Borgman kotikatsomo

Alex van Warmerdamin ohjaamassa Borgmanissa on avainkohtaus, joka muistuttaa taiteilija Henry Fuselin öljymaalausta Painajainen. Maalauksessa incubus istuu naisen päällä tarkkaillen hänen nukkumistaan. Fuselin maalauksen on tulkittu kuvaavan painajaiskäsityksiämme, mutta myös tiedostamatonta.

Borgmanin voi tulkita ammentavan tästä lähtökohdasta. Se on tyly kuvaus konservatiivisesta painajaisesta. Tyylillisesti elokuva muistuttaa Pier Paolo Pasolinin Teoremaa (1968), jossa tuntematon henkilö vierailee porvariperheessä ja saa kaaoksen aikaan. Myös Borgmanissa omituinen kulkuri (Jan Bijvoet) saapuu ylimielisen yläluokan perheeseen tuhoisat aikomukset mielessään.

Taloon saapunut kulkuri vaikuttaa aluksi sympaattiselta. Hän on paossa vainoajiaan ja etsii turvapaikkaa. Pian alkaa leikki loitsuilla ja häikäilemättömillä tempuilla. Manipuloinnin ja käännytyksen taitava Borgman kutsuu koko sukunsa tiluksille eikä keskiluokkaisesta perheestä jää instituutiona jäljelle mitään.

Borgman sukuineen on kuin repäisty kansantaruista ja saduista, eikä hänen motiivejaan selitetä. Hänen kansansa ovat pikkupiruja, jotka nousevat elokuvan alussa maan syvyyksistä. He ovat uhka vallitsevaa järjestystä edustavalle kirkolle kuin ekonomisesta statuksestaan nauttivalle konservatiiviperheelle. He ovat absoluuttinen, ylihistoriallinen pahuuden ilmentymä, jotain johon sanat eivät riitä.

Borgmanissa kytee ajatus länsimaalaisen syyllisyydestä, jonka yltäkylläisyys on aiheuttanut. Keskiluokkaisen perheen pää on ilmiselvä rasisti ja vastustaa kaikkea vierasta. Perheen sisällä on myös jännitteitä ja koko talon asukaskunta tuntuu halveksuvan toisiaan. Kulkurimme ei ole erityisen tervetullut tähän kotiin, mutta hänpä ottaakin eikä kysele.

Alex van Warmerdam vyöryttää tapahtumia eteenpäin yksityiskohtaisella tarkkuudella, mutta elokuvan merkitys jää löyhäksi. Mystiikalla ja yliluonnollisilla elementeillä elokuva etäännytetään tämän päivän yhteiskunnallisista ilmiöistä. Teoksen voisi tulkita heijastavan maahanmuuttokeskustelua ja aihepiirin herättämiä pelkoja. Toisaalta mikä tahansa tulkintakehikoista sopii elokuvaan, sillä Borgman kattaa allensa niin luokka-, uskonto-, rotu- kuin seksuaalieroihin perustuvat pelot.

Ihailtavan vaarallisilla vesillä elokuva liikkuu kieltäessään katsojilta katharsiksen tunteen. Borgmanissa tapahtuu ikäviä asioita, joita kukaan ei ansaitsisi. Kun niitä kuitenkin sattuu, voi vain todeta, että tämänlainen on painajaisten luonne.

Mutta onko Borgman satiiri, kauhuelokuva vai komedia? Jos tälle painajaiselle on tarkoitus nauraa, niin elokuvan huumori on rankaisevaa ja nöyryyttävää. Borgman on musta komedia, jossa hohotetaan tyrannin lailla. Jostain kaukaa turvallisesti tirkistellen ja sotkematta käsiä likaan.