Valentin Vaala – murroksen kuvaaja

Valentin Vaalan (1909–1976) syntymästä tulee lokakuussa kuluneeksi 100 vuotta, eikä olekaan ihme, että tämä juhlavuosi on kirvoittanut 16.4.2009 alkavan Suomalaisen elokuvan festivaalin ottamaan Vaalan yhdeksi teemoistaan. Ohjaajan mittavasta tuotannosta on poimittu näytteiksi laaja valikoima elokuvia, jotka ensisilmäyksellä saattavat vaikuttaa toisistaan irrallisilta. Niitä yhdistävät kuitenkin Vaalan omaleimainen tyyli sekä hänen teoksissaan usein toistuvat teemat.

Tarmo Manni on verrannut Valentin Vaalaa ja Edvin Lainetta toisiinsa sanoen, että siinä missä Laine oli perimmäiseltä olemukseltaan teatteriohjaaja, Vaala oli aito elokuvantekijä. Laine uskoi suuremman vastuun kuvallisesta lopputuloksesta pitkälti teknillisen henkilökunnan käsiin ja keskittyi luomaan tarinasta ja henkilöhahmoista uskottavia. Vaalan lähtökohtana taas oli elokuvallisen ilmaisun tavoittaminen. Läsnäolo elokuvaprosessin kaikissa vaiheissa antoi ohjaajalle uudenlaiset mahdollisuudet viimeisteltyyn lopputulokseen. Esimerkiksi aikalaiskritiikissä kiitoksia niittäneen Dynamiittitytön (1944) loistava koominen ajoitus on varmasti toimiva juuri ohjaajan leikkaajantaitojen takia. Vaala leikkasi suurimman osan elokuvistaan itse ja pystyikin näin hiomaan lopputulokset juuri sellaisiksi kuin halusi.

Vaalan kuvallinen kerronta on voimakasta ja ekspressiivistä. Se kertoo usein tarinoita, joihin sanat eivät pysty. Vaalan elokuvien kuvaus nouseekin omaksi henkilöhahmokseen. Se tarkastelee ulkopuolisena tilanteita löytäen joskus niistä salatun totuuden häivähdyksen. Linnaisten vihreän kamarin (1945) kolmiodraama tai Dynamiittitytön sosiaalinen kritiikki eivät käy ilmi teoista tai sanoista. Ne tulevat esiin Vaalan yksinkertaisesta katseiden kielestä.

Pietarissa syntynyt Vaala on omaksunut hieman ulkopuolisen tarkkailijan aseman. Hänen aiheinaan on usein suomalainen yhteiskunta muutoksen alla. Niskavuoren naisten (1938) maailma eroaa Dynamiittitytön todellisuudesta, mutta kummatkin kuvastavat omalla tavallaan aikansa haasteita, kuten kaupungistumista ja naisten muuttuvaa asemaa. Vaalan sosiaalinen kritiikki on läsnä niin Wuolijoki-filmatisoinneissa kuin Linnaisten vihreässä kamarissa. Luokkaerot eivät nouse esiin vain laatudraamoissa, vaan myös kepeiksi mielletyissä komedioissa. Vaala paljastaa lempeällä otteella epäkohtia, jotka ovat juurtuneet jokapäiväisiin käytäntöihin.

Valentin Vaala osasi leikitellä eri lajityyppien koodistoilla ja olikin yksi laaja-alaisimmista suomalaisohjaajista. Voimakas kuvakieli ja toistuvat yhteiskunnalliset teemat yhdistävät elokuvia, jotka festivaali on valinnut ohjaajan mittavasta tuotannosta. Tehtävä on vaikea, sillä Vaalan uraa on mahdotonta tiivistää yhteen lauseeseen tai muutamaan elokuvaan.

Lisää Valentin Vaalasta Suomalaisen elokuvan festivaalin sivuilla.

Lue myös