The Animal valkokangas

Elokuvakomedian pitkäaikaisimpiin kuuluvan lajityypin muodostavat elokuvat, joissa elokuvan ulkopuolella jo tunnetuksi tullut koomikkohahmo kahlaa läpi elokuvan juonen ja samalla yrittää säilyttää oman tunnistettavan, elokuvanulkoisen koomikkopersoonallisuutensa. Ristiriita saa juonen tasolla aikaan identiteettisekaannuksen koomikon esittämän hahmon persoonallisuudessa ja saa tämän käyttäytymään eksentrisesti, usein lapsenomaisesti tai eläimellisesti. Koomikon kannalta kyseessä on pyrkimys raivata elokuvan yleensä keskiluokkaisille konventioille perustavasta juonesta tilaa omille tempuilleen valkokankaalla.

Luke Greenfieldin esikoisohjaus The Animal edustaa tätä koomikkokomediaksi kutsuttua elokuvatyyppiä melko tyylipuhtaasti, vaikka tyyli ja puhtaus ovatkin lähes poikkeuksetta näistä elokuvista kaukana. Elokuvan pääosan esittäjä, koomikko Rob Schneider on tullut amerikkalaisyleisölle tunnetuksi televisioesiintymisistään mm. Saturday Night Livessä. Myös elokuvadebyyttinsä tekevä naispääosan esittäjä Colleen Haskell on tuttu television Survivor-sarjasta.

Rob Schneider esittää Animalissa Marvin Mengeä, poliisiasemalla apupoikana hommailevaa luuseria. Marvin on niin surkimus, että lapset ja koiratkin pitävät häntä pilkkanaan ja vaarit antavat vahingossa lenkkipolulla turpiin. Poliisikouluun pyrkiminen jää häneltä kerta toisensa perään haaveeksi. Lopulta hän toheloi viimeisen kerran niin perusteellisesti, että ajaa itsensä henkihieveriin auto-onnettomuudessa. Vain paikalle osunut "hullu tohtori" voi hänet pelastaa ja tekeekin sen kasaamalla hänet uudelleen eläinten osista, sirkuseläinten, kuinka ollakaan.

Fantasia kulttuurin painolastin karistamisesta harteilta ja palaamisesta väliaikaisesti eläimeksi on ihmisen ikiaikainen haave. Marvinista tulee puolieläimenä melkoinen superkyttä tai paremminkin poliisikoira kuin Uuno Turhapurosta konsanaan. Vaarana piilee kuitenkin se, että paluu ihmiseksi ei enää onnistukaan. Marvinin alitajuntakin muuttuu nopeasti eläimelliseksi eikä hän kykene enää hillitsemään lihan himojaan. Lajitoverin löytäminen taitaa olla hänen ainoa toivonsa.

Animal on alkupuolellaan melko hauska elokuva, elokuvan toisena käsikirjoittajanakin toiminut Schneider pääsee välillä hyvään vauhtiin eikä anna juonen sen paremmin kuin hyvän maunkaan itseään häiritä. Koomikkokomedia on luonnostaan lajityyppiloinen ja niinpä tämäkin elokuva muuttuu jälkipuoliskollaan kauhuelokuvan piirteitä hyödyntäväksi parodiaksi. Tässä elokuvan tekijät eivät enää onnistukaan, vaan kaikki kauhuviittaukset ovat kovin, jos sallitte, rautalangasta väännettyjä.

Harmillisinta elokuvassa on sen sisältämä hassu väkivalta, vaikka sitä ei ylenmäärin olekaan ja vaikka se tällaiseen elokuvaan tavallaan kuuluukin. Lajityypin kaavoihin tutustunut kyllä tietää, että Mange ei hahmona oikeasti tunne mitään, kolariautossakin hän joutuu silmillään toteamaan solmuisan tilansa. Scneiderin temppujen lisäksi hauskaa elokuvassa on sen poliittisesti epäkorrekti räävittömyys, osansa saavat niin kasvissyöjät kuin mustatkin, joita kukaan ei uskalla enää arvostella mistään. Mustilla on myös tehtävänsä onnellisen lopun saavuttamisessa.