Lumotut sisaret kotikatsomo

Griffin Dunnen ohjaama Lumotut sisaret käy jotenkuten kesäloman sadepäivien viihdykkeeksi - ainakin silloin, jos katsoja sattuu pitämään elokuvan pääosiin värvätyistä Hollywood-kaunottarista Sandra Bullockista ja Nicole Kidmanista. Tällöin lapsellisen hömpötyksen kestää juuri ja juuri katsoa. Muutoin tarina kaatuu heti alkumetreillään suorastaan ällistyttävän hölmöön juoneensa.

Viime vuosina valkokankaalla ahkerasti näyttäytynyt Bullock ei jostain syystä osaa valita elokuviaan kovinkaan hyvin. Jan DeBontin yllätyshitti Speedistä (1994) kuuluisuuteen noussut näyttelijätär ei ole myöhemmistä rooleistaan ja leffoistaan paljoa kiitosta saanut. Kidmanilla on ollut leipätyössään hiukan enemmän hyviä hetkiä, kuten esimerkiksi roolisuoritukset Jane Campionin arvostetussa Naisen muotokuvassa (1996) ja Gus Van Santin oivallisessa mediajulkkistutkielmassa Hinnalla millä hyvänsä (1995). Ihmetellä siis sopiikin - taas kerran - eivätkö sinänsä persoonalliset tähdet ole ottaneet opikseen ja miksi he ovat lähteneet mukaan Lumottujen sisarten kaltaiseen herttaisen yhdentekevään typeryyteen.

Bullock ja Kidman sähläävät Lumottujen sisarten noitasiskoksina, Sally ja Gillian Owenina, joilla molemmilla menee miesten suhteen enemmän tai vähemmän kehnosti. Sisarusten vaivana on suvun kirous, jonka äkämystynyt esiäiti langetti naispuolisten jälkeläistensä riesaksi jo 1600-luvun noitavainojen aikaan. Kirouksen mukaan Owenin naisiin rakastuvat miehet kuolevat nopeasti ja nuorina. Oman lusikkansa soppaan sotkevat myös sisarten hyvää tarkoittavat noitatädit, joita esittävät näyttelijäkonkarit Dianne West ja Stockard Channing. Kolmannen polven noitina käytännön taikoja opettelevat Sallyn pikkuvanhat tyttäret, joiden isälle käy kirouksen mukaan ohraisesti.

Kun normaalia perhe-elämää tavoitellut Sally jää leskeksi, hän muuttaa lapsineen hössöttävien tätiensä luo. Villikkosisko Gillian on puolestaan hurjapäinen miestennielijä, joka lietsuaa maailmalla vaihtaen heilaa kuin paitaa. Pidemmän päälle moisesta käytöksestä ei toki voi seurata hyvää; väkivaltaiseksi heittäytyvä poikaystävä saa Gillianinkin palaamaan noitatätien kartanoon. Yhtä köyttä vetävät sisaret päättävät antaa öykkärirakastajalle kunnon opetuksen ja sotkevat perheen asiat taikoja tehdessään pahemman kerran.

Hampaattoman tarinan loppu on tietenkin onnellinen. Kirous kumoutuu ja karsastetut noidat nousevat pikkukaupungin sankarittariksi, kun muutkin paikkakunnan naiset oppivat käyttämään sukupuolelleen ikään kuin sisäsyntyisesti kuuluvia taikataitoja. Pikkusievässä komediassa ärsyttääkin ajatus siitä, että naisen elämä on vallan kivaa, jos uskaltaa uskoa ihmeisiin, taikuuteen ja kaikkivoipaiseen tosirakkauteen. Hoh-hoijakkaa, uskokoon ken tahtoo!

ks. ensi-ilta