Widows kotikatsomo

Ryöstö menee pieleen ja kolme ammattirikollista kuolee. Heidän puolisonsa jäävät yhtä aikaa leskiksi. Menetetyn taloudellisen turvan lisäksi lähiomaisia uhkaavat gangsterit, jotka vaativat omiaan takaisin. Henkensä pitimiksi kohtalokkaat naiset päättävät lyöttäytyä yhteen ja toteuttaa mittavan ryöstön kuolleen rikollispomon jälkeensä jättämien suunnitelmien pohjalta.

Yksinkertaista jännäriasetelmaa rikastetaan yhteiskunnallisilla teemoilla, mikä on vähintä mitä Widowsin kaltaiselta elokuvalta voi odottaa, kun ohjaajan pallilla istuu 12 Years a Slavesta (2013) tutun Steve McQueenin tasoinen nimi. Vanhaan brittisarjaan perustuva elokuva on kauttaaltaan modernisoitu, tapahtumat on siirretty Chicagoon ja mukaan on värvätty lahjakas näyttelijäkaarti (Michelle Rodriquez, Elizabeth Debicki, Daniel Kaluuya, Liam Neeson, Colin Farrell ja Robert Duvall), jota johtaa Viola Davis. Käytännössä hänen roolinsa kovapintaisena mutta surua sisällään kantavana Veronicana toimii elokuvan tukipilarina.

Ohjaajansa aiempien töiden rinnalla Widows tuntuu välityöltä, mutta samalla se toimii osoituksena tekijänsä laaja-alaisuudesta.

Kun brittiohjaajat lähtevät Amerikkaan tekemään amerikkalaista elokuvaa, on lopputuloksena pahimmillaan jotain Three Billboards Outside Ebbing, Missourin kaltaista kädenlämpöistä karikatyyreillä leikkimistä, joka yrittää käsitellä oikeita ongelmia mutta tekee sen rasittavan toiseuttavasti. Myös McQueen päätyy elokuvansa kautta kuvaamaan muun muassa USA:n vapaamielisiä aselakeja, rotujännitteitä ja poliisiväkivaltaa, mutta hänen lähestymistapansa tuntuu olennaisesti yhtenäisemmältä kuin Martin McDonaghin elokuva. Popcorn-viihteen ja kunnianhimoisten teemojen välillä tasapainoilun kanssa olisi kokeneempikin tekijä voinut mennä pahasti metsään, mutta Widowsissa sekoitus muodostaa oikeasti toimivan kokonaisuuden.