti määriksi ja rajoilla hallittavaksi ongelmaksi. The Secret Reading Club of Kabul näyttää sen, mistä ihminen joutuu lähtemään ja mitä hän jättää taakseen – mitä numerot eivät näytä. Pako ei ole valinta paremman ja huonomman elämän välillä vaan hengissä säilymisen.

Näin on käynyt Afganistanissa. Vuodesta 2021 naisten oikeuksia on kavennettu määräys määräykseltä. Koulunkäynti loppuu kuudenteen luokkaan, työntekoa on rajoitettu ja pääsy julkisiin tiloihin estetty. Vuoden 2024 moraalilaki määräsi naiset peittämään kasvonsa julkisilla paikoilla ja kielsi heitä laulamasta, lausumasta tai lukemasta ääneen perheen ulkopuolisten miesten kuullen.

Siitä huolimatta elokuva ei kuvaa naisia vain uhreina. Heillä on kunnianhimoa, huumoria, voimaa ja rohkeutta. Ennen kaikkea: he eivät ole luovuttaneet, vaikka olosuhteet ovat äärimmäisen vaikeat.

On hyvä muistaa, että taliban ei ole yhtä kuin afganistanilainen kulttuuri tai islam. Vastarinta on mahdollista vain perheiden miesten tuella. Riskejä ottavat siis ne isät ja veljet, jotka sallivat kotonaan jujutsu-harrastukset, kirjakerhot ja saksan opinnot ja jotka auttavat tyttäriään ja siskojaan pakenemaan ja aloittamaan uuden elämän uudessa maassa.

”En ole ikinä halunnut asua muualla”, yksi naisista sanoo ja pakkaa käsimatkatavaroihin isänsä antamat kaksi kaktusta. Kasvit on istutettu Afganistanin multaan, muistoksi kodista, jonka joutuu jättämään taakseen.

The Secret Reading Club of Kabul särkee sydämen. On käsittämätöntä, että tässä maailman ajassa elokuva, jota katson, ei ole fiktiivinen dystopia vaan dokumentti. Se saa kysymään: miten on mahdollista, että tilanne vain jatkuu ja jatkuu ja menee koko ajan huonommaksi emmekä me pysty muuta kuin hetkeksi pöyristymään?

Dokumenttia varten nuoret naiset vaarantavat henkensä, jotta muu maailma saisi tietää. Se vie meiltä mahdollisuuden väittää, ettemme tienneet. Ja jos kerran tiedämme, miten voisimme olla toimimatta?