Rambo: Taistelija kotikatsomo

Taistelija on Rambo-sarjan ensimmäinen ja ehdottomasti elokuvallisesti se ainoa kriteerejä kestävä hengentuotos. Itse asiassa puhdasverisenä toimintaelokuvana Taistelija edustaa lajityyppinsä parhaimmistoa. Poliittiset ja reaganilaiset pullistelut lyövät läpi vasta kahdessa jatko-osassa, joista Rambo: First Blood Part II (1985) oli sarjan menestynein nostattaen aikoinaan suoranaisen Rambo-buumin niin rapakon takana kuin vähän täällä meilläkin. Taistelijan hyvätasoinen dvd-julkaisu on vähine lisukkeineenkin tervetullut. Hyvä toimintaelokuva pääsee oikeuksiinsa ja todistaa edelleen olevansa elinvoimainen. Eli siekailematonta fyysistä, hikistä ja veristä actionia ajalta ennen digitaalikikkailuja. Sylvester Stallone tekee Taistelijassa yhden myönteisessä mielessä muistettavimmista rooleistaan: puheet ovat vähässä, mutta ruumiillaan hän näyttelee sitäkin tykimmin.

Elokuvassa John Rambo on vieraantunut, päämäärättömästi kiertelevä ja yllättäen takautumista kärsivä veteraani, joka joutuu pohjoisen pikkukaupungin sikaniskasheriffien pompoteltavaksi. Luonnollisestikaan korkeasti palkittu entinen vihreä baretti ei kohtelusta tykkää, vaan painaa kiusaajiaan kunnolla turpaan ja ampaisee lippahivoon tinatähdet kintereillään. Alkaa hurja takaa-ajo, ja kun metsään päästään, niin kaupunkilaispoliisit ovat pahasti alakynnessä. Eikä paljoa auta vaikka myöhemmin tuodaan pari sataa kansalliskaartilaista entistä "käärmeensyöjää" jahtaamaan. Lopulta Rambo tekee tilejään selväksi jästipäisen sheriffipomon kanssa, ja tietäähän sen, miten siinä käy.

Taistelija on mielenkiintoisesti oman aikansa tuote. Kaiken toiminnan ja räjäyttelyn jälkeen se ottaa veteraaniasiansa erittäin vakavasti. Lopussa Rambo viimein murtuu ja ilmaisee tuntojaan katkerassa monologissa, johon kiteytyy keskeisellä tavalla senhetkistä yhteiskunnallista keskustelua Vietnamin sodan veteraaneista väärinymmärrettyinä ja -kohdeltuina yhteiskunnan uhreina. Ehkä tämä suhtautuminen tekee Taistelijasta toimintaelokuvana myös normaalia merkityksellisemmän.

Eikä suotta, olankohautuksella elokuvan yhteiskunnallisia pointteja veteraanien kohtelusta ei kannata ohittaa, vaikka toiminta onkin perimmäinen ohjenuora. Jo elokuvan surumielinen, syksyinen alku luo pahaenteistä tunnelmaa. Rambo saapuu syrjäkylään tapaamaan sodanaikaista aseveljeään, ainoaa henkiin jäänyttä toveriaan, mutta vain kuullakseen, että tämä on kuollut syöpään Vietnamissa levitettyjen myrkkyjen takia. Ympyrä sulkeutuu, kun Rambo lopussa epätoivoisesti kysyy: "Missä ovat kaikki ystäväni?" Taistelijassa tekijöiden saappaat pysyivät jokseenkin vielä maankamaralla, sillä jatkossa seurasi korkeaa lentoa, kun kakkososassa sinänsä oikeutetut veteraanien vaatimukset ja kadonneiden sotilaiden omaisten toivonrippeet valjastettiin härskisti palvelemaan USA:n suurvaltapolitiikkaa sekä tuottajien rahankeruuta - eipä juuri muuta.

Taistelijan katsominen on miltei nostalginen kokemus videosukupolven alkutaipaleelta. Sitä katsoessa muistaa, mitä tekemisen meininki on joskus ollut ja stuntit olleet arvossaan arvaamattomassa. Suurin osa nykyisestä toimintaelokuvasta ei pärjää Rambon ensiesiintymiselle alkuunkaan, kun jo alusta lähtien painetaan Stallonen perässä veren maku suussa siihen malliin, että voi tätä nykyistä mätkintäpelleilyä ja digisliippaa vailla jännitteitä. On johonkin vanhoista hyvistä ajoista unohtunut sekin, että toimintaelokuvassakin on tarina, joka pitää rytmittää. Joskus videolain mellastuksen aikoihin Taistelijakin leimattiin väkivaltaelokuvaksi, kun tosiasiassa kyseessä on erittäin puhdaspiirteinen toimintaelokuva, lajinsa eliittiä, oppikirjakamaa.