Vieraannumme luonnosta yhä enemmän

Jouni Hiltunen halusi näyttää pojalleen nuoruutensa Suomenlahden, jonka vesi oli kirkasta ja luonto monimuotoinen. Millainen tuo aiemmin paratiisina näyttäytynyt meri on nyt, vuosikymmeniä myöhemmin?

Pitkän luontoelokuvan tekeminen on tekijälleen matka, jota tehdään monessa eri tasossa, usein myös eri aikatasoissa. Suomenlahti on ollut osa elämääni 1960-luvulta lähtien. Ensin isäni kanssa kesäisillä kalastusretkillä Helsingin ulkosaaristoon, myöhemmin omilla veneillä, Hiltunen sanoo.

Hänen ohjaamansa dokumenttielokuva Matka merelle kuljettaa katsojan yhdelle maailman kauneimmista merialueista. Suomenlahti on paitsi kolmen hyvin erilaisen rantavaltion yhteinen meri, myös geologiansa ja eläimistönsä puolesta ainutlaatuinen merialue. Suomenlahtea on sanottu myös yhdeksi maailman saastuneimmista merialueista.

Koko perheen luontoelokuvassa Suomenlahdella kohtaavat runsas meriluonto, monipuolinen eläimistö sekä meren tilaa tarkkailevat ja siihen vaikuttavat ihmiset. Henkilöiden tarinat ovat sekoitus lintutieteilijän ja merentutkijan intohimoa sekä pienen pojan uteliaisuutta jälkipolville periytyvää merta kohtaan.

Matka merelle -elokuvan keskeiset elementit kumpuavat henkilökohtaisista kokemuksistani Suomenlahden rannoilla. Kuljin elokuvan kuvausten aikana neljä vuotta ympäri Suomenlahtea poikani kanssa. Matkan alkaessa poikani oli kymmenvuotias. Hän katsoi merta omalla tavallaan: mikä tämä meri on? Millainen meri Suomenlahti on kolmenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua?

Suomenlahti elämässä

Aiemmin Hiltunen on tehnyt Ylen Avaraa luontoa ja luontoelokuvan Tuntematon Selkämeri (2011).

En ollut aiemmin ollut Selkämerellä, joten jouduin opettelemaan ja tuntemaan merialueen, josta tein elokuvan. Ajattelin, että jos teen vielä elokuvan, niin se pitäisi tehdä merialueesta, jonka tunnen. Silloin olen niiden asioiden lähteillä, jotka ovat minulle läheisimpiä.

Elokuvan tekeminen merellä on ollut aina haaveeni. Selkämeri-elokuvaa tehdessä se vain vahvistui ja ajattelin, että pitäisi päästä pidemmälle. Ja tehdä toisenlaistakin, ei ihan sitä Avara luonto -tyyppistä vaan sellaista mikä kumpuaa enemmän itsestäni.

Suomenlahti liittyy läheisesti Hiltusen elämänvaiheisiin, jotka ovat olleet erilaisia. Hänellä on ollut veneitä 15-vuotiaasta lähtien, joten läheinen suhde mereen on kulkenut läpi elämän.

Suomenlahdesta tuli tärkeä ja jännittävä. Sen kautta olen katsonut elämääni. Nyt kun seuraan omaa poikaani, olen miettinyt yhä enemmän, millainen se oli lapsuudessani. Näen itseni ja poikani kautta muistelen, olinko samalla tavalla merellä. Katson taaksepäin.

Vaaralliset öljykuljetukset

Hiltunen muistelee Suomenlahden olleen hänen lapsuudessaan idylli, josta ei huomannut, oliko se saastunut tai miten se voi.

Lapsuuteni Suomenlahti oli aurinkoinen idylli. Vanhempana siihen alkoi kiinnittää huomiota: näkösyvyys muuttui, rakkolevä hävisi ja saastuminen lisääntyi. Kaiken näki selkeämmin.

Parempaan suuntaan ei ole menty.

Laivaliikenne Suomenlahdella on lisääntynyt huomattavasti. Öljytankkerit ovat suuri riski. Vaikka turvallisuuteen panostetaan, onnettomuus on aina hyvin pienestä kiinni. Laivat kulkevat vieraalla miehistöllä, jolla saattaa olla erilainen turvallisuuskulttuuri. Pienikin inhimillinen erehdys voi sattua helposti. Myös vilkas risteilevä laivaliikenne on uhka Suomenlahdelle.

Eläimet elokuvan matkassa

Matka merelle on ollut Hiltusen suuritöisin projekti. Hän tiesi alusta lähtien, elokuva on haasteellinen.

Luontoelokuvan tekemisen yksi haaste on eläinten kuvaaminen ja miten dramaturgian sovittaa eläimiin. Eläinten kanssa työskentely ei ole koskaan vain luontokuvausta vaan se täytyy kääntää palvelemaan dramaturgiaa.

Teimme käsikirjoitusta melkein koko elokuvan teon ajan. Katsoimme mikä toimii ja mikä ei, mitä elementtejä täytyy saada, ja miten kuvaamme. Emme kuvanneet jokaista lajia ja niiden käyttäytymistä erikseen vaan pyrimme saamaan ne sujuvasti elokuvan matkaan.

Elokuvassa nähdään Suomenlahden vuoden kierto, jonka taltioiminen vei useamman vuoden.

Kuvasin neljä vuotta mutta olisin voinut kuvata pidempään. Olisin mielelläni jatkanut. Kun antoisa työ täytyi lopettaa, tuli luopumisen tuska, mutta aikansa kutakin. Olen pitänyt tästä projektista todella paljon.

Teimme useita kuvausmatkoja samaan kohteeseen. Ensin tsekkasimme, mitä siellä tapahtuu. Suunnittelimme ja sitten tulimme kuvaamaan. Yleensä kolmannella kerralla tiesimme, miten teemme. Luontokuvauksessa tarvitaan myös onnea, joskus on tuurista kiinni, miten eläimet toimivat ja asettuvat kuvaan.

Elokuvassa tutustutaan venäläiseen hylkeiden hoitolaitokseen, jossa hylkeitä muun maussa opetetaan syömään kalaa.

Hylkeet ovat niin huonossa kunnossa, etteivät ne kykene syömään. Ne ovat unohtaneet syömisen, koska yhteys emoon on katkennut. Emo ei ole ehtinyt opettaa, miten se tehdään. Hylkeet menevät huonompaan kuntoon, jos ne eivät syö, joten ne on saatava nopeasti lihomaan. Niille annetaan isoja rasvaisia kaloja. Ne älyävät, nopeasti miten homma hoituu itse.

Vieraannumme luonnosta

Jouni Hiltunen on oman historiansa ja poikansa kautta huomannut, että kun lapsena ja nuorena saa antoisia kokemuksia luonnosta, niistä tulee myönteisempiä ja syvempiä, ja ne haluaa välittää myös muille.

Toivon, että luonto antaisi kaikille paljon enemmän. Jos luonto tulee henkilökohtaisesti tärkeäksi, myös luonnon suojeleminen on läheisempää.

Meidän pitäisi saada takaisin vanha suhde mereen. Vieraannumme siitä yhä enemmän, luonnosta ylipäätään. Erityisesti lapset. He eivät esimerkiksi tunne Suomen eläimiä siinä määrin kuin ennen.

Matka merelle -elokuvassa kohdataan meriluonto, joka on rikas mutta myös herkästi haavoittuva. Maapallolta tuskin löytyy toista merialuetta, jonka rantamaisemat poikkeavat yhtä vahvasti toisistaan kuin Viron rannikon kalkkikivitöyräät ja Suomen puoleinen saaristo.

Pääsimme seuraamaan muun muassa Suomenlahden huikeinta luonnonnäytelmää, arktisten merilintujen massamuuttoa lähietäisyydeltä, mutta saimme nähdä myös meren, joka ei enää voi yhtä hyvin kuin ennen. Kesäiset sinilevälautat, syksyiset meduusamassat ja öljytankkereiden katkeamaton jono keskellä Suomenlahtea muistuttivat meren tilan hauraudesta.

Toivottavasti Suomenlahti pysyy nykyisessä kunnossaan. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin katastrofaalinen. Itäisellä Suomenlahdella vesi on alkanut puhdistua, kun Venäjä pitää puhdistuslaitoksensa kunnossa. Se auttaa paljon Suomenlahden tilaa, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät. Valitettavasti läntinen Suomenlahti on huonommassa kunnossa, siellä on paljon hapettomia syvänteitä.

Voimme kaikki auttaa Suomenlahtea vaikkapa vähentämällä roskaamista ja kulutusta. Kulutushan johtaa siihen, että kaikki päätyy lopulta mereen. Mitä vähemmän kulutamme, sitä paremmin meret voivat.

Merimatkalle

Matka merelle -elokuvan myötä Jouni Hiltunen haluaa viedä katsojat merimatkalle, joka kuljettaa kolmen hyvin erilaisen rantavaltion rannoille, myös Venäjän suljettuina pysyneille saarille. Sekä siihen osaan meriluontoa, joka on vaikeasti saavutettavissa tai katseilta kätkettynä.

Toivon myös, että elokuva jättää muistijäljen, joka kantaa kauas ja vahvistaa suhdettamme kotimereemme.

Hiltusen elokuvat ovat keränneet lukuisia palkintoja kotimaassa ja ulkomailla. Hiltunen on käsitellyt elokuvissaan muun muassa ihmisen ja luonnon suhdetta. Vuodesta 2009 lähtien Hiltunen on keskittynyt luontoelokuvien ohjaamiseen ja kuvaamiseen. Matka merelle -elokuva on eräänlainen jatko palkitulle elokuvalle Tuntematon Selkämeri.

Matka merelle on osa Suomi 100-juhlavuoden ohjelmaa.

Lue myös