Klassikkosarjan hieno jatko-osa

Griswoldin perhe on täällä taas, ja luvassa on taattua hulvatonta lomameininkiä National Lampoon's Vacation -sarjan kunniakkaiden perinteiden mukaisesti. Tällä kertaa perheen päänä häärää jo miehen ikään ehtinyt poika Rusty (Ed Helms, jo peräti kuudes Rustya esittänyt näyttelijä), joka on päättänyt antaa perheelleen lomakokemuksen, jota nämä eivät hevillä unohda. Perheen äiti Debbie (Christina Applegate, Pulmuset-sarjan bimbo tytär Kelly) on salaa toivonut pääsevänsä Pariisiin, mutta isä-Griswoldin ajan kultaamissa nuoruusmuistoissa on vain yksi paikka, joka on kyllin hyvä hänen perheelleen – Walley World Kaliforniassa. Perheen lapset, varsinkin hippihenkinen teini James (Skyler Gisondo) ovat isän kanssa hieman eri mieltä kohteen valinnasta.

VacationVacation – Loma on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle National Lampoon's Vacation -elokuvalle Faijalla homma hanskassa (Vacation, 1983), jossa isä-Griswoldina hääri hieman maaninen Chevy Chase. Uusi Vacation julkaistiin Yhdysvalloissa tismalleen samana päivänä kuin ensimmäinen Vacation. Samalla se on osaksi uusinta tai uudelleentulkinta ensimmäisestä, sillä Griswoldit matkaavat jälleen ensimmäisen elokuvan malliin Amerikan loppumattomia valtateitä pitkin autolla kohti perheiden Shangri-La'ta, Walley Worldia, jonne Griswoldin perhe teki lomamatkansa Rustyn ollessa pieni. Elokuva voi enteillä myös itsenäisen elokuvasarjan ensimmäistä osaa, siksi hyvän vastaanoton se Yhdysvalloissa sai.

Matkalla tietenkin sattuu ja tapahtuu, joten sekä ensimmäinen että myös viimeinen osa Griswoldin perheen odysseiaa ovatkin luettavissa road movie -genreen kuuluviksi, niin komedioita kuin ovatkin. Griswoldit koukkaavat Kaliforniaan etelän kautta, jossa käydään tapaamassa Rustyn siskoa Audreya (Leslie Mann) ja tämän uutta miestä Stonea (Chris Hemsworth). Aivan kuten sarjan aiemmissakin osissa, myös uusimmassa näytetään perheet ja avioliitot vähemmän siirappisessa valossa. Dysfunctional family on asia, jolle perhekeskeiset amerikkalaiset osaavat nauraa.

VacationOn erittäin sääli, ettei Vacation-elokuvien kaanoniin kuuluvaa Eddie-serkkua nähdä tässä elokuvassa, onhan Eddie saanut jopa oman spin-off -elokuvansa Eddien suuri saariseikkailu (Christmas Vacation 2: Cousin Eddie's Island Adventure, 2007). Tämä johtuu siitä, että Eddietä kaikissa sarjan elokuvissa esittäneellä legendaarisella näyttelijällä Randy Quaidilla oli niin sanotusti ongelmia lain kanssa", eli hän oli pidätettynä rahaan liittyvien sotkujen takia juuri, kun elokuvaa kuvattiin.

Uudella Vacation-elokuvalla on pahaenteisenkuuloisesti kaksi ohjaajaa, John Francis Daley ja Jonathan M. Goldstein, jotka ovat myös käsikirjoittaneet elokuvan legendaarisen John Hughesin hahmojen pohjalta. Ohjaajien meriittilistalta löytyy aiemmin muun muassa Kaamet pomot -elokuvien käsikirjoitus. John Hughes, joka käsikirjoitti kolme ensimmäistä National Lampoon's Vacation sarjan osaa (Faijalla homma hanskassa, European Vacation ja Joulupuu on kärvennetty) nähdään perheineen elokuvan alun hauskoissa ja hölmöissä lomakuvissa. Elokuvan alku on kunnianosoitus vuonna 2009 edesmenneelle amerikkalaisen nuorisoelokuvan ja komedian mestarille, mutta johdattelee myös elokuvan teemaan: aika kultaa muistot, joiden pariin palataan usein lomakuvia selailemalla.

VacationNational Lampoon's Vacation -elokuvilla on niin laaja fanipohja, että uudemmankin osan budjetiksi uskaltauduttiin laittamaan rapiat 30 miljoonaa dollaria – järjetön summa, mutta koska elokuva oli Yhdysvaltojen tärkeinä kesäviikonloppuina oikea kassamagneetti, saattoivat tuottajatkin huokaista helpotuksesta. Ilmeisesti ajassamme on jotain joka saa ihmiset kaipaamaan jälleen laadukkaasti tehtyä viihdettä, joka ei ota itseään liian vakavasti, aliarvioimatta silti yleisöään. Suomessa elokuvalle lätkäisty 12 vuoden ikäraja on kyllä hätävarjelun liioittelua, Vacation edustaa yhä harvinaisemmaksi käyvää koko perheen viihdettä, jonka aivan kaikki jutut eivät varmastikaan aukene lapsikatsojille, kuten on tarkoituskin.

Kauhea kankkunen -elokuvista tuttu Ed Helms tekee varsin maanläheisen roolisuorituksen Rustyna, joka haluaa antaa perheelleen sen saman tunteen, joka hänelle on jäänyt päällimmäiseksi mieleen katsottaessa lapsuuden lomamatkakuvia nostalgian sävyttämien linssien läpi. Niiden linssien läpi siivilöityy perheen yhdessäolo, toisistaan välittäminen ja rakkaus – asioita jotka eivät välttämättä manifestoidu aina arjen keskellä, tai varsinkaan lomalla, vaan vasta vuosien jälkeen. Siksi tarvitaan rasittava ja hermoja raastava lomamatka, ja sen Rusty on päättänyt toteuttaa samalla päättäväisyydellä kuin isänsä Clark Griswold (Chevy Chase) silloin joskus. Rusty ei kuitenkaan ole yhtä intensiivinen ja maaninen kuin isänsä, jääräpäinen kylläkin.

VacationJos Vacationia haluaisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se olisi lämminhenkinen. Elokuva on oikeasti hauska, mutta ei nykyään kovin tavanomaisella tavalla ilkeä ja pisteliäs, vaan sympaattinen aina autoa eli albanialaista monitoimimobiili Tartan Pranceria myöten. Vacationissa kaikki osaset ovat juuri oikealla paikallaan, ja kuin kuorrutuksena kakun päällä lopussa San Franciscossa tavataan isovanhemmat Clark ja Ellen, eli alkuperäiset Vacation-elokuvien vanhemmat Chevy Chase ja Beverly D'Angelo. Aiemmista elokuvista tuttu tunnari, Lindsey Buckinghamin esittämä Holiday Road, jää soimaan päähän päiväkausiksi, tuoden elokuvan jättämän hyvän ja kevyen fiiliksen mieleen uudelleen ja uudelleen.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,5 /2 henkilöä