The Greatest kotikatsomo

Menetys ja siitä toipuminen on yksi draamaelokuvien vakioaiheista. Tavallisimmin kyse on rakastetun menettämisestä, leskeksi jäämisestä tai jätetyksi tulemisesta, mutta myös vanhemman tai lapsen kuoleman jälkeisiä tunnelmia kuvataan usein.

Shana Festen käsikirjoittama ja ohjaama The Greatest (2009) yhdistää nämä kaksi menetyksen lajia. Samaa koulua käyvät Rose (Carey Mulligan) ja Bennett (Aaron Johnson) ovat olleet ihastuneita toisiinsa jo vuosien ajan, mutta rohkaistuvat tunnustamaan tunteensa vasta viimeisenä koulupäivänä. Vihdoin valloilleen päässyt rakastumisen huuma loppuu lyhyeen, kun Bennett kuolee auto-onnettomuudessa.

Pojan vanhemmat Grace (Susan Sarandon) ja Allen Brewer (Pierce Brosnan) ovat kumpikin surun murtamia, mutta oireilevat eri tavoin. Suruprosessi mutkistuu entisestään, kun koditon ja rahaton Rose ilmestyy perheen oven taakse ja ilmoittaa odottavansa Bennettin lasta.

Rosen ja Bennettin herttainen boy meets girl -tarina kerrotaan takaumien kautta. Vähitellen selviää myös se, että Brewereillä oli vaikeuksia jo ennen esikoispojan kuolemaa. Perheen kuopus Ryan (Johnny Simmons) on jatkuvasti pilvessä, ja isä-Allen on pettänyt vaimoaan työtoverinsa kanssa.

The Greatestia vaivaa sama ongelma kuin useimpia menetyksen jälkeistä surutyötä tai sen tekemättä jättämistä kuvaavia elokuvia. Kun sekä menehtyneet että heitä surevat henkilöt ovat katsojalle entuudestaan tuntemattomia, tuskaan ja ikävään voi olla vaikea samastua. Tukahdutettuinakin suurten tunteiden jatkuva vyörytys johtaa väistämättä niiden saturoitumiseen.

Feste on saanut esikoiseensa nimekkäät näyttelijät. Nopeasti Hollywoodin tähtitaivaalle noussut, brittiläinen Carey Mulligan kuuluu siihen nuorten naisnäyttelijöiden joukkoon, joka ei luo uraa häikäisevän ulkonäön varassa vaan lahjakkuuden ja samastuttavuuden kestävämmillä avuilla. Mulliganilla on myös karismaa, jonka avulla hän valaisee kohtauksen kuin kohtauksen. Rosen rooli on kuitenkin niin idealisoidusti kirjoitettu, ettei näyttelijätär pysty siihen juuri syvyyttä tuomaan.

Siinä missä ikäistään kypsemmän Rosen tehtävä on toimia perheen toipumisen katalysaattorina, Susan Sarandonin esittämä Grace edustaa epäreilulta tuntuvan menetyksen esiintuomaa katkeruutta. Gracen epätoivo tuo elokuvaan ripauksen rikkinäisyyttä ja realismia. Toisaalta Sarandon on tehnyt niin monta samantyyppistä roolia viime vuosina, että hänen suremisensa saattaa näyttäytyä katsojalle jo lähes rutiininomaisena.

Vaikka The Greatest ei ole erityisen yhteiskunnallinen tai pureva, sen viipyilevä kerronta tuo mieleen Ang Leen Jäämyrskyn (1997) ja Sam Mendesin American Beautyn (1999) kaltaiset keskiluokkaisuuden kuvaukset. The Greatest on kuitenkin paljon kiltimpi ja sovinnaisempi elokuva kuin särmikkäät edeltäjänsä. Esikoiselokuvaksi se ei ole huono, mutta aihepiirinsä ja sen käsittelytavan puolesta auttamattoman tavanomainen.