The Best Exotic Marigold Hotel valkokangas

Kohderyhmäajattelu ei ole koskaan ollut vierasta elokuvateollisuudelle. Siinä missä toimintaelokuvia tehdään laskelmoidusti miehille, romanttiset komediat suunnataan naisille. Niistä suurin osa kertoo nuorten aikuisten tai keski-ikäisten ihmissuhdekoukeroista. Selkeästi varttuneemmalle väelle räätälöityjä viihde-elokuvia on toistaiseksi tehty melko vähän, vaikka väestö ikääntyy kaikissa länsimaissa ja eläkeläiset ovat virkeämpiä ja varakkaampia kuin koskaan.

Brittielokuva The Best Exotic Marigold Hotel (2011) iskee tähän markkinarakoon. Se kertoo keskiluokkaisista englantilaisista, jotka lähtevät kuka mistäkin syystä Intiaan viettämään eläkepäiviään. Seitsenhenkinen seurue majoittuu luksuslomakohteeksi mainostettuun hotelliin, joka osoittautuu luultua nuhruisemmaksi. Parhaat päivänsä nähnyttä majoitusliikettä luotsaa yltiöoptimistinen Sonny (Dev Patel), jolta ei puutu intoa eikä yrittäjähenkeä, mutta jonka liikkeenjohdollisten kykyjen kanssa on vähän niin ja näin.

Vanhenemiseen liittyviä kipupisteitä havainnollistetaan päähenkilöiden erilaisten elämäntilanteiden kautta. Leskeksi jäänyt Evelyn (Judi Dench) joutuu pärjäämään omillaan ensimmäistä kertaa elämässään. Säästönsä tyttärensä nettibisnekseen uhranneet Douglas (Bill Nighy) ja Jean (Penelope Wilton) huomaavat pitkän liittonsa vetelevän viimeisiään. Kaapista tullut Graham (Tom Wilkinson) ja koko ikänsä kotiapulaisena työskennellyt Muriel (Maggie Smith) ovat tottuneet sivuuttamaan omat tarpeensa ja uhrautumaan toisten hyväksi, mutta heräävät vanhoilla päivillään toteuttamaan myös omia toiveitaan. Madgen (Celia Imrie) ja Normanin (Ronald Pickup) hahmojen kautta valotetaan senioreiden seksielämää ja kumppanin löytymisen vaikeutta.

Deborah Moggachin romaanin perustuvan elokuvan on ohjannut John Madden, jonka tunnetuin ohjaustyö lienee ysärihitti Rakastunut Shakespeare (1998). Komediallisuudesta huolimatta elokuvan pohjavire on vakavan pohdiskeleva. Tunnelma saattaisi olla liiankin hillitty ja rauhallinen, ellei ylienerginen Sonny toisi kohtauksiin säpinää. Intia on elokuvassa lähinnä eksoottinen tausta, vaikka Sonnyn myötä tarinassa sivutaankin järjestettyjä avioliittoja ja nuoren kaupunkilaissukupolven kapinaa vanhempiensa arvomaailmaa vastaan.

Lähes kaikki pääroolit on kirjoitettu kiinnostaviksi, ja erinomaiset näyttelijät tekevät esittämistään ihmisistä todentuntuisia. Dame Judi Denchin sielukkaasti tulkitsema Evelyn nousee kuin varkain koko elokuvan päähenkilöksi. Bill Nighy on mainio diplomaattisena Douglasina ja Penelope Wilton tekee hienon roolin tämän asenteellisena Jean-vaimona. Onneksi käsikirjoitus ei pakota Jeania muuttumaan, vaan antaa hänen olla järkkymätön vastarannan kiiski loppuun asti.

Mieleenpainuvin kaikista on kuitenkin Dame Maggie Smith, jonka rasistisia huomautuksia laukova Muriel on samanaikaisesti raivostuttava, hauska ja koskettava. Valitettavasti Murielin hahmossa tapahtuvan kehityksen seuraaminen jää puolitiehen, minkä vuoksi hänen toimintansa elokuvan loppumetreillä tuntuu hivenen epäuskottavalta. Murielin orastava ystävyys kastittoman palvelijattaren kanssa on elokuvan hienointa antia, mutta sivujuonne tuntuu jäävän kesken.