Woman at War kotikatsomo

Islantilainen elokuvaohjaaja Benedikt Erlingsson on tuttu nimi pohjoismaalaiselle elokuvayleisölle. Vuonna 2013 Erlingsson keräsi kiitosta esikoiselokuvallaan Of Horses and Men, joka pokkasi Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon sekä yleisöpalkinnon Tromsøn elokuvajuhlilla. Viisi vuotta myöhemmin sama toistui uudestaan Erlingssonin kansainvälisesti kiitosta keränneellä uutukaisella Nainen sotajalalla.

Islantilais-ukrainalais-ranskalainen yhteistyö tarttuu polttavaan aihekenttään ympäristökriisin keskellä kieppuvasta maailmasta, lohduttomasta huomisesta ja keinoista taistella sitä vastaan. Teoksen keskushenkilönä on yksinasuva Halla (Halldóra Geirharðsdóttir), joka toimii kuoron johtajana Reykjavikin sydämessä. Arkisen elämänsä ulkopuolella Halla on kuitenkin kohuttu ”Vuorten nainen”, ekoterroristi, joka tuhoaa alumiinitehtaan voimalinjoja häätääkseen ulkomaiset sijoittajat pois luontoa kuormittavan tehtaan läheisyydestä.

Elokuva tarjoaa eräänlaisen rinnakkaisäänen Greta Thunbergin edustamalle ympäristöaktivismille, jossa ilmastokriisiä vastaan taistelee sukupolvi, jonka harteille maapallon synkkä tulevaisuus jää lopulta kannettavaksi. Hallan kohdalla kyse on sukupolvesta, joka pelon sekaisin tuntein seuraa, minkä maailman he jälkikasvulleen ovat jättämässä. Hallan tekojen välttämättömyys korostuu entisestään, kun nainen saa adoptiomahdollisuuden perheensä menettäneeseen ukrainalaiseen nelivuotiaaseen tyttölapseen.

Vastuunkanto ja aktiivinen toimijuus löytävät perspektiiviä Hallan suhteesta ympäröiviin ihmisiin ja mediaan. Itämaiseen hengellisyyteen kornisti hurahtanut kaksoissisko (Geirharðsdóttir tuplaroolissa) peräänkuuluttaa rauhan ja maltin arvoa aggressiivisen hyökkäysten sijaan. Myötäilevät sovinnaisuudet eivät juuri vastakaikua elokuvassa herätä, mutta samalla teos osoittaa, että anarkia vailla harkitsevuutta kääntyy helposti itseään vastaan. Ankaran aktivismin keskelläkään kyse ei ole kuitenkaan toisen ihmisen vahingoittamisesta. Terroristiksi leimatun Hallan kotiseinillä myhäilee niin Gandhin kuin Nelson Mandelan kuvat.

Taustalla kulkevat myös ympäristökysymystä sivuavat laajemmat maailmanpoliittiset teemat. Muuttuvan ilmaston keskellä suuryritykset ja valtio rummuttavat pelkoa rajojen ulkopuolelta hyökkäävästä terroristista, eikä kukaan oleta, että iskujen takana voisi lymyillä paikallinen keski-ikäinen nainen. Islantiin saapunut nuori espanjalaisturisti (Juan Camillo Roman Estrada) on poliisin silmissä oikea henkilö väärässä paikassa, kun Halla kaataa ristikkopylväitä Reykjavikin vuoristossa. Kaiken muukalaiskammon keskelläkin oman maan luonto ja terveys ollaan kuitenkin valmiita myymään ulkomaan markkinoille maireasti hymyillen.

Nainen sotajalalla puhuu tärkeän aiheen puolesta, mutta sokeutumatta kuitenkaan sanomansa itseisarvoon. Vakavan aihedraaman sijaan ohjaaja lähestyy elokuvaansa absurdisti vinoon kääntyvän komedian silmin, mikä estää kokonaisuutta hukkumasta painokkuutensa alle.

Hallan uhmakasta matkaa kuvataan vakoojaelokuvien toimintalinjoja vahvasti lainaillen, mutta turvautumatta ulkokultaisen parodian laiskimpaan muotoon. Maagisrealistisen ulottuvuuden tarjoavat vastarinnan ääniä edustava imaginäärinen islantilainen soitinryhmä sekä ukrainalainen kolmen naisen kansankuoro. Kyseessä on sekä diegeettinen lähde elokuvan nerokkaalle musiikkiraidalle että vertauskuva kahden maailman kohtaamispinnasta Hallan ja tämän tulevan lapsen välillä.

Nainen sotajalalla on tyylitajulla, harkinnalla ja ajatuksella tehty kokonaisuus. Erlingssonin pitkäaikainen ystävä ja työtoveri Halldóra Geirharðsdóttir antaa myötämielisen päättäväiset kasvot elokuvan keskushenkilölle ja Bergsteinn Björgúlfssonin upea kameratyö nostaa Reykjavikin ylämaat esille näyttävästi aivan kuin alleviivaten koskemattoman luonnon ikiaikaista läsnäoloa.