Odotettuja elokuvia ja kansainvälisiä vieraita

Tukholmassa 7.–18. marraskuuta järjestettävä Stockholm Film Festival tarjoaa yli 150 elokuvaa 60 eri maasta. 29. kertaa järjestettävän festivaalin ohjelmistoa värittävät kilpailusarjat, odotetut ensi-illat sekä kansainväliset festivaalivieraat. Tukholman läheisyys ja hyvät matkustusyhteydet tekevät siitä osalle suomalaisista elokuvafestivaalien ystävistä helpommin saavutettavamman kuin osa laajasta kotimaisesta festivaalitarjonnastamme.

Stockholm Film Festivalin avaa Anna Odelin X&Y, joka ohjaajalle tuttuun tapaan leikittelee todellisuuden ja fiktion välimaastossa. Provokatiivisessa elokuvassa tutkitaan sukupuolirooleja Odellin ja Mikael Persbrandtin henkilökuvien kautta. Festivaalin päätöselokuvana taas nähdään kolmen kovan naisen valtataistelu, kun Yorgos Lanthimosin The Favourite valtaa valkokankaan. Rachel Weiszin ja Emma Stonen tulkitsema serkuspari taistelee Olivia Colmanin esittämän kuningatar Annen suosiosta Oscar-suosikiksi nimetyssä pukudraamassa.

Tukholman elokuvafestivaali palkitsee iranilaisohjaaja Asghar Farhadin Visionary Awardillla. Pronssinen hevonen myönnettiin ohjaajalle hänen eleganttien ja tarkkanäköisten yhteiskunnallisten elokuviensa ansiosta. Festivaalille ohjaaja saapuu espanjankielisen draamansa Everybody Knowsin kanssa, jota tähdittävät Penélope Cruz ja Javier Bardem.

Kanadalaisohjaaja Mary Harron palkitaan festivaalilla elämäntyöstään. I Shot Andy Warholista (1996) ja Amerikan psykosta (2000) tuttu ohjaaja sukeltaa uusimmalla elokuvallaan Charlie Says surullisenkuuluisien Charlie Masonin perheen tekemien murhien maailmaan ja niistä tuomittujen nuorten naisten elämään vankilassa. Tukholmassa vieraileva, ranskalaisen elokuvan enfant terrible Gaspar Noé taas tuo mukanaan LSDn sävyttämän tanssidraamansa Climaxin.

Stockholm Film Festivalin ja Rakkautta & Anarkiaa festivaalin ohjelmistoissa on paljon yhteisiä piirteitä, mikä näkyy osittaisena päällekkäisyytenä elokuvatarjonnassa. Yhdistävinä elokuvina voi nostaa Film-O-Holicin R&A-blogeissa esitellyt Minding the Gap, Shoplifters sekä Birds of Passage. R&A:n käyneille Tukholmassa on uutta tarjottavaa kuitenkin runsain mitoin. Erityisesti Etelä-Amerikan elokuvat ovat hienosti valokeilassa tänä vuonna.

Yksi festivaalin odotetuimmista elokuvista lienee Lee Chang-dongin Burning, joka Cannesin kilpailusarjassa keräsi kriitikoilta ylistystä. Haruki Murakamin novelliin perustuva mysteerinen kolmiodraama nähdään näillä näkymin Suomessa ensi-illassa ensi vuoden puolella. Brady Corbettin Vox Luxissa nähdään Natalie Portman purkamassa popikonin rakentamisprosessia ja László Nemesin Sunset vie katsojansa toisen maailmansodan Budapestiin.

Pienempiä helmiäkin on tarjolla. The Wolfpackin (2015) ohjaajan Crystal Mosellen ensimmäinen fiktio Skate Kitchen kurkistaa nuorten naisten skeittiporukkaan, kun Lila Avilésin The Chambermaid raottaa meksikolaisen hotellisiivoojaan arkea. Sara Colangelon The Kindergarten Teacherissa lastentarhanopettaja alkaa varastaa lapsiltaan runoja, mikä johtaa hänet pimeään kateuden spiraaliin.

Festivaalin nettisivuilta www.stockholmfilmfestival.se/en/ löytyvät elokuvien esittelyt sekä täydellinen ohjelmisto.