Kolmas aalto kotikatsomo

Ohjaaja Anders Nilssonin kansainvälistä rikollisuutta käsittelevä elokuvatrilogia saa päätöksensä elokuvassa Kolmas aalto. Jo Surmanjahdista (1999) ja Henkivartijoista (2001) tutuksi tullut Johan Falk (Jakob Eklund) on eronnut pettyneenä miehenä poliisivoimista. Falkin matkaillessa perheineen Hollannissa entinen pomo Sellberg ottaa yllättäen yhteyttä ja tarjoaa pestiä kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa Euroopan unionin poliisipäämajasta. Vaikka homma ei kiinnostakaan, sattuman kautta Falk joutuu itse rikollisten kohteeksi, kun hän saa suojeltavakseen lontoolaisen rahafirman likaista peliä paenneen Rebeccan (Irina Björklund). Yrittäessään pysyä hengissä Rebecca ja Falk ryhtyvät samalla paljastamaan kansainvälistä rikollisten salaliittoa, joka tunkee kyntensä läpi Euroopan.

Hatunnosto siitä, että kovasti elokuvassa on yritetty. Meno on vauhdikasta ja ruumiita tulee ihan Amerikan malliin, mutta överiksihän homma kuitenkin menee. Amerikkalaiset toimintaleffakliseet paistavat vahvasti läpi, eikä tämä oikein uppoa eurooppalaiseen kehystarinaan. Juonen puutteita on yritetty paikata monikielisyydellä, monimutkaisilla salaliitoilla ja mitä mielenkiintoisemmilla teknisillä vempaimilla. Lopputulos on kyllä vauhdikas, mutta yhteiskunnallista aspektia on lopulta vain raapaistu pinnalta. Globaalin talouden ja sen mukanaan tuoman rikollisuuden aiheuttamat ongelmat ovat vain taustalla, kun on yritetty keksiä hyvä syy saada mahdollisimman paljon ammuskelua aikaiseksi.

Suomen lahja maailman elokuvakansalle Irina Björklund suoriutuu roolistaan jahdattuna Rebeccana yllättäen varsin sujuvasti. Tästä suurin kiitos sille, että Björklund taitaa niin englannin kuin toisen kotimaisenkin kuulostaen lähes aidolta britiltä tai ruotsalaiselta. Kokonaisuudessaan elokuvan suuri kielivalikoima ja reissailu ympäri Eurooppaa kuitenkin vain ärsyttävät. Elokuvaa vaivaavien sekavien ja epäuskottavienkin juonenkäänteiden takaa ei lopulta löydy kuin köyhää teknologiakikkailua ja naiivi usko salaliittoteorioihin.