Shortbus valkokangas

Mitähän amerikkalainen sensuuri olisi sanonut Haysin koodin varjolla Shortubusista 1900-luvun puolenvälin tietämillä? Kyseessä on nimittäin hyvin provokatiivinen elokuva. Se kuvaa ihmisten seksuaalisuutta tavalla, joka ei jätä mitään mielikuvituksen varaan, vaan paljastaa kaiken ilman rajoituksia. On velttoa penistä, jäykkää penistä, penistä naisen sisällä, penistä masturboijan omassa suussa. On heterosuhteita, homosuhteita, lesbosuhteita, ryhmäsuhteita ja niin edelleen.

Tällainen elokuva, joka tietoisesti pyrkii kuvaamaan seksuaalisuutta hyvin paljaasti ja voimakkaasti, saattaa helposti lipsua itsetarkoitukselliseksi seksin kuvaamiseksi ja tirkistelyksi. Onneksi Shortbusissa paljastuksille kuitenkin löytyy omat tarkoitusperänsä. Kaiken alastomuuden keskellä ihmiset säilyttävät inhimilliset piirteensä ja haavoittuvuutensa. Seksuaalisuus onkin elokuvan henkilöille keino löytää, toteuttaa ja ilmaista itseään. Kun seksi nähdään elokuvissa yleensä joko mörkönä tai kokonaan piilotettuna, niin Shortbusissa se on nostettu pääosaan.

Shortbus on underground-ravintola, jossa muun muassa heterot, homot ja transvestiitit jakavat seksuaalisia mieltymyksiään. Samalla se toimii pakopaikkana normaaliksi nimetyn yhteiskunnan poikkeusjäsenille ja sen hallitseville käyttäytymissäännöille. Vastavoimana sillä on niin sanottu tavallinen New York, jota esitetään ennen kaikkea seksiterapeutin ja hänen asiakkaidensa kautta. Näiden kahden maailman kohtaaminen merkitsee normaalimmaksi esitetyn sulautumista dekadentteihin elämänmuotoihin.

Shortbusin kuvaama vapaan rakkauden voima on jonkinlaista 1960-luvun hippiyden perintöä. Vaikka elokuva onkin selkeästi vapaiden suhteiden asialla, henkilöiden yhteiseloa esitetään silti onnettomien ja epätasapainoisten ihmisten monimutkaisten suhteiden verkostojen kautta. Nähtävissä on kuitenkin jonkinlaista utopian tavoittelua, pyrkimystä parempaan elämään tai vapauttavana voimana jopa kokonaan siitä pois.

Shortbus ei käsittele seksuaalisuutta samalla ahdistavuuden tai pahoinvoinnin painolastilla kuin monet samaa aihepiiriä käsittelevät elokuvat nykyään tekevät. Omalla tavallaan kyseessä on jopa herkkä ja kaunis tarina ihmisistä, jotka yleensä on tapana kuvata yhteiskunnan uhreina. Shortbusissa uhreja ovat seksuaalisesti sovinnaiseen elämään kangistuneet yksilöt, kun taas esimerkiksi prostituoitujen urat ovat heidän vapaan valintansa tulosta.

Tyylillisesti elokuva on helppo liittää amerikkalaisten independent-tuotantojen jatkumoon. Säännöllisesti paikkaa tai etäisyyttä vaihtava kamera ja muutamat taiteelliset ratkaisut luovat kuvan lievästi kokeilevasta elokuvasta, jota toisinaan kutsutaan myös taide-elokuvaksi. Elokuvana Shortbus on kuitenkin sujuva eivätkä sen pienet epätasaisuudet juonessa ja rakenteessa pääse häiritsemään kokonaisuutta.

Shortbus on samaan aikaan myös newyorkilaiselokuva. Sen luoma kuva New Yorkista on tosin kaukana Woody Allenin tai Martin Scorsesen luomasta kaupungista. Siitä tuleekin enemmän mieleen Scissor Sistersin musiikkivideot kuin katujen kylmä väkivalta tai Manhattanin mustavalkoiset kuvat. Yleiskuvat kaupungista on kuvattu pienoismalleilla, eräänlaisilla leikkikulisseilla, joiden kautta elokuvaa voi lähestyä myös sadunomaisuuden kautta.

Vaikka elokuva saattaakin aluksi vaatia hieman totuttelua runsaaseen seksiin, niin silti ei voi kuin ihailla sitä häpeilemättömyyttä, jolla elokuva lähestyy aihettaan. Tämä 1960-luvun lopun hippiaatteen, 1980-luvun taitteen punk-kulttuurin ja nykypäivän nuorten newyorkilaisaikuisten seksuaalisuuden yhteentörmäys onkin ilahduttava elokuva ennen kaikkea sen aikuismaisessa tavassa kuvata seksuaalisuutta. Se osoittaa lievästi komediallisin keinoin, kuinka luonnollisesti seksiä voi esittää myös elokuvissa.