Mega Shark vs Giant Octopus kotikatsomo

Harvoin elokuvan nimi kertoo tyhjentävästi, mistä elokuvassa on kyse. Mega Shark vs Giant Octopusin kohdalla nimi ei jätä mitään arvailujen varaan. Kyse on umpihuonosta hirviöelokuvasta, jossa megaluokan luonnonoikut ottavat yhteen ja ryskeessä menee tasaiseksi puoli maailmaa.

Lajityypin juuret juontavat aina King Kongiin (1933) asti, mutta varsinaisen hormoniruiskeen monsteri-elokuvat saivat 1950-luvulla Godzillan tallustellessa valkokankaalle. Sittemmin merestä noussut esihistoriallinen kummajainen on mitellyt voimiaan ties kuinka monta kertaa erilaisten megaluokan vastustajien kanssa, ja peesissä on tehty tukkukaupalla muita samalla konseptilla pyöriviä hirviökauhuja. Eikä näiden tekeminen ole vieläkään loppunut.

Jos ydinkokeet ja säteily herättivät hirviöt henkiin puoli vuosisataa sitten, niin 2000-luvulla syyllinen on ilmastonmuutos. Vuosimiljoonia vanhan  jäätikön kätköistä sulaa vapauteen kaksi hirviömäistä vesielukkaa: megaluokan hai ja jättikokoinen tursas. Vedenelävät ovat arvattavasti äreällä päällä ja nälkäisiä. Tursas hotkaisee öljynporauslautan ja hai hyppää ilmojen teille napaten kitaansa matkustajakoneen. Hampaansa tämä kaikkien tappajahaiden esiäiti teroittaa Golden Gaten siltaan. Ihmiset ovat sotavoimineen kummajaisten edessä avuttomia, joten hirviöiden suitseminen jää kolmen visionäärisen meritutkijan harteille.

Elukoiden mittasuhteet ovat silkkaa camp-osastoa ja sama pätee elokuvan tehosteisiin. Efektipajan pojilla lienee ollut täysi työ saada tietokonetehosteet näyttämään näin kököiltä. Kyse on ehdasta halpistuotannosta, jonka tekijätiimissä tuskin ketkään muut kuin näyttelijät ovat ottaneet elokuvaa tosissaan. B-luokan näyttelijöiden työskentely on nimittäin niin surkeaa, että he ovat tainneet hyvässä uskossa tehdä vakavia rooleja rutkasti yli osaamistasonsa. Pilke silmäkulmassa kukaan ei näyttelisi näin kankeasti.

Huolimatta hassuista efekteistä ja löylynlyömästä tarinasta Mega Shark vs Giant Octopus on umpitylsä. Hai ja tursas saavat aivan liian vähään tilaa ja valtaosa elokuvan kestosta hukkuu unettavan huonon näyttelijäntyön seuraamiseen. Tämä vesittää elokuvan camp-arvoa roppakaupalla. Kun reilusti alle puolitoistatuntinen monsteri-elokuva tuntuu asiaan vihkiytyneenkin silmissä unihiekalta, tekeleen huonoudesta ei jää epäselvyyttä. Tavalliselle katsojalle elokuva on katsomiskelvoton, mutta menneiden vuosikymmenten jäte-elokuvissa marinoiduille harrastajille tämä lienee pakkohupia.

Parhaat naurut irtoaa kuitenkin dvd:n takakannesta. Elokuvan ikäraja on K18. Ehkä syystäkin, sillä nuorisoa on hyvä varjella tämänkaltaiselta saastalta. Käytännöllisempi selitys lienee siinä, ettei levittäjä ole edes viitsinyt lähettää näin huonoa elokuvaa tarkastamoon ikärajan luokittamista varten.