Elämän valhe

Espanjalaisohjaaja Alejandro Amenábarin tuotanto on ollut yllättävän laadukasta. Yhä elokuvateattereissa pyörivä älykäs kummitustarina The Others on nauttinut laajaa suosiota. Takavuosina nähty Tesis on puolestaan kiero analyysi kuolemasta ja väkivallan kiehtovasta maailmasta. Vuonna 1997 valmistunut Avaa silmäsi on tyylipuhdas esimerkki ohjaajan urakehityksen nousuvaiheilta.

© 1997 Artisan EntertainmentTarinan alussa esitelty César (Eduardo Noriega) on huikentelevaisuuksiin sortuva nuori ja rikas 25-vuotias poikamies. Pinttyneenä naisten metsästäjänä hän iskee syntymäpäivillä silmänsä parhaan kaverinsa tyttöystävään Sofiaan (Penelope Cruz) ja illan päätteeksi päätyy samaan petiin tämän kanssa. Césarin edellinen heila Nuria (Najwa Nimri) päättää kostaa teon julmalla tavalla. Hän houkuttelee Césarin autoonsa ja ajaa tahallaan rajun kolarin. Onnettomuuden seurauksena Césarista tulee kasvoistaan ruhjoutunut hirviö. Tässä vaiheessa tarinan todellisuus särkyy pahasti ja muuttuu painajaismaiseksi mosaiikiksi. Yllättäen César löytää itsensä vankimielisairaalasta murhasta syytettynä. Seuraa huimaava matka ihmismielen syövereihin, josta etsitään vastausta siihen, mitä on tapahtunut ja miksi.

© 1997 Artisan EntertainmentAmenábarin käsittelyssä todellisuuden ja unen väliset raja-aidat kurotaan niin äärimmilleen kiinni, että katsoja jää välillä hölmistyneenä miettimään, mistä elokuvassa loppujen lopuksi on kyse. Pahimmillaan kerronta on nimittäin yhtä kaistapäistä kuin Philip K. Dickin tarinoissa. Amenábar yrittääkin alleviivaten osoittaa, että kiinteänä ja ehyenä pidetty elämä on pelkkää hajoavaa illuusiota. Päähenkilö Césarin osoitetaan alusta saakka elävän valheessa ja omilla valinnoillaan hän pohjustaa tietä, joka johtaa kohti omaa yksityistä helvettiä. Pirstalemaisuudestaan huolimatta Avaa silmäsi pystyy vangitsemaan katsojansa. Yhä painajaismaisemmaksi muuttuva tarina on kaikesta huolimatta niin älykkäästi rakennettu, että se pitää otteessaan aivan loppuun asti. Elokuva voidaankin luokitella lähinnä psykologiseksi trilleriksi, vaikka muut lajityyppipiirteet tekevät siitä varsin omaperäisen.

Kaiken kaikkiaan Avaa silmäsi on varsin onnistunut ja myönteinen kokonaisuus ja osoitus siitä, että Espanja on ollut jo pitkään eurooppalaisen taide-elokuvan vahvaa ja elinvoimaista tuotantoaluetta. Dvd:llä oheismateriaalia on kuitenkin liian vähän, joten siitä tulee jälleen armotta miinuksia. Levyn teknisestä tasosta ei sen sijaan löydy juurikaan moitittavaa.

Kuten muista arvioista on hyvin tullut ilmi, valitettavan monet katsojat ovat epäilemättä jo nähneet elokuvasta replikoidun ja Tom Cruisen tähdittämän Vanilla Sky’n. Amenábarin mainio alkuperäisversio tarjoaa Cameron Crowen tekeleelle melkoisen pahan jälkimaun. Mikäli et ole uudelleenjulkaisua nähnyt, voit kiittää itseäsi ja panostaa nyt laatuun.

DVD / kuva: Anamorfinen Widescreen 1.85:1; ääni Dolby Digital 2.0; tekstitetty (voi katsoa ilman tekstitystä), extrat: Traileri, Biografioita, Tuotantotietoja.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä